lauantai 16. marraskuuta 2013

Ikävän monet kasvot.

Jannella oli tai itse ajattelen että on sisko ja toinenkin sisko ja veli. Janne oli esikoinen. Itselläni on kolme pienempää siskoa. Minäkin olen esikoinen. Tänäaamuna minulla oli hyvä aamu ja on ollut kiva päivä. Jannen sisko oli kirjoittanut naamakirjaansa kaipaavansa veljeään. Minun tuli suru hänen puolestaan. Ei hän kovin usein sellaista kirjoittele. Yleensä on aina niin positiivinen ja iloinen. Eilen illalla jo mietin häntä, mietin pitäisikö soittaa. Tiesin hänen viettävän illan yksikseen, ja heti ajattelin että ne ovat niitä hetkiä kun muistot tulvivat ovista ja ikkunoista. Ajattelin että kaipaisi ehkä juttukaveria. Harmittaa, miksen soittanut? Harmittaa etten osannut sanoa mitään rohkaisevaa tai kaunista... Osasin vain laittaa sydämmen hänelle. Toivottavasti hän ymmärtää että tarkoitin sitä. Olisin halunnut halata, ja olisin voinut jutella.

Ikävä on tunne jolla on hyvä nimi IKÄVÄ, olokin on kurja ja ikävä. Ikävään ei ole lääkettä, aika helpottaa, mutta ikävä ei poistu. Ikävä kertoo kuitenkin jostain isommasta asiasta, ikävä kertoo Rakkaudesta, jostakin joka merkitsi ja merkitsee. Ikävä kertoo kaipauksesta paikkaan johon liittyy hyviä ja rakkaita mustoja. Ikävä kertoo kaipauksesta sellaisen ihmisen lähelle joka merkitsi ja merkitsee paljon. Ikävä kertoo että elämässä on ollut asioita ja paikkoja joiden haluaisi olevan ennallaan. Se on hyvä niin, on hyvä tuntea ikävää, silloin tietää kaipaavansa jotakin ja osaavansa myös Rakastaa. Ikävään auttaa läheisyys, ihmiset jotka tekevät siitä hetkestä paremman.

En osaa kuvitella miltä Jannen vanhimmasta siskosta on tuntunut kun hän on ikävöinyt. Hän menetti isoveljensä, miltä sellainen voi tuntua. Rakastan Jannen kaikkia sisaruksia kovasti. Minun on ikävä heitä. Miksi minä en näe heitä useammin?? Heillä on perheet, minulla on perhe, kaikki käyvät töissä, aikaa ei vaan ole. Vai olisiko sittenkin, ehkä kuitenkin on. Pitäisi nähdä todellakin useammin, pitäisi pitää yhteyttä poikien serkkuihin , täteihin ja setään. Haluan että he ovat osa poikien elämää. Minun on ikävä heitä kaikkia, pojilla on ikävä. Kaikki on muuttunut niin kovin paljon, mietin voinko ja uskallanko, eihän heitä vaan loukkaa nykyinen elämäni, en halua loukata.

Surun keskellä tulisi aina muistaa että ei ole ainut surija. Oman suruni muuttuu kaipaukseksi ja ikäväksi, samoin Jannen muiden läheisten, kaikki suremme omalla tavallamme ja puramme tunteitamme omalla tavallamme. Kaikkien suru on todellinen ja jokapäiväinen, samoin ikävä. Voisimme tukea toisiamme. Minä ymmärrän tai yritän ymmärtää, sinua. Autathan sinä minua?

Evelle vielä haluaisin sanoa, Rakastan sinua hyvin paljon ja olen ajatellut sinua tänä päivänä hirmuisesti. Olen ajatuksen voimalla yrittänyt lähettää sinulle voimia ikävän kantamiseen, ja samalla olen vihainen itselleni, en ole vieläkään soittanut. Ette kuitenkaan kukaan ole unohtunut, toivon että näemme pian. Olet ajatuksissa. Ikävä väistyy taas ilon tieltä, mukavaa tätä iltaa sinulle ja nauti elämästäsi. Janne kulkee varmasti aina vierelläsi, niinkuin juttelimme.

Kaikille toivotan mukavaa lauantaita ja viikonloppua. Minulla on ollut kiva päivä ja kohta saan Saminkin kotiin. Ilta yhdessäololle ja huomenna näen Jennin perheineen <3 ! Nautitaan hetkistä ja elämästä. Kohta on jo Joulu, vuoden lempi juhla minulle. Halaus!

Even tekstiä lainaten "Emme ikuisiksi syntyneet kukaan, kaikki tulleet on tänne kuolemaan ja jokaiselle merkitty on päivä jolloin hänet kotiin kutsutaan..." Nautitaan näistä päivistä jotka meillä on!

tiistai 12. marraskuuta 2013

Ei se muisto häviä, vaikkei muistaisi muistuttaa!

No nyt on ollut kiirettä... Harjoittelu alkoi terveyskeskuksen vuodeosastolla, Jonnin synttärit oli ja isänpäivä ja pyhäinpäiväkin menivät. On ollut juhlia juhlien perään ja väliajat töitä. Matalalentoa taas mennään ennen kuin joululoma alkaa. Onneksi joka päivä loman alku on päivän lähempänä, IHANAA ja jaksaa jaksaa!

Meidän isänpäivämme oli hiukan erilainen kuin viimevuonna. Haikeutta oli ilmassa, ainakin minulla ja Jonnilla, mutta myös iloa. Jaskalla oli tarhassa aamupala isille ja sinne menikin sitten Sami. Ihanaa kun meni. Kamala miten pelkäsin tuota päivää viimevuonna ja järjestelin vuoroja, ettei pojat satu hoitoon samaan aikaan kun toiset tulevat isien kanssa. Nyt ei tarvinnutkaan, vaikkei siellä isi ollutkaan, niin oli Sami, ja Jaska tuntui hyvin iloiselta ja tyytyväiseltä. Minulle tuli hyvä mieli. Melko paljon tapahtunut vuodessa, joka taas tuntui tosi lyhyeltä ajalta, muistan niin hyvin viime isänpäivän. Ensimmäisen sellaisen ilman poikien isää. Ajattelin että sattuu sinä nimenomaisena päivänä aina, kovaa ja syvältä, mutta tänävuonna ei sattunutkaan, tuntui haikealta, surulliselta, ja ikävä oli, mutta kipu oli poissa. Ei enää fyysistä kipua jonka suru aiheuttaa, pelkästään puhdas suru, ja ikävä jotka on helpompi kestää. Jerry sanoi lauantai-iltana, että odottaa seuraavaa aamua hirveästi. Kun kysyin miksi niin? Jerry sanoi kovaan ääneen " No ISÄNPÄIVÄÄ!!" . Siitäkin tuli hyvä mieli, Jerry odotti että pääsi antamaan lahjan ja kortin Samille. Jerry oli jo lahjaa tehdessä ajatellut antavansa sen Samille, ja se tuntui luontevalta. IHANAA <3 ! Minun ja Jannen pienet pojat ovat selvinneet todella pitkälle, ja taas voi vaan ihmetellä mikä kyky lapsella on selviytyä elämässä eteenpäin. Tärkeää on että saa turvaa ja pääsee syliin sekä rakastetaan. Lapsi selviää kyllä.

Aikuinenkin selviää, mutta eritavalla. Luulen että isänpäivä on yksi niistä päivistä jolloin tulen muistamaan Jannen joka vuosi. Ajattelemaan sitä millainen isä hän oli ja millainen hänestä olisi tullut. Jokavuosi varmasti hiukan surettaa että hän ei voinut olla isä pojilleen, ja kun katson poikia, surettaa että heillä ei ole mahdollisuutta tutustua isäänsä, on vain muistot jotka minä voin jakaa pojille. Olen saanut kommentteja syksyn myötä, jossa on sanottu tavalla tai toisella, että minun on muistettava myös Janne, tai epäolennaisesti kommentoitu jotakin miten ikävä jollakin ystävällä on Jannea. En tiedä miksi edelleen jotkut luulevat että Jannea ei muistella, tai muisteta, ja haluaa kertoa miten tärkeä Jannen muisto on. Minä muistan Jannen, ja muistelen, kuva on edelleen kirjahyllyssä ja siinä se pysyy, juttelen pojille isästä, ja Jonnin kanssa muistellaan asioita joita poikien on mahdoton muistaa. Siskon kanssa jutellaan usein mitä Janne olisi sanonut tai tehnyt, tai sanoi tai teki. Samikin on saanut varmasti hyvän kuvan millainen Janne oli ja mitä teki, samoin koulukyytiläinen Minna. Kuten moni moni muukin. Jannen muisto ei häviä, ei meiltä aikuisilta ainakaan, mutta pojilta häviää, on jo hävinnyt osittain, silti minä kerron ja puhun Jannesta paljon. Iltaisin luetaan isirukous, ja kerrotaan päivän asioita. Ihan joka ilta, ja joka päivä Jannesta puhutaan ainakin kerran, yleensä useamminkin. Ei Jannen muisto häviä ikinä. En koe kuitenkaan tarvetta jakaa pahaa mieltä tai surua enää sosiaalisessa mediassa. Puran sydämeni tänne, sinne laitan mielummin arkipäiväisiä iloisia asioita. Puran sydäntäni myös lähimmilleni, jotka näkevät jo ilmeestä ja olemuksesta jos on kurja olla. En halua käyttää sosiaalista mediaa väylänä purkaa suruani, enkä halua kerätä säälipisteitä jokaisesta huonosta hetkestä ja päivästä. Minä suren omalla tavallani, koska suru on hyvin henkilökohtainen asia. Kuitenkin kaikki eivät kestä iloani, vaan kokevat edelleen tarvetta muistuttaa minua Jannesta. Minä muistan, ihan joka päivä, ja tulen muistamaan koko loppu elämäni. Minä Rakastin Jannea, ja jokainen joka on joskus rakastanut tietää että kun joku niin rakas repäistään viereltä pois ei rakkaus häviä. Siksi minä muistan koska minä rakastin ja rakastan. Ei minua tarvitse muistuttaa muistamaan.

Sureva ihminen ei ole helpoin kumppani. Ihminen joka on kokenut suuren menetyksen, on pelokas, itkuinen, ylireagoiva, saattaa kyynelten keskellä saada valtavan naurun puuskan tai toisinpäin, ei pystykkään olemaan itkemättä vaikka naurattaa. Kun tämä ihminen on perusluonteeltaan vielä tunteellinen, ja tunteella elävä on persoona vähintäänkin haastava. Ja ihan niinkuin tässä ei olisi tarpeeksi, niin lisätään vielä mukaan kolme poikaa, jolla jokaisella on oma erilainen luonteensa, niin soppa on valmis. Ei varmaan ketään ihmetytä, että ajattelin joskus että on parempi olla yksin, ilman sitä rinnalla kulkijaa, koska tilanne tuntui todella mahdottomalta, ihan jo itsekkin ajateltuna. Sitten kun on päättänyt että elää yksin, niin kohtalo ja elämä päättää toisin, ja hyvä niin. Minä Rakastuin ja minuun Rakastuttiin. Nyt meillä on perhe, ja tämä isänpäivä oli paljon onnellisempi kuin edellinen. Meidän isänpäivämme oli kuten kenen tahansa isänpäivä. Laulettiin aamulla, syötiin hyvä päivällinen Samin ja minun vanhempien kanssa, nautittiin siitä mitä meillä on. Kuten olen monesti todennut elämä on ottanut minulta paljon mutta antanut myös hirmuisesti.

Minä muistan ja muistelen siis Jannea. Yksin ja poikien kanssa, sekä ystävien ja läheisten kanssa. Muistoja ei kukaan vie. Minä kuitenkin samalla elän uutta elämää, en enää edes rakenna tulevaisuutta, vaan tulevaisuus on tässä, tänä päivänä. Suunnitellaan talvea ja tulevaa kesää, suunnitellaan elämää, ei rakenneta mitään, nautitaan arjesta, ja siitä että meillä on tämä kaikki. Ollaan onnellisia ja muistetaan sanoa Rakastan sinua. Minä en unohda Jannea, mutta en aio unohtaa elää, sitä Jannekin olisi toivonut.