Ehdinpäs elokuulle vielä toisenkin tekstin ! Kohta onkin virallisesti syksy, minun kalenterissanin ainakin lukee ensiviikon kohdalla syyskuu, joten toivotetaan se tervetulleeksi ja laitetaan villasukat jalkaan! Minä pidän syksystä, kynttilöistä ja takkatulesta, sekä pimenevistä illoista. Varsinkin tällaisen kesän jälkeen. On ollut kaikkea hienoa, on ollut lämpimiä ilmoja, on ollut oikein elämäni kesä! Mitä muuta sen jälkeen voi tulla kuin ihana raikas syksy, sateen ropina katossa, tuuli ulvoo nurkissa, IHANAA, arkea ja syksyä ja tottakai, vauvan laskettuaika lähenee.
Itseäni on paljon mietityttänyt ja jopa ärsyttänyt viimeaikoina sosiaalisessa mediassa leviävä mollaus kulttuuri, jonka jokainen kirjottaja itselleen kyllä hyväksyy, mutta samalla arvostelee muita. Se että joku sanoo poikkipuolisen mielipiteen jostakin saa aikaan hyökkäyksen. Nyt en halua puuttua rasismiin, seksuaaliseen syrjintään tai muuhun paljon puhuttavaan, kylläkin tärkeään asiaan. Haluan ajatella asiaa henkilötasolla. Olen lukenut nyt syksyn mittaan paljon keskusteluja joissa jokaisessa "Minä itse ja minun mielipiteeni ja kokemukseni on se mikä on oikea, muista viis".
Ihmisillä on erilaisia elämäntilainteita. On ydinperheitä, uusioperheitä, sinkkuja, tahallisesti tai tahattomasti lapsettomia, perheitä jotka ovat menettäneet kotinsa, perheitä joissa on kuollut isä, äiti, lapsi, koira tai kissa, perheitä joita on kohdannut vakava sairaus, perheitä joissa sairaus ei ole niin vakava, mutta vaikuttaa arkeen ja tulee vaikuttamaan koko tämän perheen "eliniän" ajan, hyvin erilaisia perheitä erilaisissa elämäntilanteissä, ja erilaisissa ympäristöissä. Jokainen aivan hyvä perhe, jokainen tietää omat ongelmansa ja haasteensa, jokaisella on oma kokemus, ja jokaisella on kokemus siitä miten yhteiskunta/muut perheet vastaavat heidän perheensä tilanteenseen.
Kukaan ei tiedä toisen perheen elämästä, miten he pärjäävät ja jaksavat kaiken keskellä. Miten tuo unelmapari nyt erosi, hehän olivat täydelliset!? Mistä SINÄ sen tiedät?? Häneltä on kuollut koira, ei hän tiedä surusta mitään, minulta kuoli mies, tai minulta kuoli lapsi, MINÄ tiedän mitä suru on. MITEN NIIN?? Hänelle se koira on ollut perheen jäsen, onko hänen surunsa siis vähäpätöisempi? Ei ole, hänen surunsa on hänen omansa. Ehkä jos häneltä kuolisi lapsi, hänkin olisi sitä mieltä että ehkä koiran kuolema ei ollutkaan se kaikkein pahin, mutta kun häneltä kuoli koira, ei lapsi, ja hänellä on oikeus suruun! Aivan kuten sillä toisellakin, ei ole suurempaa eikä pienempää surua. Jokaisella on vaan oma surunsa, se joka vaikuttaa juuri sen henkilön elämään. En ymmärrä näitä "Tiedän miltä sinusta tuntuu, minulle kävi näin..." ei surevaa kiinnosta miten sinulle on joskus käynyt. Jos sinulla ei ole sanottavaa joka ei liity itseesi, voi olla hiljaa, eikö?
Toinen keskustelutyyppi on se että keskustelun aloittaja on kokenut että häntä kohtaan ollaan oltu epäoikeudenmukaisia, ja hänen tietämystään toisenlaisesta elämästä on arvosteltu. Keskustelun aloittelija ärähtää, miten HÄN kyllä tietää, ja sitten se alkaa. Keskusteluun liittyy mukaan samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä jotka ARVOSTELEVAT sitä joka meni tätä aloittajaa arvostelemaan. Keskustelun sisältö on se miten sillä ihmisellä ei ole oikeutta, ja miten ihan varmasti tämä ryhmä tietää asioista. Jossain vaiheessa joku jo tunnistaakin tämän joka on päästänyt sammakot suustaan, ja ARVOSTEE häntä. Koko keskustelu puetaan asuun jossa nämä keskustelijat vaativat oikeutta itselleen, ja siihen miten he elävät, ilman arvostelua. MUTTA kukaan heistä ei ymmärrä että aivan kokoajan he itse syyllistyvät tämän yhden ihmisen mollaamiseen ja jollain tasolla samassa elämäntilanteessa olevan mollaamiseen. Heitä ei ollut siis oikeus arvostella, mutta kun näin tapahtui HEILLÄ kyllä on oikeus. Yhtälö jota en ymmärrä!!
Ja näitä riittää! En väitä ettenkö koskaan itse syyllistyisi vastaavaan, mutta tuntuu että juuri sosiaalinen media on saanut aikaan sen että ihmiset ovat voimakkaan agressiivisesti jotakin mieltä. Aloitetaan varovasti ja kun saadaan taakse ihmisiä se hirveä kohkaaminen alkaa. Mitä sitten jos joku sanoi että "on niin rankkaa kun..." ja samalla saattaa sanoa että sinä olet hyvässä asemassa kun sinä et tällaisesta murheesta mitään tiedä. MITÄ SITTEN, vaikka sinusta tuntuukin että tiedät kaiken juuri siitä asiasta, mitä sitten jos koet tämän ihmisen turhan valittajaksi, ANNA OLLA!! Älä heti kotiin tultuasi pura turhautumistasi naamakirjaan, se tuskin on oikea tie. Ja totuus on että KUKAAN ei voi tietää toisen elämästä niin paljon että se antaisi oikeuden lähteä vertailemaan. Jos joku hölmö kaupan kanssalla päästi sammakon suustaan, kannattaako siitä vetää herne nenään?? EI KANNATA!
Jokaisella meistä on siis oma ristinsä kannettavana, ja voidaan antaa kaikkien kukkien kukkia. Ei lähdetä sille linjalle että minä itse on maailman napa ja kukaan muu ei ole yhtään mitään. Annetaan toisille mahdollisuus, ja annetaan elämälle mahdollisuus. Turha on nostaa verenpainetta asiasta joka on vähäpätöinen. Nyt en tarkoita asioita jossa suoraan "hyökätään" sinua päin, vaan ohimennen heitettyjä juttuja joihin turhaan takerrutaan. Mitä sitten jos joku on sitä mieltä että hänellä on rankempaa, siinäpä on sitten sitä mieltä. Yritä olla välittämättä. On kuitenkin ikävää että naamakirjassa tai muussa sosiaalisessa mediassa aletaan muka oikeutetusti itse lynkkaamaan näitä ihmisiä, jotka saattavat ihan oikeasti olla väärässä ja sinä oikeassa. Silti se on paljon melua tyhjästä eikä johda mihinkään muuhun kuin pahaan mieleen. Pura asiaa kasvotusten ystävillesi, puolisollesi, perheellesi, juttele se pois mielestä ja naurahda. Älä tee some lynkkausketjua tiettyä ihmisryhmää tai ihmistä vastaan. Moni meistä varmaan ajattelee että en minä niin teekkään? Mutta itseni mukaan lukien, moni tekee juuri niin, eikö?
Nautitaan viikonlopusta ja venetsialaisista ja ystävistä. Nautitaan elämästä joka meillä on ja annetaan muiden elää omaansa. Yritetään itse olla syyllistymättä itseni korottamiseen, koska minä tiedän- ihmiseksi. Yritä sinäkin. Ja tämä tästä asiasta, ja muistakaa, en pidä itseäni sen parempana. Syyllistyn tähän kyllä, mutta yritän olla niin tekemättä. Ainakin olen alkanut asiaa tiedostamaan.
Halauksia ja ihanaa syksyn alkua! Äkkiä kaivamaan villasukat esiin jos ne eivät vielä ole :D !
Ilman sinua! Miksi sinä lähdit ja minä jäin? Tiesit kyllä että halusin lähteä ensin, sillä minulle ei ollut milloinkaan epäselvää miten kehnosti kestäisin arkea ilman sinua, koko elämää ilman sinua. Etkö olisi voinut edes yhden ainoan kerran olla vähän vähemmän jääräpää ja kuunnella mitä minä sanoin?
