Jouluna 2012

Nyt voin jo sanoa, pelkäsin pahinta mutta selvisin. Odotin todella "kauhulla" Joulun pyhiä, pelkäsin ikävää joka taas ottaa kokonaan vallan. Luulen että ositain tämän pelon takia osasinkin taas varautua. Joulu oli siis ikävästä huolimatta lämminhenkinen ja mukava. En todellakaan voi väittää etteikö Janne ja aiemmat Joulut olisi olleet mielessä moneenkin kertaan. Kuitenkin lasten ilo sai omankin hyvänmielen pintaan. Oli ihana että siskot, äiti ja isä olivat lähellä, perinteinen perhejoulu siis. Kovin ikävä oli "kynttiläretkellä" kun aatonaattona vietiin hautausmaalle mammalle ja pappalle kynttilät ja samalla jätin Kalannin kirkolle Jannen kynttilän. Tuli olo että pitäisi olla Varkaudessa, viemässä kynttilä Jannen omalle haudalle. Sitten sanoin taas itselleni, ei Janne siellä haudassa enää ole, ja moni läheinen ja rakas on vienyt Jannelle kynttilän omalle haudalleen. Minä voin hyvin jättää kynttilän muualle ja hetken hiljentyä ajattelemaan Jannea.

Olen suunnannut ajatukseni jo uuteenvuoteen, se on seuraava "pelottava" juhla. Siihenkin on kuitenkin suunnitelmat valmiina, tiedän mitä tehdään ja miten se vietetään ja toisaalta odotan sitä, vaikka pelottaakin, minulla on silloin lähellä ihmisiä taas joille voin näyttää pahankin mielen. Nämä pyhät ovat sellaista tunteiden vuoristorataa taas, että on vaikea etukäteen valmistautua. On ajateltava mahdollisimmat positiivisesti, muisteltava iloisia asioita Jannesta, muistettava mitä Janne itse haluaisi. Muistettava että pitää olla kiitollinen siitä että omaa elämää on vielä jäljellä. On myös annettava aikaa surulle, ja sille että kaipaa, sekin on osa minun elämääni, meidän elämäämme ja sitä ei saa sulkea pois. Kaikella on paikkansa myös surulla.

Mieli on hiukan sekava, siksi on parempi että tälläkin kertaa teksti jää lyhyeksi. Ajatukset pomppivat ja niiden jäsentely vie aikaa. Kirjoitan kun olen saanut asiat päässäni selväksi. Mukavia välipäiviä kaikille kanssakulkijoille. Seuraavaksi vietetään uuttavuotta.

Toisen elämän loppu, on toisen alku.

Eilen illalla myöhään syntyi pieni tyttö. Ihana kuva, ihana vauva. Olen kovasti miettinyt miten on mahdollista että lähelle syntyy pikkuinen samana päivänä kun Jannen kuolemasta tuli 9kk. Eilinen oli vaikea päivä, ja ikävä oli käsin kosketeltavissa. Samalla kuitenkin illan mittaan ja vähän ehkä yölläkin mietin miten elämän kiertokulku pysyy juuri sellaisena kuin pitääkin. Toinen elämä loppui, ehkä liian aikaisin, mutta loppui. Samalla on uusi elämä saanut alkunsa. Juuri niinkuin pitikin. Asiat kulkevat omia uomiaan mutta tällaiset tapahtumat mietityttää. Jollakin on varmasti suurempi suunnitelma tuolla ylhäällä, ajataus miten asioiden pitää täällä mennä. Huolimatta siitä mitä mieltä me ihmiset olemme. En ajattele että Jannen piti lähteä jotta juuri tämä pieni sai syntyä, mutta ehkä hiukan kuitenkin ajattelen, että Jannen lähdettyä tuli tilaa jollekkin toiselle, oli jonkun muun aika tulla maanpäälle ilahduttamaan vanhempiaan, isovanhempiaan, sukulaisiaan. Eilen on syntynyt monta vauvaa, monta onnellista tuoretta vanhepaa heidän mukanaan, ja eilen hyvästelin Jannen jälleen kerran, ja kuitenkin iloitsen tästä uudesta pienestä ihmeestä.

Olin aamulla poikien joulujuhlassa. Aivan ihana juhla, ihanat pojat, reippaat pienet miehet. Kumpikin oli aivan innoissaan, esiintyi hienosti ja silmät loistaen, ylpeyttä uhkuen seisoivat tarhaystävien kanssa rivissä ja katsoivat kaikkia paikalla olevia vanhempia ja isovanhempia. Minä olin ylpeä äiti, MINUN poikani, minun ihanat reippaat poikani. Ei itkettänyt, eikä ahdistanut, turhaan pelkäsin. Söin onnellisena joulupipareita joita lapset olivat leiponeet, ajattelematta sen enempää piparien sisältöä :) ja join glögiä. Minun oli hyvä olla ja joulumieli valtasi taas tilaa sydämmessäni. Joulu on kohta täällä, ihanaa!

Eniten odotan perheen kanssa yhdessäoloa. Kiitreetöntä ruokailua, istuskelua, juttelua, muksujen riemua ja jännitystä.. Odotan koko sitä tunnelmaa jonka joulu saa aikaan. Ihan kaikki rakkaimmat eivät ole luonani jouluna. Se surettaa, mutta toisaalta taas, joihinkin asioihin en voi itse vaikuttaa on asioita joita ei voi muuttaa tai asioita jotka on jo aiemmin sovittu, siihen on tyydyttävä. Haettiin eilen kinkku.. VALTAVA kinkku, kivikylältä.. Huomenna laitan sen uuniin, teen joulusiivouksen ja sitten saa joulu tulla. Pahat päivät menivät taas, nyt on hyvä olla.

Onnea pienen prinsessan tuoreille vanhemmille, ja mukavaa joulunaikaa tasapuolisesti jokaiselle lukijalleni <3



Pienet miehet koristelivat kuusen äidin avustuksella. Meidän joulussa ei tänävuonna hirveästi kuusta näy :D

Terveiset sinne taivaaseen.. 9kk on mennyt!

Eilen se iski, puskista taas, ikävä. Hirvittävän kova ikävä ja suru. Itku tuli jo eilen, ja tänään olen itkenyt vielä enemmän. Päähän särkee, nenä on tukossa ja silmät turvonneet. Nyt ei ole hyvä päivä. On mennyt 9 kk siitä kun Janne lähti. Tänään , joulun kynnyksellä tuntuu että ikävä ja suru on kestämätöntä. Istuin rappusilla kun olin vienyt pojat hoitoon ja itkin.. itkin varmaan tunnin, mietin etten halua että joulu tulee, en halua että joudun kohtaamaan sen ja tajuamaan taas ettei Janne ole täällä näkemässä poikien iloa kun he avaavat pakettejaan. Janne ei paista kinkkua eikä yön tunteina käy syömässä sitä. Minä olen joulu ihminen ja olen odottanut joulua perheeni parissa. Tänään en kuitenkaan jaksa, minun on hirvittävän paha olla ja minulla on ikävä.

Olen saanut lahjat pakettiin, kaikki on oikeastaan valmiina, kaupastakaan ei juurikaan tarvita mitään enää. Minun piti siivota, en jaksanut, siivoan huomenna, se on hyvä päivä siivota.. huomenna. Huomenna on poikien tarhan joulujuhla, äiti tulee kanssani, pelottaa.. viimejouluna oltiin yhdessä siellä, Jannen kanssa, oli temppurata ja ongintaa, oltiin Varkaudessa. Viimevuonna tähän aikaan pakattiin tavaroita , koska oltiin lähdössä länsirannikolle joulun viettoon, kukapa olisi arvannut että se on viimeinen yhteinen Joulu. Se oli hyvä joulu ja meillä oli mukavaa. Silti se oli viimeinen, olisinko voinut tehdä tai sanoa jotain enemmän, olisinko voinut olla enemmän läsnä, tehdä joulusta vielä mukavamman. Miten olisin voinut tietää.. Vuosi sitten Jannen aika kävi vähiin, enää kolme kuukautta siihen että menetän hänet, mutta sitä minä en tiennyt. Tiesikö Janne, siihen ei ole kukaan vastaamassa. Nyt on vaan ikävä, suunnaton ikävä ja suru. Joka vuosien mittaan helpotta, tällä hetkellä annan aikaa itselleni, itken kun itkettää, siivoa kun jaksan, nyt on vain tämä hetki, huomenna on paremmin.

Laulun sanoin: "Terveiset sinne taivaaseen, juhlitaan sua taas uudelleen, eikä unohtaa saa koskaan rakkaintaan. Terveiset sinne taivaaseen, tunnemme sua niin kaivanneen,. Yhtä taivas ja maa, sut vieltä nähdä saan."

Tallinnassa

Minä kävin reissussa. Ihan kahdestaan Samin kanssa, enkä kovinkaan kaukana, Tallinnassa kuitenkin. Lähdettiin lauantaina ja tultiin maanantaina kotiin. Se oli todellinen hengähdystauko kaikesta. Olo alkoi olla todella kurja ja moni asia ahdisti, oli hyvä päästä "tavoittamattomiin" edes hetkeksi. Minua ei saanut siis kiinni kuin Samin puhelimen kautta, ja se oli oikeastaan aika helpottavaa, ei aina tarvitse olla tavoitettavissa, joskus voi vaan olla, kaikessa rauhassa. Puhelin on se minun ainainen ongelmani. Kun ahdistus lisääntyy, tulee minulle vaikeuksia vastata puhelimeen, ja sen soittoääni ahdistaa, ja jopa tekstiviestit ahdistavat. Näin oli taas käynyt, teki mieli nakata koko luuri Itämereen. En nakannut ja nykyään "viha rakkaus suhde" puhelimeni kanssa on taas paremmalla mallilla :D!

Meillä ei ollut reissussa mitään ohjelmaa. Oli tarkoitus syödä hyvin, olla vaan, ilman aikatauluja ja kaikessa rauhassa.. Ilman jatkuvaa "äitiiiii!" huutojen kuulemista. Mielestäni joulukuun alku on todella hyvä aika pikkuiselle reissulle, ihan vaan itselle. Saa rauhoittua kaiken joulutohinan keskellä, ja olla itsekäs hyvällä omalla tunnolla. Juuri tänävuonna reissu oli enemmän kuin kullan arvoinen. Tänävuonna sain hengähdystauon myös viimejoulun muistoista. Tallinnassa oli kaunista, valtavasti jouluvaloja ja koristeltuja kuusia, valtavasti myös ihmisiä. Vanhakaupunki oli ihana, haluan keväällä uudestaan, nyt joka kojussa myytiin glögiä ja joulusyötäviä, ihana tunnelma.Kävimme kumpanakin iltana syömässä, todella hyvin ja paljon, liian paljon, mutta oli hyvää, en ole saanut pitkiin aikoihin niin hyvää ruokaa. On melkoista luksusta syödä rauhassa, jutella rauhassa, juoda viiniä ja nauttia olosta. Sellaisen avulla jaksaa taas paremmin arkeakin poikien kanssa. Minulla oli siis huippureissu, ja sain nollattua päätäni. Kaikki meni hyvin ja oli vähintäänkin haikea olo kun maanantaina piti lähteä kotiin. Ehkä olisin mielelläni jatkanut reissua vielä muutaman päivän.

Oli myös ihana palata kotiin. Voi että miten pojat olivat odottaneet, ja olihan minullakin ollut ikävä. Kaikki oli mennyt hyvin mamman hyvässä hoidossa ja vastassa oli nauravia iloisia poikia. On todella hienoa omistaa sellainen äiti, ja sellainen perhe joka voi auttaa ja mahdollistaa tällaisen. Minä sain kaipaamani breikin, nautin täysin rinnoin, ja pojat olivat turvassa.Huomasin että on hyvä panostaa välillä itseensä, niin jaksaa taas olla lasten kanssa, jaksaa olla "parempi" äiti. Pienet reissut kaiken kaaoksen keskellä toimivat oljenkorsina jaksaa arkea. Tulevaisuudessa aion pitää huolen että näitä oljenkorsia on sopivasti. Ei sen tarvitse olla mitään ihmeellistä, kun vaan saa olla, ja nollata akkuja, hyvässä seurassa ja nauttia elämästä.

Minulla oli siis aivan loistava miniloma aivan loistavan ihmisen ja rakkaan kanssa. Kiitos siitä hänelle, ja kiitos mammalle ja hoitotyttö Jasmiinalle jotka mahdollistivat tämän reissun. Mukavaa viikonloppua kaikille.

Sairaslomalla..

Kohta on 9kk Jannen kuolemasta, Joulu lähestyy ja sen jälkeen Uusivuosi. Minua on ahdistanut kovasti viimeaikoina, monikin asia, ehkä kerron joskus tarkemmin, nyt haluan sanoa vaan miltä tuntuu.. Olen sairaslomalla, pienellä "jäähyllä" , rauhoittumassa. Alkoi olla rankkaa ja kaikki oli huonosti. Uni ei tullut, ahisti, itketti, en jaksanut.. Tuntui että elämää ei enää ole, on vaan mustaa ja kurjaa ja ahidistavaa. Koin syyllisyyttä pahasta olostani ja siitä mitä se tekee kaikkein läheisimmilleni, ja vihoin.. kävin lääkärissä.. hän kertoi että on aika jäädä kotiin, on aika huilata. Hän kertoi myös että näin käy lähes kaikille, en ole poikkeus, muutkin kokevat asiat näin, kuten minä, en olekkaan outo. HELPOTTI. Kaiken pahanmielen ja pahan olon keskellä helpotti tietää että en todellakaan ole ainut, enkä tulossa hulluksi, se oli hyvä tieto, ja sen jälkeen asiat ovat muuttaneet isosti suuntaa.

Olen kokenut jo jonkin aikaa että minun tarvitsisi tehdä jotain toista työtä.. nykyisellä ei ole enää annettavaa minulle tai minulla sille..hain kouluun ja muutama päivä sitten sain tiedon että pääsen. Minusta tulee 37 vuotiaana opiskelija. Hirvittää, jännittää, pelottaa, mutta olen innoissani, vihdoinkin!!

Tänään olen ollut tekemättä mitään.. en käynyt edes suihkussa aamulla, meinasin mennä illalla saunaan, nauttia lämmöstä ja rentoutua. Tänään olen tajunnut mitä elämä on antanut minulle, millaisessa tilanteessa olen. Minulla on koulupaikka johon olen jo pitkään halunnut, minulla on mies joka haluaa olla vain minun ja meidän kanssa, mies joka ajattelee ja tuntee samoin kuten minä, mies jota rakastan ja joka rakastaa, minulla on pojat jotka odottavat silmät säihkyen joulua ja avaavat joka aamu innolla kalentereitaan, minulla on hengähdystauko itselleni ja perheelleni. Minulla on menneisyys jota muistan lämöllä ja rakkaudella, minulla on nykyisyys josta olen onnellinen ja kiitollinen, minulla on tulevaisuus täynnä toivoa. Minä selviän, me selviämme, yhdessä. Sami, jopa minä alan uskoa sen, oikeasti. Kiitos että olet jaksanut sitä minulle hokea. Minä rakastan sinua.

Äitini sanoi meille jokin aika sitten että jokaisessa liitossa tulee kriisejä ja niistä sitten selvitään tai ei selvitä, lisäsi vielä että meidän suhteemme alkaa keskeltä kriisiä, tiedämme heti alussa miten hoidamme sellaiset asiat, ja me olemme selvinneet ja selviämme. Jossain tuolla on tulevaisuus, nyt on tämä päivä ja hetki, nautitaan siitä.

Tällä kertaa lyhyesti, halusin vaan kertoa, että huomisessa ja tulevassa on toivoa, ihan meilla jokaisella, niin kauan kuin saamme herätä uuteen aamuun. Välittäkää, rakastakaa, huolehtikaa. Enkeleitä päiviinne ystävät rakkaat <3

Sukelsin taas

Nyt on pakko tunnustaa.. kävin taas pohjalla, ehkä en ihan niin pohjalla mihin on mahdollista upota, mutta todella pohjalla, niin syvällä että sinne ei enää valonsäteet näy. Olin kuitenkin viisas, hain apua, aivan itse. Soitin ja kerroin etten jaksa, en jaksa sairastaa ja sairastaminen ahdistaa, mutta sen lisäksi en jaksa mitään muutakaan, en siivota, en pyykätä, en nousta sängystä, en nauraa, mikään ei ole vialla ja kaikki on. Heräsin taas kovaan ahdistukseen ja menettämisen pelkoon. Mitä jos joku viedään taas, mitä jos lapsille sattuu jotain, tai muille läheisille, ovatko kaikki turvassa? Pelotti ja pienesti pelottaa yhä, mutta selviän siitä taas. Onneksi hain apua, vaikka luulin että olen "vahvin kaikista" pää kestää vaikka kroppa sanoisi sopimusta irti.. ei se sitten kestänytkään, ja minä romahdin, jos en kirjaimellisesti niin kuvainnollisesti ainakin. Ahdistuskohtaukset ja oksentelu tekivät tuloaan, pakonomainen tarve tietää läheisten olinpaikat, pelko, varsinkin tulevaisuuden pelko, kaikki tuntui pelottavalta. En kuitenkaan ole masentunut, minulla on unelmia ja toiveita tulevaisuuden suhteen, tulevaisuus ei tunnu mustalta ja turhalta vaan odotan sitä mitä se minulle tuo. Juuri tämä hetki on se mikä on ollut raskasta jaksaa. Ystävien seurassa hetkeksi unohdan murheet jotka kuitenkin palaavat, ja se kalvava tunne sisällä joka on raskasta kun se seuraa jatkuvasti, se ei häviä hyvässäkään seurassa.

Kävin lääkärissä perjantaina, oikeastaan olen juossut melko paljon erilaisien lanttumaakarien ja lääkärien pakeilla viimeviikon aikana, mutta onneksi juoksin, sen ansiosta tänä aamuna herätessäni tajusin että ahdistus ei olekkaan niin voimakas, pystyin suunnittelemaan aamukahvia ystävän kanssa Prisman kahviossa, kaupassäkäyntiä ja siivousta, sekä odotan viikonloppua, lähden reissuun, ILMAN lapsia, Samin kanssa. Luulempa että kummallekkin tekee hyvää että päästään lähtemään ja olemaan aivan rauhassa, ympäristöön jossa kumpikaan ei voi tehdä kotihommia tai mitään muitakaan hommia, pääsee nollaamaan päänsä, hetkeksi ennen kun joulukiireet taas täyttää arjen. Joten minulla on mitä odottaa. Minä odotan muutenkin kaikkea tulevaisuudessa, jännitän mitä se tuo ja koska mutta se on mukavaa jännitystä. Nyt kun olen saamassa itseäni taas parempaan kuntoon, odotan iloisia asioita, en enää pelkää kaikkea tulevassa, enkä mieti jatkuvasti mitä seuraavaksi sattuu.. Minä odotan mitä minulle sattuu tulevaisuudessa ja sen on jo ihan pakko olla jotain hyvää, luotan ja uskon siihe, tapasinhan Saminkin joten kyllä voin luottaa että hyviäkin asioita tapahtuu.

Olen nähnyt unia Jannesta. Unessa herään Jannen hätään, siihen tilanteeseen johon heräsin 19.3. ja unessa en pysty toimimaan.. yritän soittaa, mutta en saa numeroita näppäiltyä, yritän auttaa, kädet eivät toimi, "jäädyn" ja mietin, siinä hän on ja minä en osaa auttaa. Tiedän että osasin, silloin kun tilanne oli todellinen, mutta mietin olisinko vielä voinut tehdä jotain. Herään itkuun, ja ahdistukseen, tajuan sen olleen unta, mutta liian todellista sellaista, niin oikeasti tapahtui, se miltä Janne näytti ja kuullosti se on todellista, niin tapahtui ja tapahtuu uudelleen ja uudelleen unissani. Jo se kertoo mielestäni siitä että jonkun kanssa on juteltava, minun on saatava Janne pois päästäni jotta voin sulkea hänet sydämmeeni, kunnes meidän on aika tavata taas. Uskon että tämä on taas yksi osa luopumista, ja aika-ajoin palaa mieleen, se miten sen kestän paranee varmasti ajan ja vuosien myötä. Ikinä en kuitenkaan unohda tuota aamua, kaikki on edelleen kirkkaana mielessä, vaikka kaikki sen jälkeen on hämärää.

Kävimme viikonloppuna äitini luona, äiti puhui kauniisti, minua itketti. Hän oli tarkoittanut sanansa Samille ja halusi kertoa miten onnellinen ja kiitollinen on siitä että Sami on tullut elämääni. Miten rohkeana hän Samia pitää. Samalla hän kertoi Samille käyttäen lausetta "kun saadaan Salla kuntoon tulet huomaamaan.." se merkitsi minulle paljon, todella paljon. Vaikka perheeni on aivan "normaalisti" kanssani, he kuitenkin tietävät ja huomaavat ja havannoivat, siskoni sanoi joskus että hymy on palannut silmiini, sama sisko piipahtaa "sattumalta" teelle kun minulla on ollut vaikeaa, luulin että perheeni ei enää huomaa että en ole aivan kunnossa vieläkään, mutta äitini sanat avasivat minun silmäni, eivät he niin luule, he kohtelevat minua kuten itse olen toivonut, "tilanteen vaatimalla tavalla" he ovat kuitenkin siinä kokoajan, valmiina auttamaan. Olen heistä niin kiitollinen ja heistä jokainen on hyvin rakas minulle.. Tämä matka on helpompi tehdä kun sitä ei tee yksin, joku auttaa ja tukee aina. Samille kuuluu suuri kiitos tästä tuesta ja jaksamisesta, vaatii hermoja ja jaksamista kuunnella itkuisia puheluita, sitä ettei toinen jaksa ja tämä on aivan liikaa.. ja kerta toisensa jälkeen vakuutella että kyllä jaksat ME jaksamme.. ei ehkä onnistuisi kaikilta Samilta onnistuu ja minä en olisi tässä ilman häntä. 

Mietin joskus aiemmin että ihmisssä on piirteitä jotka saattavat ärsyttää normaalin elämän keskellä. Kuitenkin ne piirteet, tavat, järjestelmällisyys, tehokkuus, hellyys, empaattisuus, ovat luonteenpiirteitä "lahjoja" jotka olet saanut jotta voisit käyttää ne toisen hyväksi kun hän tarvitsee juuri sellaista ihmistä. Minulla on on ollut organisoiva sisko joka pakkasi tavarani muuttoa varten, järjestelmällinen sisko joka laittoi minut hoitamaan asiat jotka on pakko hoitaa, äiti joka siivosi ja siivosi ja siivosi, sisko joka laittoi maailman parasta ruokaa, teki sitä sen mukaan miten minä sain nieltyä ja täytti pakkasen valmiiksi ettei tarvitse yksin huolehtia ruuasta, ystäviä jotka ajoivat minua mikkeliin ja takaisin, ystävä joka repi lähdön hetkellä minut irti Jannen rististä, ja pakotti sanomaan hyvästit, Sami joka on ehkä parasta mitä on tapahtunut kaiken tämän aikana, joka sai uskon huomiseen palaamaan, pojat jotka ovat piikki ahterissa, ja samalla antavat voimaa jaksaa.. Lista jatkuu jatkuu ja jatkuu.. tässä kuitenkin tärkeimmät. Minulla on "minun" ihmisiä ja kokoajan olen tavannut uusia hienoja persoonia lisää, minulla on ollut onnea.

Hyvää itsenäisyyspäivän aattoa rakkaat kanssakulkijat. Sytyttäkää kynttilä, katsokaa linnan juhlia, ja nauttikaa toistenne seurasta olette sitten linnassa, kotona, missä tahansa. Halaus loppuviikkoonne <3