Jouluna 2012

Nyt voin jo sanoa, pelkäsin pahinta mutta selvisin. Odotin todella "kauhulla" Joulun pyhiä, pelkäsin ikävää joka taas ottaa kokonaan vallan. Luulen että ositain tämän pelon takia osasinkin taas varautua. Joulu oli siis ikävästä huolimatta lämminhenkinen ja mukava. En todellakaan voi väittää etteikö Janne ja aiemmat Joulut olisi olleet mielessä moneenkin kertaan. Kuitenkin lasten ilo sai omankin hyvänmielen pintaan. Oli ihana että siskot, äiti ja isä olivat lähellä, perinteinen perhejoulu siis. Kovin ikävä oli "kynttiläretkellä" kun aatonaattona vietiin hautausmaalle mammalle ja pappalle kynttilät ja samalla jätin Kalannin kirkolle Jannen kynttilän. Tuli olo että pitäisi olla Varkaudessa, viemässä kynttilä Jannen omalle haudalle. Sitten sanoin taas itselleni, ei Janne siellä haudassa enää ole, ja moni läheinen ja rakas on vienyt Jannelle kynttilän omalle haudalleen. Minä voin hyvin jättää kynttilän muualle ja hetken hiljentyä ajattelemaan Jannea.

Olen suunnannut ajatukseni jo uuteenvuoteen, se on seuraava "pelottava" juhla. Siihenkin on kuitenkin suunnitelmat valmiina, tiedän mitä tehdään ja miten se vietetään ja toisaalta odotan sitä, vaikka pelottaakin, minulla on silloin lähellä ihmisiä taas joille voin näyttää pahankin mielen. Nämä pyhät ovat sellaista tunteiden vuoristorataa taas, että on vaikea etukäteen valmistautua. On ajateltava mahdollisimmat positiivisesti, muisteltava iloisia asioita Jannesta, muistettava mitä Janne itse haluaisi. Muistettava että pitää olla kiitollinen siitä että omaa elämää on vielä jäljellä. On myös annettava aikaa surulle, ja sille että kaipaa, sekin on osa minun elämääni, meidän elämäämme ja sitä ei saa sulkea pois. Kaikella on paikkansa myös surulla.

Mieli on hiukan sekava, siksi on parempi että tälläkin kertaa teksti jää lyhyeksi. Ajatukset pomppivat ja niiden jäsentely vie aikaa. Kirjoitan kun olen saanut asiat päässäni selväksi. Mukavia välipäiviä kaikille kanssakulkijoille. Seuraavaksi vietetään uuttavuotta.