Miten niin viimevuonna?

Joulusta ja uudestavuodesta selvitty. Huomasin että päivä päivältä ärsytyskynnys madaltui ja madaltui. Oli kurja olo ilman mitään syytä, ahdisti, oli tunne että jotain pahaa tapahtuu. En kuitenkaan juurikaan itkenyt, ja uudenvuoden vastaanotto meni hyvin ja lämpimissä merkeissä. Oli oma perhe ja mamma siskon poikien kanssa. Ammuttiin raketteja, syötiin hyvin ja juotiin shamppanja lasilliset uuden vuoden kunniaksi. Mamma lähti serkkupoikien kanssa yhdeksänpintaan ja me laitettiin Jaska ja Jerry nukkumaan  pian sen jälkeen. Sitten vaan istuttiin, juteltiin, otettiin vähän lisää skumppaa ja pidettiin seuraa Jonnille. Oli tosi kiva ilta. Nukkumaan mennessäkin oli hyvä mieli ja seuraavana päivänäkin vielä aamulla herätessä.

Olo rupesi huonontumaan eilen alkuiltapäivästä. Ahisti hirmuisesti eikä itkukaan ollut kaukana. Ensimmäinen itkukohtaus tuli illansuussa ja oli kova ja kesti kauan. Ajattelin että nyt se oli siinä, nyt helpottaa. Nukkumaan mennessä se iski. Pahamieli, ikävä, tulevaisuuden pelko, pelko että menettää rakkaansa, valtava ahdistus. Vuosi sitten kaikki oli hyvin, elämä oli normaalia, enää se ei ole, kaikki tuntui epävarmalta, uusi koulu, uusi elämä, ei Jannea vieressä eikä missään, ei muuta kuin muistona sydämmessä. Edelleenkään en ole valmis luopumaan elävästä Jannesta, luulin että tein sen jo mutta en ollutkaan valmis, en suostu uskomaan että Jannea ei enää ole ja samalla pelkään hirveästi kaikkien rakkaiden puolesta, eihän kukaan sairastu, eikä joudu onnettomuuteen, miten oma tulevaisuuteni, entä jos rahat loppuu, entä jos pojat kärsivät kun tavoittelen unelmaani toisenlaisesta elämästä, olisiko sittenkin pitänyt pitää vakituinen työpaikka, olisiko niin ollut parempi..? Hirveästi avoimia kysymyksiä, joihin kukaan ei voi vastata.. Pelotti ja pelottaa.

Lisäksi tuli uusi asia elämään joka on mietityttänyt. Olen aina sanonut "Janne kuoli maaliskuussa" ajatellut että Janne kuoli tänävuonna.. Päivä vain ja se kaikki tapahtui viimevuonna.. Ei edelleenkään ole mennyt vuottakaan ja silti kaikki tapahtui VIIMEvuonna.. Kuuluuko nyt olla vahva, saako enää itkeä ja kaivata, olenko tulossa hulluksi? Minun on ikävä en haluakkaan päästää irti. Miksi se kipu ei helpota?

Onneksi on Sami, ilman olisin pulassa.. olisin ehkä sairaalassa tai sairaslomalla tai en edes tiedä.. aina olen selvinnyt mutta nyt tuntuisi mahdottomalta ajatella että yrittäisin selvitä ilman Samia. Kun ahdistus tulee ja maailma pyörii ja oksettaa tuntuu hyvältä että joku pitää kiinni ja hokee "olen tässä, älä pelkää, anna sen tulla ulos.." en tiedä miten selviäisin yksin.. en mitenkään. Onneksi en ole yksin.

Hyvää uuttavuotta 2013 kaikille teille kanssakulkijoille <3 selvisin päivään 2. tänävuonna ja selviän edelleen .. välillä paremmin ja välillä huonommin mutta joka päivä olen  lähempänä sitä kun kipu viimein lakkaa lopullisesti.



Kynttilä paloi Kalannin hautausmaalla Jannelle, jouluna 2012