No niin.. pitänyt ja pitänyt kirjoittaa.. EI OLE JAKSANUT, ajattelu työ on vaativaa ja raskasta, olen huomannut, ainakin "vanhoille" aivoille. Olen ollut viikon verran opiskelija, minusta tulee isona sairaanhoitaja jos luoja suo. Toivon todella että tulee, ja että pää ei hajoa ennen sitä, siis tiedonmäärästä. Näin vanhan opiskelijan aivoissa on jo niin paljon tietoa, että olen huomannut että tiedonkulku oikeaan osoitteeseen on hieman hidasta ja vaatii ponnisteluja. Olen kuitenkin tuudittautunut ajatukseen että kyllä se sinne perille löytää ennemmin tai myöhemmin, ja minun päähäni mahtuu vielä aikalailla tietoa, on tyhjää tilaa!
Niin palataksemme ensimmäisen viikon ohjelmaan.. pari ensimmäistä päivää oli tutustumista ja "diipa daapaa" ... eikö jo mennä eteenpäin.. Mutta sitten katsoin lukujärjestystä.. ENSIAPUA, kääk ja heti ensimmäisessä modulissa. Eipä sillä, kiva että on ammattiaineita heti alkuunkin, meille noviiseille, opitaan siltä alalta jotakin mitä tultiin lukemaan.. Hyvä valinta opettalajta tai kuka ikinä opintosuunnitelman onkin tehnyt. Minua kuitenkin hirvitti torstai päivä.. MITÄ SIELLÄ PUHUTAAN, vaikka tottakai tiesinhän minä.. hätäensiavusta aina aloitetaan ja kyllä sen keskeinen sisältö on osata elvyttää. Siitä kun olin tositoimissa ei tunnukkaan sillähetkellä olevan niin pitkä aika.. oliko se koska.. 9,5kk sitten, elvytin, osasinkin ja silti Janne kuoli, kotiin minun viereeni, kaikesta huolimatta. Katsoimme videota, oli yllättävän aidon näköinen potilas, ihon harmaata väriä myöten, minua hikoilutti ja hieman ahdisti, sitten tulee kysymys, onko kukaan koskaan elvyttänyt.. Siinä se sitten oli "kyllä olen" opettaja jatkaa kysyen miten kävi, vastaan taas "huonosti".. Pelkään jatkokysymyksiä, niitä ei tulekkaan.. HUH ! Kaikki luokassa tietävät minun olevan leski, se ei ole salaisuus, mutta suurin osa ei tiedä mitä tapahtui, massiivinen sydäninfarkti 34 vuotiaalla.. Palaamme tilastoihin, ja vihdoin saan annettua itselleni synninpäästön.. Jannen selviämismahdollisuus prosenttuaalisestikkin oli suht huono, näen tekstejä ja prosentteja toisensa perään. Näen mitä olisi pitänyt tehdä, miten ohjeistetaan, toimin juuri niin, minä osasin ja minä soitin apua, minä elvytin, minä tein kaikkeni. Parasta kaikessa oli tieto siitä että ihminen menee tajuttomaksi 15 sekuntia sydänpysähdyksen jälkeen.. Janne ei ollut tajuton kun minä heräsin ja soitin apua, MINÄ HERÄSIN AJOISSA, en olisi voinut tehdä mitään vaikka olisin herännyt tunnin aiemmin, heräsin kun kohtaus tuli. Minä en olisi voinut auttaa rakastani enempää. Olin helpottunut, kotimatkalla tuli kyyneleet, helpotuksen kyyneleet, mietin mielessäni, olin ajoissa, hälytin apua, elvytin.. kaiken tein oikein oli vain Jannen aika lähteä, halusin tai en. Opettajan sanat "kaikkien meidän maallinen vaellus loppuu joskus, joskus ei paraskaan elvytys auta" jäivät mieleeni, nyt voin jatkaa, ja rauhassa, minä osasin ja tein kaikkeni, mina autoin rakastani, mutta se ei riittänyt, ei edes ammattiapu riittänyt.
Tänään testasimme ensiaputaidot käytännössä, oloni parani entisestään.. Minä TODELLA osaan elvyttää. Puhaltaessa ilma kulkee keuhkoihin, ja painellessa osaan painaa oikeasta kohtaa ja tarpeeksi, kaikki hyvin tälläkin saralla.
Minulla on hyvä mieli, odotan innolla tulevia koulupäiviä, luokka ja ryhmä ovat huippu kivoja ja harjoittelu on jo tulevana keväänä. Hyvä tästä tulee. Hyvää viikonloppua rakkaat kanssakulkijat <3 nautitaan vapaista ja nautitaan töistä. Halaus kaikille!
Ilman sinua! Miksi sinä lähdit ja minä jäin? Tiesit kyllä että halusin lähteä ensin, sillä minulle ei ollut milloinkaan epäselvää miten kehnosti kestäisin arkea ilman sinua, koko elämää ilman sinua. Etkö olisi voinut edes yhden ainoan kerran olla vähän vähemmän jääräpää ja kuunnella mitä minä sanoin?
