Olis ihan hirveesti asiaa ja toisaalta taas ei mitään järkevää. Ollaan kotona, Jonni on sairastellut jo viimeviikosta asti ja eilen tuli Jerry kipeäksi ja tänään näyttää Jaskan kuumemittari 37,2 eli vasta lämpöä, mutta varmaan se tauti Jaskallekkin tulee. Itsellä on lämpöä ja jäätävä päänsärky, mutta suht tolpillani kuitenkin olen. Melko haastavaa tämä sairastelu, ihan esimmäisenä on se että olisi niin kiva kun voisi soittaa Jannelle ja kertoa mikä on tilanne. Voisi laittaa tekstiviestiä jos oikein tuntuu itsestä kurjalta. Voisi sopia, ole sinä tänään kotona, minä hoidan huomenna, kun sinulla on tärkeä meno.. Nytpä ei voi.. Minulla on huomenna tentti, jonne pitää mennä jos ei halua alottaa koulua uusinnoilla. Laitoin kuudelle lapsenvahdille viestin, joille ei sopinut kellellään, ja se on normaalia, hehän ovat koulussa ja töissä myös. Valjastin perheeni, ja Samin auttamaan minua, ja lopulta sainkin lapsenvahdin. Kiitos ihanien apujoukkojen <3 ! Kuitenkin olin aivan poikki, miksi kaiken pitää olla niin kamalan vaikeaa, miksi ei vaan voi sopia lasten isän kanssa, "minun on mentävä, ole sinä tänään kotona.." ! Tuntuu epäreilulta ja ahdistavalta. Nyt kuitenkin asiat on hyvin ja kaikinpuolin tämä oli muuten hyvä viikko sairastua, kouluakin ajatellen.
Tavallisia arjen asioita todella osaa arvostaa sitten kun ne on viety lopullisesti pois. Ei tarvitsekkaan selvitä viikosta, kun mies on töissä jossain muualla joskus, tarvitsee selvitä ihan kaikesta aina rakas ja isi ei tule enää kotiin kantamaan omaa osaansa. Onneksi on tukijoukkoja jotka ovat valmiita auttamaan. Muuten olisin todella pulassa.
Haluaisin niin taas perheen kasaan.. haluaisin ajatella tulevaisuutta luottavaisena. Joskus häviävän pienen hetken, ajattelen että kohta Janne tulee kotiin, kohta minä voin lähteä kauppaan, kampaajalle, mihin tahansa ilman valtavia järjestelyjä ja avun pyytelyjä. Ei Janne kuitenkaan tule, ei voi vaikka haluaisikin.
Eniten on viimeaikoina alkanut rasittaa arvostelu. Minun puolituttuni, jotkut Jannen kaverit ovat aika ilkeästikkin arvostelleet elämääni. Aloitetaan viesti "tiedän että sinulla on vaikeaa, mutta.." Sitten kerrotaan että on aika kurjaa huomata että olen unohtanut Jannen ja siirtynyt eteenpäin, ja että on tekopyhää joskus kertoa kaipaavansa kun todellisuudessa on uudessa suhteessa. Nämä viestit ovat lisääntyneet hirveästi, ja yritän olla välittämättä, mutta aina ei pysty. Pelottaa tehdä suunnitelmia ja haaveilla tulevasta kun tietää että jostain tulee "puukkoa selkään" heti. Kuitenkaan kukaan näistä ei ole käynyt luonani, auttanut minua, vienyt poikia luistelemaan, tehnyt yhtään mitään, eikä tarvitse, mutta minun mielestäni heillä ei ole oikeutta puuttua elämääni. Mielestäni on jopa julmaa vetää mattoa kun vihdoinkin yritän suunnitella elämääni eteenpäin ja olen saanut mahdollisuuden olla onnellinen. Luulen että se kun aikaa on kulunut kohta vuosi saa ihmiset puhumaan suunsa puhtaaksi, ajattelevat että enää en sure ja minulle voi sanoa kaikkea.. En ole näihin viesteihin vastannut enkä niistä kellekkään kertonutkaan, ennen kuin nyt.. ohimennen viitannut niihin joskus. Jokaisen olen kuitenkin lukenut ja jokainen on minua satuttanut.
Olen kerännyt voimia, ja aion lähitulevaisuudessa tehdä asioita joita itse haluan. Haluan ajatella tulevaisuutta, suunnitella ja haaveilla ja toteuttaa haaveitani. Olen päättänyt että en anna arvostelun loukata, vaikka tiedän että se loukkaa.. mutta yritän olla välittämättä. Rakastan Jannea aina, mutta Janne ei ole täällä. En ole unohtanut häntä, ja suren ja ikävöin, mutta jos joku kaveri jostain tai muutamakin, on valmis arvostelemaan ja puhumaan jeesustelusta, tervetuloa auttamaan meidän arkea, tervetuloa katsomaan miten Janne on elämässämme mukana.
Kiitos Jennille, Samille, perheelle, avusta jota sain tänään kun sitä tarvitsin. Kiitos teille jotka ette katso tarpeelliseksi tuomita minua ja arvostella. Tai jos haluatte niin tehdä, pyydän tehkää se selkäni takana, en halua enää niitä viestejä..
Mukavaa viikkoa kaikille, pysykää terveinä !!
Ilman sinua! Miksi sinä lähdit ja minä jäin? Tiesit kyllä että halusin lähteä ensin, sillä minulle ei ollut milloinkaan epäselvää miten kehnosti kestäisin arkea ilman sinua, koko elämää ilman sinua. Etkö olisi voinut edes yhden ainoan kerran olla vähän vähemmän jääräpää ja kuunnella mitä minä sanoin?
