Sairaslomalla..

Kohta on 9kk Jannen kuolemasta, Joulu lähestyy ja sen jälkeen Uusivuosi. Minua on ahdistanut kovasti viimeaikoina, monikin asia, ehkä kerron joskus tarkemmin, nyt haluan sanoa vaan miltä tuntuu.. Olen sairaslomalla, pienellä "jäähyllä" , rauhoittumassa. Alkoi olla rankkaa ja kaikki oli huonosti. Uni ei tullut, ahisti, itketti, en jaksanut.. Tuntui että elämää ei enää ole, on vaan mustaa ja kurjaa ja ahidistavaa. Koin syyllisyyttä pahasta olostani ja siitä mitä se tekee kaikkein läheisimmilleni, ja vihoin.. kävin lääkärissä.. hän kertoi että on aika jäädä kotiin, on aika huilata. Hän kertoi myös että näin käy lähes kaikille, en ole poikkeus, muutkin kokevat asiat näin, kuten minä, en olekkaan outo. HELPOTTI. Kaiken pahanmielen ja pahan olon keskellä helpotti tietää että en todellakaan ole ainut, enkä tulossa hulluksi, se oli hyvä tieto, ja sen jälkeen asiat ovat muuttaneet isosti suuntaa.

Olen kokenut jo jonkin aikaa että minun tarvitsisi tehdä jotain toista työtä.. nykyisellä ei ole enää annettavaa minulle tai minulla sille..hain kouluun ja muutama päivä sitten sain tiedon että pääsen. Minusta tulee 37 vuotiaana opiskelija. Hirvittää, jännittää, pelottaa, mutta olen innoissani, vihdoinkin!!

Tänään olen ollut tekemättä mitään.. en käynyt edes suihkussa aamulla, meinasin mennä illalla saunaan, nauttia lämmöstä ja rentoutua. Tänään olen tajunnut mitä elämä on antanut minulle, millaisessa tilanteessa olen. Minulla on koulupaikka johon olen jo pitkään halunnut, minulla on mies joka haluaa olla vain minun ja meidän kanssa, mies joka ajattelee ja tuntee samoin kuten minä, mies jota rakastan ja joka rakastaa, minulla on pojat jotka odottavat silmät säihkyen joulua ja avaavat joka aamu innolla kalentereitaan, minulla on hengähdystauko itselleni ja perheelleni. Minulla on menneisyys jota muistan lämöllä ja rakkaudella, minulla on nykyisyys josta olen onnellinen ja kiitollinen, minulla on tulevaisuus täynnä toivoa. Minä selviän, me selviämme, yhdessä. Sami, jopa minä alan uskoa sen, oikeasti. Kiitos että olet jaksanut sitä minulle hokea. Minä rakastan sinua.

Äitini sanoi meille jokin aika sitten että jokaisessa liitossa tulee kriisejä ja niistä sitten selvitään tai ei selvitä, lisäsi vielä että meidän suhteemme alkaa keskeltä kriisiä, tiedämme heti alussa miten hoidamme sellaiset asiat, ja me olemme selvinneet ja selviämme. Jossain tuolla on tulevaisuus, nyt on tämä päivä ja hetki, nautitaan siitä.

Tällä kertaa lyhyesti, halusin vaan kertoa, että huomisessa ja tulevassa on toivoa, ihan meilla jokaisella, niin kauan kuin saamme herätä uuteen aamuun. Välittäkää, rakastakaa, huolehtikaa. Enkeleitä päiviinne ystävät rakkaat <3