Auts, kun tuntuu pahalle..

Nyt ei ole oikeen kiva ilta.. tai yöhän tuo jo alkaa olla. En osaa päättää lähdenkö jo huomenna töitten jälkeen vai mahdollisesti vasta torstaiaamuna. Väistämätöntä ei ehkä kannata pitkittää eikä se sen helpommaksi tule. Mutta miksi musta tuntuu että , sydän revitään rinnasta irti.. miten ihmeessä selviän huomisen päivän töissä järjissäni.. en varmaan mitenkään.. Miten kummassa pystyn ajamaan Raumalle yksin. Kumpa olisi jo niin pitkällä aika että olisin Raumalla, koti olisi kunnossa ja "elämä järjestyksessä" ainakin niin järjestyksessä miten sen nyt ikinä saankaan. Kumpa ei olisi tätä kamalaa ikävän tunnetta joka ahdistaa kokoajan ja itkettää. Kaipaan ja ikävöin kokoajan mutta en tiedä mitä ja ketä eniten. Toivoisin omistavani kristallipallon joka näyttäisi ja kertoisi tulevan, onko siellä jotakin minkä takia kannattaa jatkaa.. Onhan siellä pojat, tottakai jaksan poikien takia, nyt vaan haluan hetken itkeä yksin itsekseni ja ajatella ystäviäni ja Jannea. Haluan antaa itselleni aikaa toipua taas tästäkin. Jokupäivä huomaan miten vahvaksi tämä kaikki on minut tehnyt mutta sen aika ei ole juuri nyt, ei tänäyönä, eikä tulevina päivinä...