Menneisyyden haamu kävelee vastaan.

Viimeaikoina on ollut paljon menoa ja vilskettä. Työt täyttävät päivät ja vapailla mökkeillään, tavataan ystäviä ja ollaan vaan. Kirjoitteluun ei oikeastaan ole ollut aikaa ja hyvä niin, sitä kutsutaan sitten varmaan elämäksi. Mielessä on ollut asioita joita pitäisi kirjoittaa mutta sitten on aika loppunut kesken. Tarvitsen kirjoittamiseen rauhan, haluan keskittyä täysin siihen mitä teen, ja muu maailma jää silloin ulkopuolelle, siksi kirjoitan kun olen yksin, tai kun pojat nukkuvat. Nyt olen yksin, menen vasta iltavuoroon töihin ja ajattelin kirjoitella sattummasta, kuulumisia ja muuta mitä kesään kuuluu.

Meillä kävi vieraita Varkaudesta. Olin niin onnellinen! Sani ja Pasi lapsineen viettivät meillä kolme päivää. Miten onnelliseksi tulinkaan kun joku jaksaa ajella Varkaudesta tänne asti. Sai aikaa olla ihan vaan heidän kanssaan. Meillä oli loistavat kolme päivää, tutustuttiin Raumaan, juteltiin, oltiin vaan. Joittenkin kanssa on vaan hyvä ja helppo olla, Sani ja Pasi ovat sellaisia. Kun he lähtivät ja hiljaisuus laskeutui illalla kun pojat olivat menneet nukkumaan tuntui haikealta, oli liian hiljaista, olisin mielelläni pitänyt heidät koko viikon. Lähteminen ei kuitenkaan tuntunut niin pahalta koska kohta suuntana meillä on Varkaus ja näemme taas. Olen onnellinen heidänlaisistaan ystävistä. Sattuma on tuonut elämääni monia ihmisiä joiden pitikin tulla, Sani on yksi heistä, empä olisi ensi tapaamisella Varkauden ABCllä syksyllä 2007 tiennyt millainen ystävä siinä istuu. Nykyään tuntuu että olisimme tunteneet aina, oleminen yhdessä on niin helppoa.

Jonni lähti eilen Lahteen kesälomareissulle isänsä luokse. Vein pojan Turkuun linja-autolle. Kauhean haikea olo tuli saattaa hänet sinne. Jonni käy paljon mummilla ja mammalla Uudessakaupungissa, mutta nyt hän lähti puoleksitoista viikoksi reissuun, näemme vasta Varkaudessa. Jotenkin sitä on ruvennut hermoilemaan enenmmän, kunhan vaan mitään ei sattuisi... En kuitenkaan voi kontrolloida koko elämää, minun on luotettava tulevaan, ilman pelkoa ja murhetta. Paluumatkalla päätimme Jaskan ja Jerryn kanssa käydä Raision uudella ABC asemalla syömässä. Jerry valitti nälkää jo Turkuun mennessä, sinne siis... Kun olimme kävelemässä sisälle tapahtui tilanne johon en osannut varautua. Ovesta kävelee ulos mies jolla on t-paita, samanlaiset laastin peitossa olevat työhousut kuin Jannella, samanlainen lippis joka Jannella oli aina töissä päässä, ja hän rupeaa tupakalle, tuntuu kuin henki olisi salpaantunut, tupakan sytyttäminen tietyllä tavalla sai valtavan tunnevyöryn lävitseni. Sekunnin sadasosan katsoin, siinä hän nyt on ei hän olekkaan kuollut. Lähemmäs päästyäni tajusin että ei hän ole edes samannäkönen, kuten kauempaa oli näyttänyt. Minua pelotti, miten pojat reagoivat, muistaako Jerry, tuleeko pahamieli. Pojat kävelivät kuitenkin iloisesti hypähdellen ohi ja pulisivat omia juttujaan, sen enempää huomiota kiinnittämättä. Minä ehkä näytin vielä säikähtäneeltä, koska tyttö ABCllä kysyi olenko kunnossa.

Minä olin kuitenkin ihan kunnossa. Sain taas vaan muistutuksen että Janne ei häviä, vaikka en joka hetki häntä ajattelekkaan enää. Janne on jotain sellaista menneisyydessäni joka tulee siellä aina olemaan. Ei niin tuttua ja rakasta ihmistä noin vain unohda, ja menneisyys näyttäytyy nykyisyydessä aina aika-ajoin. Ehkä seuraavalla kerralla samanlaisessa tilanteessa en enää säikähdäkkään vaan pystyn hymyilemään. Sellaisena Jannen muistan, työvaatteet päällä, tupakka huulessa, hymyilevänä ja iloisena. Janne oli ylpeä siitä mitä teki ja minäkin olin, olen edelleen. Janne ei unohdu koskaan. Monella ihmisellä on muisto tästä Jannesta johon "törmäsin" huoltoasemalla. Monella on kotonaan kiinteä muisto siitä mitä hän teki. Moni muukin arvostaa Jannen työtä.

Pienten poikien alitajunta toimi kuitenkin jotenkin, vaikka he eivät tähän ihmiseen reagoineet. Kun lähdimme kotiin mietti Jerry mitä isä joi ruuan kanssa, joiko olutta illalla ja pohti muitakin isään liittyviä asioita, vaikka minä en mitään asiasta maininnutkaan. Valitettavasti Jaska on unohtanut, ei muista miltä isä näytti, tai mitä teki, se on haikeaa ja surullista, mutta onneksi on Jannen sukulaiset jotka pitävät tätä yhteyttä yllä, Jaskallekkin, jolla ei enää ole omia muistoja, on ihmisiä jotka voivat kertoa hänelle iskästä.

Itse koen olevani tällä hetkellä hyvin onnellinen. Minulla on tasapainoinen hyvä elämä, jossa on huolenpitoa, välittämistä ja Rakkautta. On ihminen jolla on taito saada minun oloni hyväksi kun olen väsynyt tai surullinen. Rakastan häntä ja on ihana ajatella että meillä on koko loppu elämä aikaa toisillemme. Elämäni on sellainen jonka olen haaveillut itselleni. Voin olla onnellinen, rakastaa ja olla Rakastettu. Menneisyyden haamu ei enää saanut minua itkemään, en väitä että se ei olisi ollut kaukana, mutta en itkenyt, muistin hyviä onnellisia asioita joita en haluakkaan unohtaa. Se oli hyvä muistutus elämästä ja kuolemasta ja siitä mikä on tärkeää.

Ihanaa heinäkuun jatkoa kanssakulkijat <3 ! Nauttikaa kesästä ja myös pimenevistä illoista. Nauttikaa elämästänne, se on ainoanne, uskaltakaa tehdä isoja päätöksiä ja myös pieniä, uskaltakaa tehdä itsenne onnelliseksi.



Lasi viiniä ystävyydelle <3

Kennellä on oikeus?

Ei ole ollut aikaa kirjoitella, edellisestä blogista on todellakin useita päiviä. On ollut ajatuksia mistä kirjoittaa, mutta aikaa ei ole ollut. Olen nauttinut kesästä ja elämästä. Käytiin siivoamassa meidän, minun ja poikien Rauman ensimmäinen koti tip top kuntoon Samin kanssa. Näytti mukavalle, mutta aiheutti hieman ahdistusta. Siihen kotiin kiteytyy paljon asioita ja muistoja. Suuria muutoksia elämässä ja samalla suuria tunteita. Tuntui oudolta ajatella että siellä me asuimme, vielä muutama kuukausi sitten, kun nyt jo uusi koti Samin kanssa tuntuu oikealta kodilta ja tuntui helpottavalta päästä takaisin tänne, minkä todella tunnen jo kodikseni. Vielä on opeteltavaa, ei minun, ei sinun vaan meidän, mutta pikkuhiljaa. Tämä on meidän kotimme, ja siltä se tuntuu joka päivä enemmän ja enemmän. 

Löysin Jannen kuolinsyyn raportin, luin sen läpi. Muistin aika hyvin mitä siinä sanottiin, vaikka en ehkä ollut ihan "kaikessa mukana" vielä silloin kun sen ensimmäisen kerran luin läpi. Se aiheutti aika valtavan tunnemyrskyn jonka selvittämiseen tarvitsin muutaman päivän. Halusin mielessäni käydä asioita läpi, en pystynyt puhumaan asiasta edes Samille heti. Tarvitsin aikaa jäsennellä sitä tietoa uudestaan. Kaiken pahanolon ja itsesyytöksen keskellä tajusin taas kerran, että minä en olisi voinut tehdä mitään, asia oli selvä sinä aamuna kun Jannen tuli aika lähteä. Jälleen siitä tuli helpottunut olo. Mitään ei olisi kukaan voinut tehdä toisin. Kukaan ei ole syyllinen.

Olen miettinyt myös typeriä lausahduksia joita olen saanut osakseni. "Nyt jo uusi mies.." "Etkö rakastanutkaan Jannea..." ja kaikke mahdollista. Olen myös ajatellut että erossa ihminen voi ottaa uuden kumppanin jopa ennen kun ero on selvä, parisuhteessa voi pettää toista, ja kenenkään ei varmasti tulisi mieleen sanoa raskaana olevalle äidille joka on menettänyt lapsensa että etkö rakastanut edellistä kun nyt jo uuden teet. EI IKINÄ KUKAAN TUOMITSISI eikä kuulukkaan on hienoa että uusi vauva antaa onnea surun keskelle. Miksihän leskiä tuomitaan, todella kummallista. Miksi lesken rakkaus kuolleeseen puolisoon ei ole tarpeeksi vahva jos löytää uuden, miksi kaikissa muissa elämäntilanteissa on oikein jatkaa, mutta lesken ei? Sitä haluaisin jokaisen miettivän, varsinkin jos on valmis tuomitsemaan. Eikö kuitenkin onnellisuus ole tärkeintä elämässä? Myös leski on oikeutettu onnellisuuteen, se ei vähennä rakkautta menetettyä kohtaan.

Olen tuntenut vahvistuvani päivä päivältä. Olen lähes joka päivä iloinen. Niinkuin olin ennen, joskus "kauan" sitten. Tunnen olevani kotona. Eilen oli todella kiva päivä ystävän kanssa, kauppareissulla törmäsin tuttuihin, en olekkaan enää niin vieras ja outo. Saatan prismassa nähdä ystäviä ja tuttavia, kuulun joukkoon, minulla on koti ja tunnen sen kodiksi. 

Nyt jatkan kesästä nauttimista ja toivon kaikille teille myös onnellisia kesäpäiviä. Ei viitsitä tuomita ketään, ehkä silloin kukaan ei tuomitse sinua. NAUTTIKAA!