"Mitä sinä tästä välität...?"

Niin siitä arjesta piti kirjoittaa. Minä en edes tiedä millaista arki on nykyään, vaikka kaipa sellaista eletään meilläkin. Viimeaikoina on mukana ollut vaan pari muuttujaa. Muutto, toki itse aiheutettu ongelmatilanne, joka toteuduttuaan on kyllä mahtava juttu. Työharjoittelu, joka piti hoitaa viidessä viikossa, nyt siihen menee kuusi tai jopa seitsemän viikkoa, rimpuilen sen joka tapauksessa läpi. Modulien suoritus, kaksi kesken samaa aikaa, ja tunnit menevät ristiin keskenään limittäin ja lomittain, yhdestä tuli onneksi jo arvosana, ja vieläpä ihan hyvä sellainen. Opinnäytetyö huutaa ja karjuu teorian auki kirjoittamista, aloitan sen kun tentti on ohi. Sitten on nämä neljä lasta ja siihen päälle yhden lapsista ongelmat jotka vaatii sen pienen vapaa-ajan, joka jää. Oikeastaan se pieni vapaa-aika ei edes riitä, vaan limttäin ja lomittain näiden kaikkien keskellä yritän hoitaa hänen asioitaan. Mietin seuraavan kerran aika tarkkaan kun aion suorittaa 40 opintopistettä viiden kuukauden aikana. Ei ole fiksua, mutta onneksi se on kohta ohi! Se onnistuu, mutta riskien kartoittamiseen en käyttänyt tarpeeksi aikaa :) . Entä jos tulee muuttuvia tekijöitä, joku sairastuu, minä sairastun tai päätän muuttaa koko revohkan toiselle puolelle Raumaa... Pikku juttuja, tästä lähtien teen kaikkea suunnitellessani riskien kartoittamisen. Jotain olen siis oppinut tutkimus ja kehittämisopinnoissa. Jokaisen perheen äidin kultainen sääntö, muista kartoittaa riskit ja tee suunnitelma valmiiksi vasta sitten!

Sami hoitaa arjen kotona. Minä en ole pakannut kuin muutaman laatikon, Sami ja minun äitini varmaan viisikymmentä, en ole siivonnut, enkä juuri pessyt pyykkiä. Silti tuntuu että tällä hetkellä meidän arkemme on selviytymistä. Kumpikin kantaa panoksensa yhteiseksi hyväksi ja tekee sen eteen töitä. Kumpikin alkaa vaan olla aivan loppu. Illalla kun lapset nukkuu, me istumme sohvalla vierekkäin ja lähellä toisiamme. Emme juuri jaksa puhua mitään sen syvempää. Tärkeää kuitenkin on että muistamme sanoa "Minä rakastan sinua" se ei katoa, on arki miten rankkaa tahansa. Meillä on kalenterissa päivämääriä. Sitten kun tuo on ohi helpottaa, sitten kun tuo on ohi, sitten vasta helpottaakin. Ongelmana on nyt ollut että aina tulee uusia ja uusia asioita. Se "sitten kun helpottaa" siirtyy aina viikolla kahdella tai kolmella eteenpäin, joskus tuntuu että ei helpota. Uskon kuitenkin siihen että PAKKO sen on helpottaa, olen tehnyt, ME olemme tehneet niin paljon töitä sen eteen että asiat alkaisivat sujua, että pakko niiden on. Olemme puhki, poikki ja nääntyneitä, mutta me rakastamme, toisiamme ja lapsiamme ja perhettämme. Rakkaus ei lopu, ja jos ei muuta jaksa, sen jaksaa aina sanoa, minä rakastan sinua. Sillä pärjäämme ja jaksamme. Tulee aika kun jaksamme jutella illalla taas elämästä, siitä mitä unelmoi, kaikesta mahdollisesta. Nyt on se aika että jaksaa sanoa vain nuo kolme tärkeää sanaa ja tarkoittaa niitä.

Minulla on myös "hyökkäysjoukot"! Ensin uskalsin sanoa Samille, auta minua ja hän auttoi. Sitten pyysin apua äidiltäni, voitko ajaa kanssani, voitko kohdata asioita kanssani, ja hän teki niin. Nyt olen pyytänyt apua siskoltani Jenniltä ja hänen mieheltään ja he auttavat. Jenni on tehnyt eteemme niin kovasti töitä viimeisten päivien aikana, että olen ikuisesti kiitollisuuden velassa hänelle. Olen myös huomannut että kun hätä on suurin auttaa myös erilaiset sosiaalitoimen yksiköt. Kun käy niin että seinä nousee pystyyn ja itse jää jonnekkin kaiken sen raskaan kuorman alle mikä on kannettavana, sanoin "auta minua". Apua tai tukea ei jokapaikasta tullut, mutta ne jotka auttavat auttavat täydellä sydämellä ja tukien ja mukana eläen. Kiitos heille siitä <3 ! Silloin ei haittaa vaikka joku ihmettelee "mitä sinä tästä ongelmasta välität, ei se sinun murheesi ole..." , näin sanottiin yhdelle auttajistani. Tiesin että kysyjä ei välitä, mutta auttaja välittää. Minulla on tukea, apua, ja hyviä ihmisiä vieressäni. Minulla oli niitä vuonna 2012 ja minulla on niitä edelleen vuonna 2015.  Apua on kamalan vaikea hakea silloin kun oma sydän on huolesta syrjällään, pelottaa mitä seuraava puhelu tuo tullessaan, pelottaa mikä on tilanne seuraavana päivänä. Kun joutuu selviytymään hetkestä ja päivästä toiseen. Mutta minä uskalsin pyytää ja sain apua. Rohkene kysyä ja rohkene pyytää, siinä minun vinkkini jokaiselle. Kun et jaksa, pyydä apua <3 !

Asioilla on tapana järjestyä! Klisee ja pahemman luokan sellainen, Uskon kuitenkin siihen, pakkohan tässä on, siten sitä jaksaa taas huomiseen.

Täydellinen elämä

Pääsiäinen ja pääsiäisenä neljä vapaata. Ei ollenkaan huono juttu. Eilinen meni kokonaan koulutehtävää vääntäessä, mutta sain sen valmiiksi asti. On onni että on niin taitavia siskoja. Riikka sen tehtävän kävi läpi ja antoi palautteensa, josko nyt menisi kerrasta läpi opettajallekkin. Jännä nähdä.

Me ostimme sen kodin! Meidän perheelle, paljon tilaa olla ja elää. Se ei ole mikään näyttelykoti, se on perhekoti, juuri sellainen jonka olen aina halunnut. Jokaiselle tilaa, omat huoneet, iso piha, sisko perheineen lähellä, mukavat naapurit, eikä ihan keskustassa. Aika hienoa. Nyt me todella saimme sen, meidän yhteisen kodin, meille valittu, yhdessä. Talon osto on aika iso asia. Siihen liittyy hirveästi tunteita, joutuu kovasti miettimään onko se juuri meille sopiva, onko lainan määrä sopiva, olemmeko tässä loppuelämämme. Se sitten löytyi ja olemme siinä, ainakin eläkepäiviin asti, kunnes muutamme jonnekkin lämpimään, mielellään jonkun kivan pikku viinitilan viereen. Siihen on kuitenkin aikaa, nyt aloitamme elämäämme perheenä yhteisessä kodissa.

Onko joku teistä aamulla herännyt sata ajatusta päässä? Minulle kävi tänäaamuna niin. On ollut rankkoja aikoja, ja tuntuu että yhtä hyvää asiaa seuraa aina kaksi huonoa. Itketty on tullut paljon, surusta ja huolesta, sekä myös epätoivosta. " Eikö asiat vaan voi järjestyä, joko tässä olisi tarpeeksi, mikä on riittävästi..." Näitä asioita olen kovasti miettinyt ja ollut katkerakin. Niinkuin varmaan muistatte, inhoan katkeruutta, ja silti minäkin olen katkera, ainakin ajoittain. YÖK! No tänä aamuna heräsin antamaan Ennille maitoa. Mietin mitä minulla on. Vieressäni nukkuu mies jota rakastan enemmän kuin itseäni, omissa sängyissä nukkuvat pienet pojat, ne pienet sankarit jotka selviävät mistä vaan. Olen ylpeä pojistani, he ovat kohteliaita, ja fiksuja ja he ovat selvinneet elämään. He ovat täynnä sitä, elämää, rakastan heitä hirveästi. Omassa huoneessaan nukkuu Jonni, Jonni ei ole päässyt koskaan helpolla mistään. Ja Jonnin vaikeudet ovat tuoneet minunkin elämään monta vaikeaa hetkeä, ja epätoivon hetkeä. Siellä hän kuitenkin nukkuu, turvassa kaikelta, häntäkin rakastan niin hirveästi, hän jos joku on taistelija. Monikohan aikuisista on keitetty yhtä monessa sopassa, tippunut polvilleen ja aina vaan jatkanut eteenpäin. Melkoinen sissi. Sitten on Enni, äidin pieni prinsessa. Se kauan kaivattu tyttö. Ilopilleri, ja aurinko. Koko perheen lemmikki. Ajattelisi että enempää ei rakkautta voi sydän tuntea, ja silti sinne mahtuu niin paljon rakkautta, että sen määrä on käsittämätön. Me olemme muuttamassa omaan yhteiseen kotiin, koko perhe. Sami on juuri sellainen mies jota aina olen kaivannut. Pidämme samoista asioista, arvostamme samoja asioita, Rakastamme ehdoitta, emmekä koskaan satuttaisi toisiamme. Sielunkumppani, kuten olen jo aiemmin sanonut. Minä menetin kaiken ja sitten herään aamuun jolloin tajuan saaneeni kaiken. Aika mahtava fiilis, olen saanut kaiken mitä ikinä halusin!!

Elämässä on ylämäkiä ja alamäkiä, keskimäärin kuitenkin kaikki on aika tasaista. Voi miten pidän siitä tasaisesta. Arjesta jossa ei ole ihmeellisyyksiä. Sanoin Samille että nyt olisi sellaisen aika että toivoisin suurimman jännityksen elämässäni olevan sen että mietin menenkö yhdeksältä vai kymmeneltä illalla saunaan. Siinä olisi ihan riittävästi minulle juuri nyt :) ! Rakastan arkea. Arkea tulee osata rakastaa, sitä tylsää arkea. Jos kokoajan haluaa elämäänsä huumaa, draamaa, kaikkea erikoista, jos ei siedä arkea, on vaikea saada tasapainoista elämää. Sen olen huomannut. Saa olla reilusti erimieltä, jos haluaa. Minun mielestäni kaiken perustana on se että nauttii elämästä juuri sellaisena kuin se on. Tasaisena päivien juoksuna, jota saat kulkea eteenpäin rakkaasi rinnalla. Siinä on valopilkkuja ja erikoisia hetkiä, mutta aina tulee nauttia siitä tavallisesta elämästä, silloin osaa arvostaa eritavalla ihmistä vieressä ja omaa itseään. Elämä ei ole elokuva tai saippuasarja, elämä on todellista ja se on tässä ja nyt. Nauttikaa siitä!

Hyvää pääsiäistä kaikille! Ensikerralla kirjoitan muuten lisää arjesta, siitä mitä se sisältää.

https://www.youtube.com/watch?v=73GZKW7dP_E