"Mitä sinä tästä välität...?"

Niin siitä arjesta piti kirjoittaa. Minä en edes tiedä millaista arki on nykyään, vaikka kaipa sellaista eletään meilläkin. Viimeaikoina on mukana ollut vaan pari muuttujaa. Muutto, toki itse aiheutettu ongelmatilanne, joka toteuduttuaan on kyllä mahtava juttu. Työharjoittelu, joka piti hoitaa viidessä viikossa, nyt siihen menee kuusi tai jopa seitsemän viikkoa, rimpuilen sen joka tapauksessa läpi. Modulien suoritus, kaksi kesken samaa aikaa, ja tunnit menevät ristiin keskenään limittäin ja lomittain, yhdestä tuli onneksi jo arvosana, ja vieläpä ihan hyvä sellainen. Opinnäytetyö huutaa ja karjuu teorian auki kirjoittamista, aloitan sen kun tentti on ohi. Sitten on nämä neljä lasta ja siihen päälle yhden lapsista ongelmat jotka vaatii sen pienen vapaa-ajan, joka jää. Oikeastaan se pieni vapaa-aika ei edes riitä, vaan limttäin ja lomittain näiden kaikkien keskellä yritän hoitaa hänen asioitaan. Mietin seuraavan kerran aika tarkkaan kun aion suorittaa 40 opintopistettä viiden kuukauden aikana. Ei ole fiksua, mutta onneksi se on kohta ohi! Se onnistuu, mutta riskien kartoittamiseen en käyttänyt tarpeeksi aikaa :) . Entä jos tulee muuttuvia tekijöitä, joku sairastuu, minä sairastun tai päätän muuttaa koko revohkan toiselle puolelle Raumaa... Pikku juttuja, tästä lähtien teen kaikkea suunnitellessani riskien kartoittamisen. Jotain olen siis oppinut tutkimus ja kehittämisopinnoissa. Jokaisen perheen äidin kultainen sääntö, muista kartoittaa riskit ja tee suunnitelma valmiiksi vasta sitten!

Sami hoitaa arjen kotona. Minä en ole pakannut kuin muutaman laatikon, Sami ja minun äitini varmaan viisikymmentä, en ole siivonnut, enkä juuri pessyt pyykkiä. Silti tuntuu että tällä hetkellä meidän arkemme on selviytymistä. Kumpikin kantaa panoksensa yhteiseksi hyväksi ja tekee sen eteen töitä. Kumpikin alkaa vaan olla aivan loppu. Illalla kun lapset nukkuu, me istumme sohvalla vierekkäin ja lähellä toisiamme. Emme juuri jaksa puhua mitään sen syvempää. Tärkeää kuitenkin on että muistamme sanoa "Minä rakastan sinua" se ei katoa, on arki miten rankkaa tahansa. Meillä on kalenterissa päivämääriä. Sitten kun tuo on ohi helpottaa, sitten kun tuo on ohi, sitten vasta helpottaakin. Ongelmana on nyt ollut että aina tulee uusia ja uusia asioita. Se "sitten kun helpottaa" siirtyy aina viikolla kahdella tai kolmella eteenpäin, joskus tuntuu että ei helpota. Uskon kuitenkin siihen että PAKKO sen on helpottaa, olen tehnyt, ME olemme tehneet niin paljon töitä sen eteen että asiat alkaisivat sujua, että pakko niiden on. Olemme puhki, poikki ja nääntyneitä, mutta me rakastamme, toisiamme ja lapsiamme ja perhettämme. Rakkaus ei lopu, ja jos ei muuta jaksa, sen jaksaa aina sanoa, minä rakastan sinua. Sillä pärjäämme ja jaksamme. Tulee aika kun jaksamme jutella illalla taas elämästä, siitä mitä unelmoi, kaikesta mahdollisesta. Nyt on se aika että jaksaa sanoa vain nuo kolme tärkeää sanaa ja tarkoittaa niitä.

Minulla on myös "hyökkäysjoukot"! Ensin uskalsin sanoa Samille, auta minua ja hän auttoi. Sitten pyysin apua äidiltäni, voitko ajaa kanssani, voitko kohdata asioita kanssani, ja hän teki niin. Nyt olen pyytänyt apua siskoltani Jenniltä ja hänen mieheltään ja he auttavat. Jenni on tehnyt eteemme niin kovasti töitä viimeisten päivien aikana, että olen ikuisesti kiitollisuuden velassa hänelle. Olen myös huomannut että kun hätä on suurin auttaa myös erilaiset sosiaalitoimen yksiköt. Kun käy niin että seinä nousee pystyyn ja itse jää jonnekkin kaiken sen raskaan kuorman alle mikä on kannettavana, sanoin "auta minua". Apua tai tukea ei jokapaikasta tullut, mutta ne jotka auttavat auttavat täydellä sydämellä ja tukien ja mukana eläen. Kiitos heille siitä <3 ! Silloin ei haittaa vaikka joku ihmettelee "mitä sinä tästä ongelmasta välität, ei se sinun murheesi ole..." , näin sanottiin yhdelle auttajistani. Tiesin että kysyjä ei välitä, mutta auttaja välittää. Minulla on tukea, apua, ja hyviä ihmisiä vieressäni. Minulla oli niitä vuonna 2012 ja minulla on niitä edelleen vuonna 2015.  Apua on kamalan vaikea hakea silloin kun oma sydän on huolesta syrjällään, pelottaa mitä seuraava puhelu tuo tullessaan, pelottaa mikä on tilanne seuraavana päivänä. Kun joutuu selviytymään hetkestä ja päivästä toiseen. Mutta minä uskalsin pyytää ja sain apua. Rohkene kysyä ja rohkene pyytää, siinä minun vinkkini jokaiselle. Kun et jaksa, pyydä apua <3 !

Asioilla on tapana järjestyä! Klisee ja pahemman luokan sellainen, Uskon kuitenkin siihen, pakkohan tässä on, siten sitä jaksaa taas huomiseen.