sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Elämäni Sankari

Kevättä ilmassa ja ihana aurinko näyttäytynyt jo useana päivänä. Huomasin juuri että tällä viikolla olen melkein jokapäivä jaksanut käydä ainakin kerran lenkillä. Tosin painoon se ei ole vaikuttanut yhtään, mutta ei siitä haittaakaan ole ollut. Mieli saa levätä ja tänään Sami sanoikin että "on sitten niille ajatuksillekkin enemmän tilaa". Se jos mikä on hyvä asia. Niitä nimittäin riittää.

Tuntuu että viimeiset viikot ovat olleet erityisen raskaita. Paljon hoidettavia asioita, mahdollisia muutoksia ja suuria huoliakin. On ollut todella vaikeuksia pitää itsensä kasassa. Viimeisten viikkojen aikana olen varmasti itkenyt yhden kylpylän verran kyyneleitä, kasannut itseni, ja ollut taas reipas. Viimeviikolla tuntui että nyt loppuvat voimat, tuntui raivostuttavalta kun ihmiset valittaa elämän rankkuudesta, puolison likaisista sukista olkkarin lattialla, imurointi aikataulujen epäreiluudesta, kun itse tekee enemmän kun toinen. Toivoin niin että voi kumpa minun murheista suurin olisi ne likaiset sukat jossakin missä ne eivät saisi olla. Tunustan, olin kateellinen ihmisten tavallisille huolille ja murheille. Toisaalta taas, mistä minä tiedän mitä kukakin on kokenut ja käynyt läpi, ei ole minun tehtäväni arvostella toisten murheita. Myönnän kuitenkin mielessäni niin tehneeni.

Tänään mietin että nyt on jo pakko helpottaa. Ensiviikosta on jo väkisin tultava parempi. Tämäkin viikko oli parempi kuin edellinen. Joten kesää kohti mennään, niin mielessä kuin todellisessakin elämässä. Olen päättänyt että ensikeväänä otan rennosti, en suunnittele mitään, katson mitä tulee ja annan aikaa itselleni ja perheelleni. Kevät on vaikeaa aikaa ja se on omiaan saamaan lumipallomaisesti muutkin murheet kasvamaan. Ensi keväänä olen viisaampi, tai sitten en, sen näkee vuoden päästä. Nyt olisi selvittävä torstaista ja sitten taas on vuosi aikaa tehdä uusia muistoja ja elää eteenpäin. Mietinkin miten pitkää  meidän elämä jaksottuu maaliskuun 19. päivän mukaan. Ehkä aina. Se oli päivä jolloin kaikki muuttui, konkreettinen hetki 5:55 aamulla.

Sami on ollut minun elämäni sankari, jo heti alusta asti. Ihan oikeasti, miettikää ihmiset. Poikamies, joka asuu kauniissa talossa yksinään, ja jolla on rauhallinen elämä. Normaalisti ihminen tutustuu toiseen pikkuhiljaa ja siitä aletaan suunnitella yhteistä elämää. Ei meillä, meillä kohdattiin, tutustuttiin, ja yhtäkkiä perheessä oli kolme lasta, talo täynnä meteliä, harrastuksia, lapsiperheen menoja ja aikatauluja. Sitten kun asiat eivät edelleenkään  mene kuten elokuvissa. Tulee huolia ja murheita, suuria huolia ja murheita. Tulee läheisen kuolema, taas kerran, tulee sairastumisia. Oikeasta, hän vaan seisoo vierellä. Minulla on tuki johon nojata, minulla on ihminen jolle sanoin muutama viikko sitten "auta minua" ja hän alkoi auttaa. En voi olla kuin kiitollinen, hän olisi auttanut pyytämättäkin, tiedän sen. Kuitenkin tarvitsin niin kovasti apua että sitä oli pyydettävä. Ja apua sain. Minun elämäni on pysynyt raiteilla Samin ansiosta. Yksin en olisi ikinä tähän pystynyt. Olen kaikesta kiitollinen juuri Samille. Kunpa sen osaisi sanoa niin kuin sitä tarkoittaa. Ehkä kuitenkin "Minä Rakastan Sinua" riittää.

Ensiviikolla on taas 19.3. peikko joka ei katoa, ja taas siitä selvitään. Tänäkin vuonna se päivä häviää ja tiedän selvinneeni taas vuoden eteenpäin. Sekin päivä liittyy vaan päiväksi muiden päivien ketjuun.

Nyt on mentävä, Sami ja Jaska ovat jo talviharjoitteluhallilla Jaskan jalkapallopelissä. Minä ja Jerry mennään Enniläisen kanssa perässä. Jerrylläkin on peli :) , siitä sitä sitten jo joutaakin poikien uimatreeneihin. Kuullostaa hyvälle, ja sitä se on. Minun tavallinen normaali elämäni, on juuri niin mukavaa kun se kuulostaakin. Pitää vaan vaikeina aikoina nauttia hieman pienemmistä asioista. Aurinko on hyvä asia, siitä tulee hyvä mieli, sateella voi taas villasukat jalassa lukea kirjaa. Elämä, nautin siitä! Pitää muistaa rakastaa itseään ja pitää muistaa rakastaa läheisiään. Hyvää sunnuntaita ja parempaa alkavaa viikkoa kaikille ! Pikkusen oli sekava tajunnanvirta teksti, mutta tulipahan kirjoitettua ja taas on helpompi hengittää!