Vuosi 2013 palautti Minulle Minut, pystyykö vuosi 2014 johonkin yhtä mahtavaan ?

Kerran vielä ehtii! Se onkin sitten vihon viimeinen bloggaus tälle vuodelle. Viimevuonna 31.12. juhlittiin jo yhdessä Samin kanssa vuoden vaihtumista. En olisi uskonut mitä vuosi 2013 tuokaan tullessaan. Hienoaja asioita, uusia ystäviä ja uuden ammatin opiskelua. Mikä oli kaikkein hienoin asia vuonna 2013 ? Ehkä eniten merkitsi se että 1.6. Sami kosi minua, muistan vielä sen tunteen, enkä halua koskaan unohtaakkaan. Kosinta oli oikeasti suunniteltu ja romanttinen ja kaiken lisäksi täydellinen yllätys. Sormusta myöten, Sami oli hankkinut kaiken valmiiksi ja ajatellut miten kaikki menee. Olo tuntui etuoikeutetulta, rakastetulta ja mahtavalta, lisäksi olin epäuskoinen, kysymys ihan oikeastikko, kävi varmasti huulilla ja mielessä monta kertaa. 

Vuosi 2013 toi myös tullessaan Jannen kuoleman vuosipäivän. Pelottava päivä ajatella, vielä näin jälkeenpäinkin, koko vuosi vilisi silmissä, mietti miten kaikki on muuttunut, miten niin ei vaan pitänyt käydä. Nyt myöhemmin tiedän sen kuuluneen johonkin suurempaan suunnitelmaan, josta en itse ymmärrä ja joka on vaikea käsittää, kuitenkin asian kanssa on helpompi elää kuin vielä vuosi sitten. Muistan itkeneeni Joulun ja uudenvuoden aikaan todella paljon viimevuonna. Nykyään itkut ovat harvassa, vaikka toki itkuisia päiviäkin tai ehkä ennemminkin hetkiä vielä on. Suru on muuttunut taas vuodessa valtavasti, millainen se on vuodenpäästä, sitä en voi edes arvata, kaikki arvaukset menisivät kuitenkin metsään. Tunteitaan, elämäänsä, ei vaan voi etukäteen arvata.

Vuonna 2013 tutustuin paremmin siskoihini ja perheeseeni. Olen ollut lähempänä, ja viimevuonna yhteistä tekemistä oli taas toissavuotta enemmän. Yhdessä minä, siskoni, Sami, siskojen miehet, äiti, isä. Viihdymme yhdessä ja se tuntuu hyvältä. Ensivuosi tuo tullessaan asioita joitten takia olemme yhä enemmän tekemisissä ja yhdessä. Paljon tehtävää ja myöskin menoja. Minulla on maailman parhaat siskot, ja perhe. 

Vuosi 2013 toi tullessaan naurun ja ilon, se toi tullessaan hymyn joka näkyy silmistä asti, se vei surun pois kasvoilta ja jätti surulle pienen sijan sydämeen, Jannen muiston viereen. Vuosi 2013 on tuonut onnen, turvallisuuden ja toivon takaisin elämääni. Pala palalta askel kerrallaan. Se on saanut sydämmeni taas sykkimään ilosta, vatsaani ovat ilmaantuneet perhoset, kun ajattelenkin kaikkea tulevaa hienoa mitä elämässä on edessä. 

Ennen kaikkea vuosi 2013 toi takaisin minut itseni. Oman positiivisen persoonani, ilon, hymyn, onnen ja elämän. Olen tutustunut taas siihen Sallaan joka on aina ollut ja tulee aina olemaan, vaikka vaikeudet, menetykset, pelot ja ikävä saattaa yrittää sen nujertaa, siellä se aina on jossakin. Se antoi minulle mahdollisuuden tehdä jotain mitä olen aina halunnut, se antoin minulle elämän jonka olen aina halunnut, se antoi minulle "omaksi" ihmisen jollaisen olen aina kuvitellut olevan olemassa. Se antoi minulle kaiken. Vuosi 2012 vei minulta kaiken pois, tuhosi elämäni, kun taas seuraava vuosi antoi minulle korkojen kanssa kaiken takaisin. Asioilla on tapana järjestyä, ennemmin tai myöhemmin. Moni meistä on saanut elämältään paljon, voi listata pieniäkin asioita, ja huomata että elämä on elämisen arvoista. Huomenna vuoden ensimmäisenä päivänä jokainen päättää aloittaa päivänsä jollakin onnellisella ajatuksella siitä mitä on saanut elämässään. 

Minä vietän uuttavuotta taas oman perheeni kanssa. Ei suuria juhlia vaan yhdessäoloa, hyvää ruokaa, kuoharia ja raketteja. Juuri sellaista mikä meistä on mukavaa. Tärkeintä minulle on että vuoden vaihtuessa minulla on lähellä Sami ja pojat. Tämä on toinen vuosi joka aloitetaan yhdessä ja ensimmäinen vuosi kun otetaan vastaan perheenä, yhteisessä kodissa. 

Ihanaa vuodenvaihdetta ihan jokaiselle. Jokainen juhlii tyylillään. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme. Kaikkea hyvää vuoteen 2014. Taas ollaan vuoden vanhempia ja vahvempia. Ensivuonna jatketaan.

Miltä Rakkaus tuntuu ? Miltä tuntuu olla Rakastettu ?

Koko viikon on ollut Joulujärjestelyjä, ja mun lista on ollut pettämätön. Hommat on tullut hoidettua, stressistä ei tietoakaan ja ystävä lapsineenkin on piipahtanut kylässä. Aika hieno Joulunalusviikko mulla, uskokaapa vaan.

Miltä tuntuu olla rakastettu, huomaako sitä jostakin? Minä olen huomannut sen, huomaan että jokin minussa itsessäni tietää asian olevan niin. Olo on rauhallinen, ja tuntuu hyvältä. Jaksaa touhuta asioita joita ei ikinä kuvitellutkaan tekevänsä. Olen pitänyt itseäni aina huonona kotitalous ihmisenä. Hössötän kyllä Joulua koristeineen, kynttilöineen, tunnelmineen, MUTTA mitä tulee valmisteluihin, niissä en koskaan ole ollut hyvä. Kaikki on vähän puolitiessä, ostan valmista, ja viimetipassa, tuntuu etten osaa enkä ehdi enkä pysty. VÄÄRIN, tänä Jouluna olen huomannut että minähän osaan mitä vaan, kun vaan haluan, ja intoa riittää. Olen huomannut että "oikein pidettynä" minusta on kuoriutunut varsinainen emäntä. Sellainen joka yllättää itsenikin. On mukava laittaa kun kuulee, kiva kun teit, tämä on hyvää, oletpa ollut reipas. Eikö olekkin hassua, jotenkin se kannustus ja tuki ja se että arvostetaan auttaa kauhean paljon jaksamaan ja tekemään. Edelleen ostan osan valmiina, enkä edes koe siitä syyllisyyttä, kuitenkin meillä on itse tehtyä saaristolaislimppua, marinoituja sipuleita, salaatinkastiketta... osaan minäkin jotakin ja on hauska tehdä.

Joulun aika on haikeuden aikaa. On paljon surullisia Joululauluja, jotka kertovan menetetystä rakkaasta, äidistä, isästä, lapsesta , puolisosta. Huomaan että ne laulut tekevät minutkin surulliseksi. En voi olla ajattelematta Jannea, miettimättä missä hän nyt on. Minä uskon että Janne on jossain, mihin me kaikki menemme, silti joskus mietin mitä jos ei olekkaan, ja se tuntuu surulliselta. En kuitenkaan ajattele niin, Jannella on hyvä olla ja hän on onnellinen koska näkee että meilläkin on hyvä olla. Ystäväni kirjoitti, " Jouluna kaikki tunteet ovat suurempia. Niin ilot kuin surutkin" Minun mielestäni se oli aika hienosti sanottu. Niin ne ovat, Joulu käy sydämiin syvälle ja tunteet ovat vahvoja. Siksi myös ikävä on vahvempi ja toisaalta taas olen onneni kukkuloilla. Ihmisen mieli on aika hieno, olisi kurja olla ilman kaikkia näitä tunteita, iloa, surua, onnea, epätoivoa ja rakkautta, sekä kaikkia muita tunteita. Tunteet ovat elämän mauste, ilman niitä olisi aika tylsää.

Minä olen saanut hyvän elämän, Rakkaan ihmisen rinnalleni, onnelliset päivät seuraavat toisiaan, ja varmuus siitä että tätä ei viedä minulta pois lisääntyy. Meillä sanotaan, kiitos, Rakastan Sinua ja ehkä se kaikkein tärkein Anteeksi, kuuluu myös sanoihin joita käytämme. Pojilleni haluaisin opettaa juuri nämä kolme asiaa. Niillä pärjää elämässä pitkälle, lisäksi haluaisin että he oppivat antamaan anteeksi, en tiedä kumpi on vaikeampaa sanoa anteeksi ja tarkoittaa sitä vai antaa anteeksi. Vaikeita asioita aikuisellekkin. Mielestäni Rakkaus tuntuu siltä että voi olla oma itsensä, luottaa Rakkaaseensa ja uskaltaa olla erimieltä, sekä luottamusta siihen että riita ei ole lopullinen. Uskallusta siis myös riidellä.

Minä tiedän että Rakkaus tuntuu perhosina mahassa ja hymynä huulilla. Minä tiedän että olen rakastettu ja minua rakastetaan. Minulla on hyvä onnellinen elämä. Olen saanut paljon. Rauhallista joulun odotusta teille kaikille lukijoille. Huomaatteko, olen päässyt todella pitkälle elämässä, sitten maaliskuun 2012.

Hopeinen lintu kuusen latvassa, tänäkin vuonna. Se on isin lintu.

Joulu on ihan kohta ovella. IHANAA!! Minulla ei ole, eikä tule joulustressiä. Rakastan Joulua, ja teen kaiken juuri niin kuin parhaiten kerkeän. Tänä jouluna olen vapaalla, "lomaa" on ollut jo perjantaista asti ja tukkaputkella olen siivoillut ja pessyt pyykkiä. Parasta kuitenkin on että minun ei ole pakko tehdä, vähempikin riittää. Teen koska haluan. Minulla on päivittäin tehtäville asioille lista seinässä, eilinen tuli hoidettua hyvin ja tämäkin päivä näyttää lupaavalta. Jos en kuitenkaan ehdi niin sekään ei haittaa, ei kaiken tarvitse olla tip top ja ojennuksessa, jos ehdin niin laitan, jos en ehdi, se ei haittaa. Minusta kaikki mikä liittyy Jouluun on ihanaa, ihana antaa lahjoja, olen keksinyt tosi kivoja lahjoja tänävuonna, ja on ihana olla yhdessä ja ennen kaikkea syödä hyvin ja suunnitella eri päivien aterioita. Mukavaa yhdessäoloa.

Siitäkin tietää että joulu on tulossa, että ollaa oltu kaksissa joulujuhlissa ja uimaseuran päättäjäisissä. Vuoden loppuminen lähenee ja myös harrastukset jäävät lomalle. Tammikuussa sitten jatketaan uudella innolla. Voi kun kaikki nauttisivat yhtä paljon tästä ajasta. Ei haittaa vaikka sataisi vettä, tai olisi kuraista, sisällä kotona on lämmin ja jouluvalot tuovat tunnelmaa. Olisihan pieni pakkanen ja hanki ihana asia, mutta Joulumieleen ei niitä välttämättä tarvita. Kaikki on asenteesta kiinni. Pääasia että on aikaa olla yhdessä. Monesti sitä vuoden aikana huomaa miettivänsä, että olisi paljon paremmin jos sitä tai tätä tai tuota... Syyllistyn siihen itsekkin siis. Pitäisi osata nauttia surematta asioita joihin ei voi vaikuttaa, kuten ilmaa.

Eilen oli se päivä kun joulukuusi pääsi sisälle. Meillä on muovikuusi, koska allergioiden takia ei voi ottaa oikeaa sisälle. Oikea tulee sitten pihalle ja sekin koristellaan kuten viimekin vuonna. Katselin päivällä koristeita kuuseen. Missä kunnossa ovat, vieläkö voi käyttää tänäjouluna. Hyvässä kunnossa olivat, omassa sydämessä liikahti hiukan ikävästi kun katselin tuttuja koristeita jo yhteisiltä ajoilta Jannen kanssa, itketti hiukan, mutta hyvällä tavalla, kaipasin jotakin mikä oli ollut hienoa ja mukavaa ja ymmärsin samalla miten hieno Joulu minulle on tulossa, yhdessä Samin kanssa, ihmisen joka ei koskaan varmasti tarpeeksi ymmärrä miten erityinen, rakas ja tärkeä on. Siinä katsellessani käteeni osui tuttu koriste. Hopeinen lintu. Janne osti sen, viimeisenä Joulunaan. Muistan miten minua huvitti kun hän sen toi, eihän Janne ollut kiinnostunut Joulusta ja muutenkin, koriste oli kimaltava, ja hassu. Janne piti siitä ja kuuseen se laitettiin. Janne sanoi että siinä on sitten muistoa pojille iskästä. Hassua että sanoi niin. Kuitenkin se on nyt kuusemme tärkein koriste. Kunniapaikalla heti tähden vieressä on isin lintu. Joka kerta muistellaan että isi on juuri sen koristeen ostanut, ja laitetaan se varoen paikoilleen. Siellä se sitten on, ihan kuin isi katselisi poikiaan Joulun alla, isi on läsnä mielessä ja sydämmessä, isin koristetta voi katsoa kuusesta. Isi jota poikien on yhä vaikeampi ja vaikeampi muistaa on itse ostanut sen. Sitä koristetta voi koskea ja tietää että isikin on sitä koskenut. Se tuo hyvän mielen. Meidän kuusemme on oikein sekametelisoppa. Koristeita on niin että enempää ei juuri mahtuisikaaan. Kuusi on kuten sen koristellut perhekkin. On meidän koristeita, on Samin koristeita, on poikien askarteluja ja on se tärkeä isi koriste. Se on juuri sellainen kuin pitääkin, täydellinen kuusi, me olemme täydellinen perhe tällaisenaan. Vikoinemme, kipeine muistoinemme ja kaikkine onnen hetkinemme. Meillä on tulevaisuuden toiveita ja haaveita ja olemme onnellisia tässä hetkessä. Meillä on hyvä olla ja se on tärkeintä. Me olemme perhe tänä jouluna ja olemme taas vuodessa hitsaantuneet yhä enemmän yhteen. Me olemme me ja olemme onnellisia.

Toivon jokaiselle lukijalle stressitöntä joulunalus aikaa, nauttikaa jouluvaloista, unohtakaa kurja sää ja keittäkää iltaisin itsellenne glögiä, katselkaa takkatulta jos siihen on mahdollisuus, tai sytyttäkää kynttilä. Elämä on ainutlaatuista, ollaan onnellisia siitä mitä meillä on. Halaus joulunaikaan jokaiselle.

Joskus itku tulee ja suru ja ikävä satuttavat, vieläkin.

Joulukuu on alkanut. Minä rakastan Joulua, sitä tunnelmaa, kynttilöitä, valoja, ruokaa, pimeitä iltoja koko Joulun aikaa. Olen koko sydämmestäni Joulu-ihminen. Valoja vaan ei voi olla liikaa, siitä on hyvä alkaa. Joulu suunnitelmatkin alkavat olla selvillä. Olemme kotona perheen kesken, vain Sami, pojat ja minä, IHANAA! On mukava ajatella että ei ole kiire minnekkään, saa olla vaikka yöppärissä koko päivän, käydä aamulla saunassa kaikessa rauhassa. EI AIKATAULUJA ei häsläämistä. Toinen ihana asia on Joulupäivä, perheeni tulee silloin meille syömään, ollaan yhdessä, syödään hyvin ja nautitaan yhdessäolosta, ja vielä Tapaninpäivänäkin on tulossa Samin vanhemmat. Miten tässä näin kävikään, saan olla kotona koko joulun. Tätä olen aina toivonut. Tämä on myös ensimmäinen joulu jonka vietämme Samin kanssa yhdessä. Viime jouluna oli kummallakin omat sovitut menonsa, ei ollut näin paljon aikaa. Nyt on, koko joulu yhdessä, odotan todella.

Olen täällä paljon kertonut, miten onnellinen olen ja miten elämä alkaa olla mallillaan. Kuitenkin ikävä saattaa yllättää ihan sattumalta, sitä luulee että on jo yli kaikesta, vaikka tietenkään ei ole, ei ihan vielä, ei ehkä ikinä. Eilen oli itsenäisyyspäivä, meillä oli kotipäivä silloinkin, hyvää ruokaa ja perheen kanssa touhuiluja. Aamulla innoistuin siivoamaan, jopa niin että ehdotin Jonnille josko käytäisiin Jannen vaatteita läpi, niitä kahta pahvilaatikkoa jotka kodinhoitohuoneen nurkassa ovat odottaneet. Josko puku olisi jo sopiva, onko muita sopivia vaatteita. Puku oli vielä iso, kengätkin hiukan (Jannella oli aivan uudet juhlakengät), muutamia neuleita ja trikoopaitoja löytyi jo nyt, ja Jonni vei ne kaappiinsa. Osa pakattiin takaisin ja laitettiin odottamaan seuraavaa vuotta. Laitoin laatikot pois ja sitten se otti vallan. Ehdin sanoa Samille vaan, että minulla on kurja olo. Sitten se iski, kipu ja kyyneleet ja itku. Jannen vaatteet, ne joita käytti joita olin tottunut pyykkinarulle laittamaan ja kaappiin viikkaamaan. Ne olivat minulle vielä liikaa. Liian elävä muistutus Jannesta. Suru iski ja ikävä. Onneksi en ollut yksin ja toisaalta se oli hyvä muistutus siitä että ei kannata vaatia itseltään liikaa. Itku helpotti, oli hyvä olla Samin sylissä. Itkeä kovin kipu pois. Ilta meni hyvin, mutta samalla tiesin, vielä ei ole aika avata matkalaukkua. Sitä joka edelleen on vaatehuoneen nurkassa odottamassa. Jonakin päivänä sen avaan, mutta nyt en siihen pysty. Joku päivä tunnen että hetki on oikea, silloin sen avaan, mutta en vielä. Nyt haluan päästä yli tunteista joita Jannen vaatteitten näkeminen teki, ja sen jälkeen vasta mietin muuta.

Samilla ei varmasti ole helppoa. En osaa kuvitella miltä tuntuisi olla se toinen osapuoli, se joka ei voi kun lohduttaa ja pitää lähellä. Ei hänenkään osansa ole helppo, moniko meistä siihen pystyisi. Sami pystyy, ja se on ehkä yksi niistä asioista mitä hänessä rakastan, rohkeutta ja voimaa kohdata tämänkaltainen suru, ja pärjätä sen kanssa. En tiedä pystyisinkö edes itse siihen.

Tänä iltana lähdetään syömään. Raumalaiseen ihanaa ravintolaan Gotoon. Lapset jäävät minun äitini kanssa kotiin, menemme Samin vanhempien kanssa. IHANAA, rauhassa oloa ja hyvää ruokaa. Minun lempi juttujani. Elämäni on mahtavaa! Suru ja ikävä kuuluvat siihen aina, ja joskus joku saattaa yllättää minut ajatuksistani, ja aina eivät silmät jaksa nauraa, mutta olen onnellinen, hyvin onnellinen. Minulla on perhe, ystävät ja tunnen olevani rakastettu. Minulla on ihania ihmisiä lähelläni jotka välittävät ja joista välitän. Toivon sitä samaa ihan jokaiselle teistä lukijoistani.

Ihana joulun odotusta, kiireen keskellä muistakaa nauttia kaikesta!

Ikävän monet kasvot.

Jannella oli tai itse ajattelen että on sisko ja toinenkin sisko ja veli. Janne oli esikoinen. Itselläni on kolme pienempää siskoa. Minäkin olen esikoinen. Tänäaamuna minulla oli hyvä aamu ja on ollut kiva päivä. Jannen sisko oli kirjoittanut naamakirjaansa kaipaavansa veljeään. Minun tuli suru hänen puolestaan. Ei hän kovin usein sellaista kirjoittele. Yleensä on aina niin positiivinen ja iloinen. Eilen illalla jo mietin häntä, mietin pitäisikö soittaa. Tiesin hänen viettävän illan yksikseen, ja heti ajattelin että ne ovat niitä hetkiä kun muistot tulvivat ovista ja ikkunoista. Ajattelin että kaipaisi ehkä juttukaveria. Harmittaa, miksen soittanut? Harmittaa etten osannut sanoa mitään rohkaisevaa tai kaunista... Osasin vain laittaa sydämmen hänelle. Toivottavasti hän ymmärtää että tarkoitin sitä. Olisin halunnut halata, ja olisin voinut jutella.

Ikävä on tunne jolla on hyvä nimi IKÄVÄ, olokin on kurja ja ikävä. Ikävään ei ole lääkettä, aika helpottaa, mutta ikävä ei poistu. Ikävä kertoo kuitenkin jostain isommasta asiasta, ikävä kertoo Rakkaudesta, jostakin joka merkitsi ja merkitsee. Ikävä kertoo kaipauksesta paikkaan johon liittyy hyviä ja rakkaita mustoja. Ikävä kertoo kaipauksesta sellaisen ihmisen lähelle joka merkitsi ja merkitsee paljon. Ikävä kertoo että elämässä on ollut asioita ja paikkoja joiden haluaisi olevan ennallaan. Se on hyvä niin, on hyvä tuntea ikävää, silloin tietää kaipaavansa jotakin ja osaavansa myös Rakastaa. Ikävään auttaa läheisyys, ihmiset jotka tekevät siitä hetkestä paremman.

En osaa kuvitella miltä Jannen vanhimmasta siskosta on tuntunut kun hän on ikävöinyt. Hän menetti isoveljensä, miltä sellainen voi tuntua. Rakastan Jannen kaikkia sisaruksia kovasti. Minun on ikävä heitä. Miksi minä en näe heitä useammin?? Heillä on perheet, minulla on perhe, kaikki käyvät töissä, aikaa ei vaan ole. Vai olisiko sittenkin, ehkä kuitenkin on. Pitäisi nähdä todellakin useammin, pitäisi pitää yhteyttä poikien serkkuihin , täteihin ja setään. Haluan että he ovat osa poikien elämää. Minun on ikävä heitä kaikkia, pojilla on ikävä. Kaikki on muuttunut niin kovin paljon, mietin voinko ja uskallanko, eihän heitä vaan loukkaa nykyinen elämäni, en halua loukata.

Surun keskellä tulisi aina muistaa että ei ole ainut surija. Oman suruni muuttuu kaipaukseksi ja ikäväksi, samoin Jannen muiden läheisten, kaikki suremme omalla tavallamme ja puramme tunteitamme omalla tavallamme. Kaikkien suru on todellinen ja jokapäiväinen, samoin ikävä. Voisimme tukea toisiamme. Minä ymmärrän tai yritän ymmärtää, sinua. Autathan sinä minua?

Evelle vielä haluaisin sanoa, Rakastan sinua hyvin paljon ja olen ajatellut sinua tänä päivänä hirmuisesti. Olen ajatuksen voimalla yrittänyt lähettää sinulle voimia ikävän kantamiseen, ja samalla olen vihainen itselleni, en ole vieläkään soittanut. Ette kuitenkaan kukaan ole unohtunut, toivon että näemme pian. Olet ajatuksissa. Ikävä väistyy taas ilon tieltä, mukavaa tätä iltaa sinulle ja nauti elämästäsi. Janne kulkee varmasti aina vierelläsi, niinkuin juttelimme.

Kaikille toivotan mukavaa lauantaita ja viikonloppua. Minulla on ollut kiva päivä ja kohta saan Saminkin kotiin. Ilta yhdessäololle ja huomenna näen Jennin perheineen <3 ! Nautitaan hetkistä ja elämästä. Kohta on jo Joulu, vuoden lempi juhla minulle. Halaus!

Even tekstiä lainaten "Emme ikuisiksi syntyneet kukaan, kaikki tulleet on tänne kuolemaan ja jokaiselle merkitty on päivä jolloin hänet kotiin kutsutaan..." Nautitaan näistä päivistä jotka meillä on!

Ei se muisto häviä, vaikkei muistaisi muistuttaa!

No nyt on ollut kiirettä... Harjoittelu alkoi terveyskeskuksen vuodeosastolla, Jonnin synttärit oli ja isänpäivä ja pyhäinpäiväkin menivät. On ollut juhlia juhlien perään ja väliajat töitä. Matalalentoa taas mennään ennen kuin joululoma alkaa. Onneksi joka päivä loman alku on päivän lähempänä, IHANAA ja jaksaa jaksaa!

Meidän isänpäivämme oli hiukan erilainen kuin viimevuonna. Haikeutta oli ilmassa, ainakin minulla ja Jonnilla, mutta myös iloa. Jaskalla oli tarhassa aamupala isille ja sinne menikin sitten Sami. Ihanaa kun meni. Kamala miten pelkäsin tuota päivää viimevuonna ja järjestelin vuoroja, ettei pojat satu hoitoon samaan aikaan kun toiset tulevat isien kanssa. Nyt ei tarvinnutkaan, vaikkei siellä isi ollutkaan, niin oli Sami, ja Jaska tuntui hyvin iloiselta ja tyytyväiseltä. Minulle tuli hyvä mieli. Melko paljon tapahtunut vuodessa, joka taas tuntui tosi lyhyeltä ajalta, muistan niin hyvin viime isänpäivän. Ensimmäisen sellaisen ilman poikien isää. Ajattelin että sattuu sinä nimenomaisena päivänä aina, kovaa ja syvältä, mutta tänävuonna ei sattunutkaan, tuntui haikealta, surulliselta, ja ikävä oli, mutta kipu oli poissa. Ei enää fyysistä kipua jonka suru aiheuttaa, pelkästään puhdas suru, ja ikävä jotka on helpompi kestää. Jerry sanoi lauantai-iltana, että odottaa seuraavaa aamua hirveästi. Kun kysyin miksi niin? Jerry sanoi kovaan ääneen " No ISÄNPÄIVÄÄ!!" . Siitäkin tuli hyvä mieli, Jerry odotti että pääsi antamaan lahjan ja kortin Samille. Jerry oli jo lahjaa tehdessä ajatellut antavansa sen Samille, ja se tuntui luontevalta. IHANAA <3 ! Minun ja Jannen pienet pojat ovat selvinneet todella pitkälle, ja taas voi vaan ihmetellä mikä kyky lapsella on selviytyä elämässä eteenpäin. Tärkeää on että saa turvaa ja pääsee syliin sekä rakastetaan. Lapsi selviää kyllä.

Aikuinenkin selviää, mutta eritavalla. Luulen että isänpäivä on yksi niistä päivistä jolloin tulen muistamaan Jannen joka vuosi. Ajattelemaan sitä millainen isä hän oli ja millainen hänestä olisi tullut. Jokavuosi varmasti hiukan surettaa että hän ei voinut olla isä pojilleen, ja kun katson poikia, surettaa että heillä ei ole mahdollisuutta tutustua isäänsä, on vain muistot jotka minä voin jakaa pojille. Olen saanut kommentteja syksyn myötä, jossa on sanottu tavalla tai toisella, että minun on muistettava myös Janne, tai epäolennaisesti kommentoitu jotakin miten ikävä jollakin ystävällä on Jannea. En tiedä miksi edelleen jotkut luulevat että Jannea ei muistella, tai muisteta, ja haluaa kertoa miten tärkeä Jannen muisto on. Minä muistan Jannen, ja muistelen, kuva on edelleen kirjahyllyssä ja siinä se pysyy, juttelen pojille isästä, ja Jonnin kanssa muistellaan asioita joita poikien on mahdoton muistaa. Siskon kanssa jutellaan usein mitä Janne olisi sanonut tai tehnyt, tai sanoi tai teki. Samikin on saanut varmasti hyvän kuvan millainen Janne oli ja mitä teki, samoin koulukyytiläinen Minna. Kuten moni moni muukin. Jannen muisto ei häviä, ei meiltä aikuisilta ainakaan, mutta pojilta häviää, on jo hävinnyt osittain, silti minä kerron ja puhun Jannesta paljon. Iltaisin luetaan isirukous, ja kerrotaan päivän asioita. Ihan joka ilta, ja joka päivä Jannesta puhutaan ainakin kerran, yleensä useamminkin. Ei Jannen muisto häviä ikinä. En koe kuitenkaan tarvetta jakaa pahaa mieltä tai surua enää sosiaalisessa mediassa. Puran sydämeni tänne, sinne laitan mielummin arkipäiväisiä iloisia asioita. Puran sydäntäni myös lähimmilleni, jotka näkevät jo ilmeestä ja olemuksesta jos on kurja olla. En halua käyttää sosiaalista mediaa väylänä purkaa suruani, enkä halua kerätä säälipisteitä jokaisesta huonosta hetkestä ja päivästä. Minä suren omalla tavallani, koska suru on hyvin henkilökohtainen asia. Kuitenkin kaikki eivät kestä iloani, vaan kokevat edelleen tarvetta muistuttaa minua Jannesta. Minä muistan, ihan joka päivä, ja tulen muistamaan koko loppu elämäni. Minä Rakastin Jannea, ja jokainen joka on joskus rakastanut tietää että kun joku niin rakas repäistään viereltä pois ei rakkaus häviä. Siksi minä muistan koska minä rakastin ja rakastan. Ei minua tarvitse muistuttaa muistamaan.

Sureva ihminen ei ole helpoin kumppani. Ihminen joka on kokenut suuren menetyksen, on pelokas, itkuinen, ylireagoiva, saattaa kyynelten keskellä saada valtavan naurun puuskan tai toisinpäin, ei pystykkään olemaan itkemättä vaikka naurattaa. Kun tämä ihminen on perusluonteeltaan vielä tunteellinen, ja tunteella elävä on persoona vähintäänkin haastava. Ja ihan niinkuin tässä ei olisi tarpeeksi, niin lisätään vielä mukaan kolme poikaa, jolla jokaisella on oma erilainen luonteensa, niin soppa on valmis. Ei varmaan ketään ihmetytä, että ajattelin joskus että on parempi olla yksin, ilman sitä rinnalla kulkijaa, koska tilanne tuntui todella mahdottomalta, ihan jo itsekkin ajateltuna. Sitten kun on päättänyt että elää yksin, niin kohtalo ja elämä päättää toisin, ja hyvä niin. Minä Rakastuin ja minuun Rakastuttiin. Nyt meillä on perhe, ja tämä isänpäivä oli paljon onnellisempi kuin edellinen. Meidän isänpäivämme oli kuten kenen tahansa isänpäivä. Laulettiin aamulla, syötiin hyvä päivällinen Samin ja minun vanhempien kanssa, nautittiin siitä mitä meillä on. Kuten olen monesti todennut elämä on ottanut minulta paljon mutta antanut myös hirmuisesti.

Minä muistan ja muistelen siis Jannea. Yksin ja poikien kanssa, sekä ystävien ja läheisten kanssa. Muistoja ei kukaan vie. Minä kuitenkin samalla elän uutta elämää, en enää edes rakenna tulevaisuutta, vaan tulevaisuus on tässä, tänä päivänä. Suunnitellaan talvea ja tulevaa kesää, suunnitellaan elämää, ei rakenneta mitään, nautitaan arjesta, ja siitä että meillä on tämä kaikki. Ollaan onnellisia ja muistetaan sanoa Rakastan sinua. Minä en unohda Jannea, mutta en aio unohtaa elää, sitä Jannekin olisi toivonut.

Miten sen sanoisin, niin että toinen ymmärtää?

Sairastamassa kotona, minä ja Jonni. Onneksi oli koulusta vapaa, tämä välipäivä tuli enemmän kuin tarpeeseen. Olen istunut vaan nojatuolissa täkin kanssa. Nukkua ei oikein voi, päähän koskee, mutta muuten voi olla rennosti. Tekee tosi hyvää. Minulla on takana kiva viikonloppu mahtavien mammojen kanssa, syöden, juoden, jutellen ja nauraen. Tosi kiva oli nähdä kaikkia ja viikonlopusta jäi hyvä mieli. Piristävää nähdä ihmisiä joiden kanssa pääsääntöisesti yhteyden pito jää netin välityksellä käytävään keskusteluun. Hiukan tunnelmaa laski että olin tulossa kipeäksi jo viikonloppuna, ja voimat olivat hiukan pois. Kunnolla tämä sitten iski sunnutai-iltana ja maanantaina. Nyt varovaisesti jo toivon että olen voiton puolella.

Reissussa ollessani huomasin taas millainen ihminen minulla on kotona ja millainen perhe. Mietin Samia tosi paljon, ja minun oli ikävä. Kun olin matkalla kotiin, tajusin että mitä lähempänä olin sitä kovempi ikävä taas kasvoi. Mietin matkalla että olen täällä ja Sami on poikien kanssa kotona, ei olisi velvollisuus, ei olisi pakko... Sami olisi vuosi sitten voinut valita toisin, olisi voinut valita ehkä helpomman reitin, ja kaikki olisi jäänyt siihen. Onneksi ei valinnut, minun on turha väittää että en ole koskaan voittanut mitään, koska olen saanut Samin. Kyllä asiaa pohdittiin ja mietittiin, ajateltiin vähän joka kantilta, mutta joka kerta tultiin samaan lopputulokseen, katsotaan kuitenkin, mennään rauhassa.Mitä minä Samissa rakastan? Sitä että hän pystyy olemaan vahva kun minä en pysty, hän osaa vakuuttaa miten kaikki järjestyy, ja se kaikkein suurin, hän sanoi "Anna minun pitää teistä huolta, koska haluan." , se kuuluu yhteen niistä hetkistä jotka ovat jääneet mieleen, eivätkä koskaan unohdu. Sillä hetkellä ymmärsin, Sami haluaa oikeasti olla osa meitä, ei vain joku ystävä joka silloin tällöin piipahtaa, vaan aidosti osana tätä perhettä, joka ei ehkä ole helpoin vaihtoehto kenellekkään. Muistan paljon muitakin merkki hetkiä, muistan milloin kaikki muuttui, ei oltukkaan enää ystäviä, pienessä hetkessä kaikki olikin toisin, muistan ensimmäisen kerran sanat " Rakastan sinua", muistan miten Sami kosi. Upeita hetkiä joita kukatahansa odottaa ja toivoo ja jotka ovat salamana ohi.

Me tutustuimme 1.6.2012 ja nyt olemme käyneet läpi sellaisia asioita elämässä joihin jokainen pari ei törmää ikinä elämänsä aikana. Olen kuullut monesti ihmisiltä, kun olen kertonut miten onnellinen olen, "odottakaas vaan kun olette olleet yhdessä niin ja niin kauan ja kaikki onkin arkipäivää..." Olen kuullut miten käytän Samia hyväkseni, enkä ole enää jaksanut selittää kenellekkään raha-asioitani, ja meidän menoja ja tuloja kuka hoitaa mitäkin. Tiedän kuitenkin jos hyväksikäytössä on kyse rahasta, minä en käytä ketään hyväkseni. Miksi ihmiset ajattelevat aina pahinta, miksi aina mietitään miten toista käytetään, miten toinen on uhri, miten kaikki muuttuu tylsäksi ja arkipäiväiseksi. Siskoni juhli 10v hääpäiväänsä keväällä, heillä asiat eivät ole tylsiä ja arkipäiväisiä, heillä rakastetaan ja ollaan onnellisia, minä en ainakaan aio pitää sitä itsestään selvyytenä että kaikki hyvä loppuu aikanaan. Arjessa ei ole vikaa, aina ei jaksa, mutta ei Rakkaus häviä arkeenkaan. Meidän yhteiselämämme on alkanut edellisen suhteen raunioista, surusta ja tuskasta ja muuttunut joksikin kauniiksi, hyväksi ja onnelliseksi. Me olemme selvinneet yhdessä ensimmäisestä isänpäivästä ja joulusta, nauttineet siitä kun elämä saa taas sisältöä ja siitä miten pojat ovat rauhoittuneet ja oppineet elämään suruajan jälkeen. Meidän parisuhteemme on alkanut kaaoksesta, silloin arki ja tasaisuus saa tulla.

Minä Rakastan Samia ja tuntuu että en osaa ja pysty hänelle tarpeeksi kertomaan miten hieno ja hyvä ihminen hän on. Miten itse tunnen löytäneeni oman täydellisen vastakappaleeni, kaiken kaaoksen keskeltä, miten elämä on ottanut paljon ja antanut tilalle valtavasti. Miten voi kertoa ihmiselle joka on enemmän kun uskalsi elämältä enää toivoa, miten tärkeä hän on? Sami on avainasemassa siihen että pojat ovat saaneet normaalin turvallisen elämän, en itse olisi jaksanut yksin niin paljon. Sami on syynä siihen että minä hymyilen ja odotan elämältäni paljon, hän saa minut pysymään vahvana kun on heikko hetki. Liittyy se sitten lasten kasvatukseen tai omaan surun kanssa elämiseeni. Hän antaa minun kuitenkin surra ja osaa tukea siinäkin. Miten kerrotaan ihmiselle että hän on juuri sellainen josta lapsena haaveilin. Se joka minun pitikin tavata juuri nyt. Ei nuorena, tai opiskelijana, ei yhtään aiemmin, eikä yhtään myöhemmin. Kohtalo johdatti meidät yhteen, ja niin minun kuin hänen elämänsä pienemmät valinnat ovat saaneet aikaan sen että olemme tässä hetkessä perheenä yhdessä. Näitä ihmisiä on oikeasti vähän, ja jos sinulla on sellainen ystävä, puoliso tai läheinen joka on sinun täydellinen vastakappaleesi, muista kertoa se hänelle , jos suoraan kertominen on vaikeaa keksit varmasti keinon.

Mukavaa viikkoa kaikille, minulla on hyvä olla juuri tänään juuri tässä hetkessä.