Voihan itku kun itkettää !

Nyt se on täällä, heinäkuu! Miten aika vaan kuluu niin nopeasti? Muistan kun suunniteltiin häitä ja mietittiin miten paljon niihin on aikaa. Nyt on heinäkuun kolmas päivä ja häät ovat reilun kahdenviikon päästä. USKOMATONTA, vuosi meni kuin siivillä. Viimeiset viikot ovat olleet oikein matalalentoa, mutta hyvällä tavalla. Paljon hoidettavia asioita häihin liittyen, ja sitten ne arkiset asiat. Jaskan neuvolaa, Jonnin lääkäriä, omia juttuja siihen päälle. Jos en olisi kotona tätä kesää, en vaan ymmärrä missä välissä kaiken hoitaisin. Illalla sitten kaatuu sänkyyn väsyneenä ja nukahtaa välittömästi. Aamulla kun herää on taas sata asiaa mielessä mitkä pitää hoitaa. Jos mun kalenteri menisi hukkaan, se olisi katastrofin alku se, miten selviäisin kaikesta ja muistaisin kaiken?

Tänään paistaa aurinko, ihanaa! Ei ole kevään helteitä lukuunottamatta ollut kovinkaan kummoiset kesäkelit. Takkaankin on pitänyt laittaa välillä tuli kun on ollut niin kalsa ilma. Nyt kuitenkin näyttää paremmalta. Rakastan lämpöä ja hellettä, Suomessa ei vaan yksinkertaisesti voi olla liian kuuma, IKINÄ ja tarkoitan todella sitä EI IKINÄ, eikä missään tilanteessa. Huomaan että mielikin on heti pirteämpi, vaikka en ole huomannut että olisin kovinkaan alamaissa ollut, enkä olekkaan ollut, nyt vaan olen asteen verran enempi iloinen :) ! Tunteet ovat olleet herkillä muutenkin tänäaamuna. Itkettää ihan kaikki asiat elämässä, eikä huonolla tavalla, vaan olen onnellinen siitä mitä minulla on. En voi ymmärtää että olen menossa naimisiin, miehen kanssa joka on enemmän kuin se täydellinen kumppani minulle, minulla on mahtavia ystäviä ja kaasoni jotka ovat siskojani ovat huippuluokkaa. Eilen Jenni oli tehnyt tuntitolkulla häitten ohjelmaa koneella, he suunnittelevat, toteuttavat, miettivät mikä on tärkeää.. en ole ainoa jolla on kädet täynnä hommia, myös he tekevät töitä häitten eteen, ja kovasti tekevätkin. Miten koskaan voin tarpeeksi kiittää? Minä olen murehtinut myös käytännön asioita, jopa perinteitä joita häihin liittyy, miten tietyt asiat hoidetaan joita perinteisesti ei voi hoitaa. Nekin ovat alkaneet järjestyä. Kaikki järjestyy ja ihmiset ovat auttaneet ja olleet mukana elämässä tätä kaikkea. Tuntuu hyvälle! Tuntuu että minulle on tulossa juuri sellaiset häät kun juuri minä haluan ja parasta siinä on se että ollaan Samin kanssa tehty kaikki päätökset yhdessä, ja kumpikin on tehnyt kompromisseja toisen hyväksi. Mistään tärkeästä ei kuitenkaan kumpikaan ole joutunut luopumaan, ehkä suurimmaksi osaksi siksi että olemme olleet tässäkin asiassa samalla aaltopituudella. Ajatelkaa minä menen naimisiin 19.7. , kuka olisi uskonut vielä parivuotta sitten?

Tietyn haikeuden tämä kaikki on tuonut mieleeni myös. Siskoni Jenni kävi Kuopiossa ystäväänsä moikkaamassa ja samalla hän kävi Jannen haudalla. Vei minulta vaaleanpunaisia ruusuja haudalle. Sain kuvan haudasta ja kukista. Tuntui haikealta, ja tuli kova tarve päästä itsekkin haudalle käymään. Tiedän että siellä Janne ei enää ole, mutta tuntuisi hyvälle jos voisi mennä kertomaan kaikesta. Rauhassa haudalla, kertoa mitä meille kuuluu, mitä on tapahtumassa, ja millaisen elämän pojat kaikesta huolimatta ovat saaneet. Matka on vaan liian pitkä juuri nyt. Ennen häitä en ehdi enää, se ei vaan ole mahdollista. Olen ajatuksissani yrittänyt jutella Jannelle, ja tiedän että Janne toivoisi pojille vain parasta ja sitä pojat ovat saaneet. Rakkautta, rajoja, kodin, perheen ja turvallisen elämän. Janne olisi iloinen, ja varmasti sitä mieltä että meidän asiat menevät kokoajan vaan parempaan. Haluaisin silti mennä käymään, jutella rauhassa, kertoa itse... Tällaisina hetkinä olisi hyvä jos hauta olisi täällä lähellä. Se olisi kuitenkin ollut itsekkyyden huippu, Janne olisi halunnut itse tulla haudatuksi Varkauteen. Kun palasi sinne länsirannikolla asumisen jälkeen, sanoi että täältä lähden pois vain jalat edellä, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa, Jannen kuuluu saada olla Varkaudessa aina. Sitä hän olisi halunnut ja sen hän sai. Tunteet eivät ole missään nimessä ristiriitaiset. Minä tiedän että haluan tätä, ja tämä on enemmän kuin oikein. Ei ole epäselvää onko sopivaa mennä naimisiin nyt. Se on todella sopivaa ja niin kuuluu tapahtua. Kuitenkin haluaisin kertoa Jannelle, jutella rauhassa, ja tuntuu että ainut paikka siihen olisi Jannen hauta. Juttelen kuitenkin täällä, kotonani Raumalla, sekin helpottaa ja Janne varmasti kuulee. Olen miettinyt sanoja "kunnes kuolema teidät erottaa". Kirkkokin on määritellyt ne sanat päättämään avioliiton, antamaan jäljelle jääneelle  mahdollisuuden uuteen onneen ja elämään. Se minulle on tapahtunut, olen siitä onnellisessa asemassa että minä löysin uuden onnen. Sattumalta ja etsimättä, asioiden vaan piti mennä niin. Ei Janne muistoista häviä koskaan, silti elämäni on ottanut vahvasti uuden suunnan. Odotan tulevaisuuttani kovasti ja kaikkea hienoa jota on vielä edessä.

Olen onnellinen nyt ja tässä <3 niin onnellinen että voisin itkeä onnestä ja vähän olen itkenytkin. Mukavaa kesän alkua, nyt kun se oikeasti on täällä Suomessa. NAUTTIKAA, halatkaa läheisiä, kertokaa heille miten tärkeitä ovat. Olkaa onnellisia juuri siinä mitä teillä on nyt !