Meillä kävi vieraita Varkaudesta. Olin niin onnellinen! Sani ja Pasi lapsineen viettivät meillä kolme päivää. Miten onnelliseksi tulinkaan kun joku jaksaa ajella Varkaudesta tänne asti. Sai aikaa olla ihan vaan heidän kanssaan. Meillä oli loistavat kolme päivää, tutustuttiin Raumaan, juteltiin, oltiin vaan. Joittenkin kanssa on vaan hyvä ja helppo olla, Sani ja Pasi ovat sellaisia. Kun he lähtivät ja hiljaisuus laskeutui illalla kun pojat olivat menneet nukkumaan tuntui haikealta, oli liian hiljaista, olisin mielelläni pitänyt heidät koko viikon. Lähteminen ei kuitenkaan tuntunut niin pahalta koska kohta suuntana meillä on Varkaus ja näemme taas. Olen onnellinen heidänlaisistaan ystävistä. Sattuma on tuonut elämääni monia ihmisiä joiden pitikin tulla, Sani on yksi heistä, empä olisi ensi tapaamisella Varkauden ABCllä syksyllä 2007 tiennyt millainen ystävä siinä istuu. Nykyään tuntuu että olisimme tunteneet aina, oleminen yhdessä on niin helppoa.
Jonni lähti eilen Lahteen kesälomareissulle isänsä luokse. Vein pojan Turkuun linja-autolle. Kauhean haikea olo tuli saattaa hänet sinne. Jonni käy paljon mummilla ja mammalla Uudessakaupungissa, mutta nyt hän lähti puoleksitoista viikoksi reissuun, näemme vasta Varkaudessa. Jotenkin sitä on ruvennut hermoilemaan enenmmän, kunhan vaan mitään ei sattuisi... En kuitenkaan voi kontrolloida koko elämää, minun on luotettava tulevaan, ilman pelkoa ja murhetta. Paluumatkalla päätimme Jaskan ja Jerryn kanssa käydä Raision uudella ABC asemalla syömässä. Jerry valitti nälkää jo Turkuun mennessä, sinne siis... Kun olimme kävelemässä sisälle tapahtui tilanne johon en osannut varautua. Ovesta kävelee ulos mies jolla on t-paita, samanlaiset laastin peitossa olevat työhousut kuin Jannella, samanlainen lippis joka Jannella oli aina töissä päässä, ja hän rupeaa tupakalle, tuntuu kuin henki olisi salpaantunut, tupakan sytyttäminen tietyllä tavalla sai valtavan tunnevyöryn lävitseni. Sekunnin sadasosan katsoin, siinä hän nyt on ei hän olekkaan kuollut. Lähemmäs päästyäni tajusin että ei hän ole edes samannäkönen, kuten kauempaa oli näyttänyt. Minua pelotti, miten pojat reagoivat, muistaako Jerry, tuleeko pahamieli. Pojat kävelivät kuitenkin iloisesti hypähdellen ohi ja pulisivat omia juttujaan, sen enempää huomiota kiinnittämättä. Minä ehkä näytin vielä säikähtäneeltä, koska tyttö ABCllä kysyi olenko kunnossa.
Minä olin kuitenkin ihan kunnossa. Sain taas vaan muistutuksen että Janne ei häviä, vaikka en joka hetki häntä ajattelekkaan enää. Janne on jotain sellaista menneisyydessäni joka tulee siellä aina olemaan. Ei niin tuttua ja rakasta ihmistä noin vain unohda, ja menneisyys näyttäytyy nykyisyydessä aina aika-ajoin. Ehkä seuraavalla kerralla samanlaisessa tilanteessa en enää säikähdäkkään vaan pystyn hymyilemään. Sellaisena Jannen muistan, työvaatteet päällä, tupakka huulessa, hymyilevänä ja iloisena. Janne oli ylpeä siitä mitä teki ja minäkin olin, olen edelleen. Janne ei unohdu koskaan. Monella ihmisellä on muisto tästä Jannesta johon "törmäsin" huoltoasemalla. Monella on kotonaan kiinteä muisto siitä mitä hän teki. Moni muukin arvostaa Jannen työtä.
Pienten poikien alitajunta toimi kuitenkin jotenkin, vaikka he eivät tähän ihmiseen reagoineet. Kun lähdimme kotiin mietti Jerry mitä isä joi ruuan kanssa, joiko olutta illalla ja pohti muitakin isään liittyviä asioita, vaikka minä en mitään asiasta maininnutkaan. Valitettavasti Jaska on unohtanut, ei muista miltä isä näytti, tai mitä teki, se on haikeaa ja surullista, mutta onneksi on Jannen sukulaiset jotka pitävät tätä yhteyttä yllä, Jaskallekkin, jolla ei enää ole omia muistoja, on ihmisiä jotka voivat kertoa hänelle iskästä.
Itse koen olevani tällä hetkellä hyvin onnellinen. Minulla on tasapainoinen hyvä elämä, jossa on huolenpitoa, välittämistä ja Rakkautta. On ihminen jolla on taito saada minun oloni hyväksi kun olen väsynyt tai surullinen. Rakastan häntä ja on ihana ajatella että meillä on koko loppu elämä aikaa toisillemme. Elämäni on sellainen jonka olen haaveillut itselleni. Voin olla onnellinen, rakastaa ja olla Rakastettu. Menneisyyden haamu ei enää saanut minua itkemään, en väitä että se ei olisi ollut kaukana, mutta en itkenyt, muistin hyviä onnellisia asioita joita en haluakkaan unohtaa. Se oli hyvä muistutus elämästä ja kuolemasta ja siitä mikä on tärkeää.
Ihanaa heinäkuun jatkoa kanssakulkijat <3 ! Nauttikaa kesästä ja myös pimenevistä illoista. Nauttikaa elämästänne, se on ainoanne, uskaltakaa tehdä isoja päätöksiä ja myös pieniä, uskaltakaa tehdä itsenne onnelliseksi.
Lasi viiniä ystävyydelle <3
