Meillä on kesäloma. Tarkoittaa että Samilla on, minulla ei lomaa tänävuonna olekkaan. Minullakin on siis.. ei tarvitse viedä poikia hoitoon töihin mennessä, eikä hakea pois kotiin tullessa. Ei ole aikaa olla netissä, eikä kirjoittaa blogia samalla tavalla. On aikaa olla yhdessä perheen kanssa silloin kun ei ole töissä. Se se vasta on elämää , kotielämää.
Käytiin Varkaudessa. Oli tosi mukava reissu. Ensimmäistä kertaa tuntui että olen siellä lomalla, tapaamassa ystäviä, en vain käymässä Jannen haudalla. Tuntui hyvältä käydä tutuissa paikoissa, törmätä kaupungilla tuttuihin ihmisiin. Käydä kahvilla, rannalla, grillata, olla vaan... Aika hieno reissu oli. Jannen haudalla tunnelma muuttui. Menin sinne Samin kanssa. Jo matkalla alkoi tuntua ikävältä, haudalle saapuessa en tiennyt mitenpäin olisin ollut, olo oli kurja ja surullinen. Sami on ihana ja kiltti. Hän jätti minut haudalle yksin. Kävin taas mielessäni keskustelua Jannen kanssa, siitä miten hän jätti minut ja pojat. Yritin ymmärtää syytä ja yritin hyväksyä. Vieläkään en oikein pysty hyväksymään. Mikä mahti maailmassa haluaa viedä lasten isän? En varmasti tule sitä hyväksymään koskaan, se ei ole reilua, mutta elämä ei aina ole. Ei minun tarvitsekkaan hyväksyä sitä, mutta minun on osattava elää sen kanssa. Haudalla käyminen on kuin matka menneisyyteen ja muistoihin, ensi tapaamiseen, viimeisiin hetkiin, ja kaikkea siltä väliltä. Edelleenkään en tunne että Janne olisi siellä. Hän on muualla, sydämmissä ja muistoissa. On kuitenkin ihanaa että on paikka hänelle, häntä varten. Mielessäni kerroin Jannelle minusta ja Samista, kerroin miten hyvin pojilla on asiat ja miten elämä tuntuu hyvältä. Pois lähtiessäni itketti edelleen, mutta olo oli ihmeen kevyt. Tiesin että haudalla käynti oli hyvä juttu, ja on täst edeskin. Janne ei unohdu ikinä, ja varmana merkkinä siitä on hautakivi ja hauta jolla on aina kukkasia kesäisin ja kynttilöitä talvisin. Janne elää monien muistoissa ja mielessä.
Meidän ensimmäinen kesä perheenä on sujunut siis melkoisen mukavissa merkeissä. On tehty paljon, tavattu ihmisiä ja vielä on yksi huvipuistoreissu edessäkin. Minä alan pikkuhiljaa uskoa että Sami todella haluaa olla osana tätä kiljusen herrasväkeä. Hän ei ole säikähtänyt lomareissuja lasten kanssa, hän on edelleen vierellä eikä ole epäröinyt. Miten ihmeessä juuri Hän tuli elämääni. Ei ole helppoa astua "ison perheen isäksi" kun ei ole mitään vastaavaa ennen kokenut, ja kuitenkin hän teki sen hyvin luontevasti. En usko että kauppareissulla ihmiset huomaavat mitään outoa perheessämme. Me olemme kuin ketkä tahansa ikäisemme. Meillä kummallakin on omat muistomme ja historiamme jotka ovat jääneet taakse. Tällä hetkellä meillä on yhteinen elämä ja edelleen sen opettelua. Varsinkin minulta. Joka aamu olen onnellinen herätessäni Samin vierestä ja tajutessani että rakastan häntä joka hetki hurjasti ja silti kokoajan enemmän. Sellainen tuntuu aika mahtavalta. Edessä oleva syksy ja pimeä talvi eivät pelota, meitä on kaksi, meillä on tulevaisuus ja me pidämme toisemme pinnalla. Olen onnellisessa asemassa, ja haluan muistaa sen jatkuvasti, olen kiitollinen siitä Rakkaudesta ja onnesta joka on osunut nyt kohdalleni. Olen kiitollinen elämästä jonka sain. Aion nauttia kaikista vuodenajoista, koska niissä on omat hyvät puolensa jokaisessa. Ei kannata surra sellaista mitä ei voi muuttaa, kuten säätä, vuodenaikaa, viikonpäivää... ei kannata juuttua suruun, jolle ei voi mitään, kuten historiaan. Muistan Jannen ja muistelen Jannea ja katselen kuvia. Vielä en ole käynyt läpi Jannen muisto laatikkoa, en koe olevani tarpeeksi vahva siihen, mutta muistelen mielessäni, en kuitenkaan halua jäädä muistoihin ja ikävään, aion elää elämääni joka minulle on annettu, sitä onnellisempaa, iloisempaa ja toiveikkaampaa.
Ihanaa loppuviikkoa kaikille lukijoille. Nauttikaa syys kesän illoista ja aurinkoisista päivistä.
Kävimme turisteina Varkaudessa :D
