Minä olin hysteerinen, enkä ymmärtänyt sitä.

Tänään se sitten alkoi, arkielämä. Onko tämä nyt sitten syksyn ensimmäinen päivä. Elokuu on minun mittapuullani vielä kesäkuukausi, mutta iltojen viileys ja ilman kirpeys kertovat, että syksy ei ole kuin nurkan takana. Kuten on monesti tullut todettua, minä olen arki-ihminen. Parasta elämässä on tasainen, rauhallinen, onnellinen arki elämä ilman sen suurempia erikoisuuksia. Ihan ensiksi ihmisen, on hän missä elämäntilanteessa tahansa , tulisi oppia nauttimaan siitä tavallisesta elämästä. Aina ei voi olla jotakin uutta, erityistä, extremeä. Jos oppii nauttimaan omasta elämästään sellaisena kuin se arkena näyttäyttyy, voi nauttia suuremmalla ilolla ja onnella myös lomasta, etelänmatkasta, erilaisista juhlista. Itse olen oppinut tämän viimeisen vuoden aikana.

Aina olen ollut arjesta nauttiva ihminen, ja Jannen kuoltua kaipasin juuri eniten sitä sohvala istuskelua, takassa makkaranpaistoa, veneilyä iltaisin töitten jälkeen... Kaikkea mikä kuului arkeen. Jannen kuolema teki minusta "hysteerisen", piti mennä ja tulla, paikalleen ei voinut jäädä, levottomuus oli jatkuvasti läsnä. Piti raahata poikia paikasta toiseen, ja taas takaisin, piti olla seuraava suunnitelma, ja projekti, piti tehdä, suorittaa, "elää täysillä" kokoajan ympäri vuorokauden. En nukkunut kuin muutaman tunnin yössä, kehoni kävi ylikierroksilla, minua ei edes väsyttänyt, olin kokoajan menossa, ja kun pääsin sinne mihin olin menossa, olinkin jo lähdössä seuraavaan paikkaan, tekemään seuraavaa asiaa. Siivosin, pyykkäsin, laitoin ruokaa, aikataulutin, suoritin ja suoritin. Sellainen minusta tuli, jaksamisen äärirajoilla toimiva duracel pupu. Olen sellainen vieläkin, kun hermostun. Teen enkä saa mitään tehdyksi, touhuan ja touhotan, olen ärtynyt. Nyt kuitenkin tunnistan tämän piirteen itsestäni, ja osaan hiukan hillitä sitä, eikä se ole jatkuvaa, vaan satunnaista.

Nyt arki alkaa taas tuntua arjelta. Juuri tänä syksynä kaikki onkin toisin. Minulla on tavallinen elämä tavallisine ongelmineen ja arkisine askareineen. Suunnittelen juttuja mutta huomattavasti maltillisemmin kuin vielä vuosi sitten. Minun ei tarvitse suorittaa kokoajan. Ennen kaikkea minä nukun. Saan pääsääntöisesti helposti illalla unen päästä kiinni, aamulla minua vaan nukuttaa ja nukuttaa.. en tiedä voiko univelkaa olla vieläkin niin paljon, mutta minä todellakin nukkuisin. 10 tuntia tunnun tarvitsevan 12 tuntia menee helposti, minua väsyttää, mutta ei se että olisi kamalan ahdistavaa ja raskasta, vaan se että elämä ei ole ahdistavaa ja raskasta. Kun on oppinut nauttimaan taas arjesta, pystyn nauttimaan myös kaikista mukavista jutuista. Enää ei ahdista se että mukava lomareissu loppui, tai että kauan odotetut juhlat ovatkin ohi... nyt arkeen ja kotiin paluu tuntuu hienolta ja hyvältä, on mukava päästä päiväjärjestykseen, ja erilaiset lomat, reissut ja juhlat vaan piristävät sitä arkea. Ennen ahdisti, kaikki mikä loppuu, jokaiset jäähyväiset tuntuivat lopullisilta, pienikin asia oli kaiken loppu. Enää ei ole, tuntuu hyvältä ja mukavalta.

Minulle tulee alakuloisia aikoja yhä edelleen. Olen ollut surullinen ja haikea, pian on minun ja Jannen hääpäivä, Jannen esikoinen, minun keskimmäiseni meni eskariin, milloin vauvoista tuli niin isoja. Kuitenkin eskariin meno tuntuu haikealta myös muista äideistä, toisenlaisessa elmäntilanteessa, en minä ole poikkeus. Ei kai kukaan äiti ole valmis päästämään lastaan "siivilleen" ja jokaisen on niin tehtävä, ja rukoiltava ja toivottava että kaikki menee hyvin. Sitä asiaa ei voi muuttaa, ei edes äidin tahto. Haikeus ja suru kuuluu elämään, on osattava epäonnistua, on annettava itselleen aikaa, ja on opittava elämään asioiden kanssa jotka tuntuvat kestämättömiltä ja raskailta. Parhaan palveluksen tekee itselleen, kun opettelee pienin askelin nauttimaan tavallisesta elämästä. Tottakai siihen sisältyy kiirettä ja painetta, mutta siihen siältyy paljon muutakin. Oma elämäni alkoi muuttaa suuntaansa siinä kohtaa kun opin uudestaan nauttimaan omasta elämästäni. Siinä kohtaa sain taas langat käsiini ja pystyin nukkumaan. Yritettään jokainen nauttia siitä mitä meillä on, on se mitä tahansa. Silloin voimme nauttia elämästä yleensä.

Mukavaa viikkoa kaikille ja turvallista tarha, eskari ja koulumatkaa lapsukaisille <3 tervetuloa syksy ja arki.

Pienen eskarilaisen tai koululaisen rukous:

Olen iso ja olen pikkuisen pieni,
on uusi ja outo koulutieni.
Muistan jo kadut ja liikennevalot,
matkalla puiston ja korkeat talot.
Tänään ei reppuni paljon paina,
muistanko läksyni tehdä aina?

Olen iso ja pikkuisen pieni, on uusi ja outo koulutieni.
Löytyispä kaveri koulun pihasta, joka minua nykisi hihasta,
kysyisi peliin ja leikkiin mukaan.
Onkohan pihalla vielä kukaan?

Olen iso ja pikkuisen pieni,
on uusi ja outo koulutieni.
Yritän oppia kellonajat,
oikean oven ja pihan rajat.
Osaan jo paljon, silti jännittää vähän.
Lähetä enkeli päivääni tähän.

Jerry ja uusi eskari reppu.