Tänään on ollut sellainen päivä, on ollut ja muutamakin alakuloinen päivä, mutta tänään tuntuu vaan että nyt ei vaan oikein lähde. Aamulla oli Jaskan neuvola, kaikki oli hyvin, vaikka silmälääkärille mennään ja katsellaan saataisiko taittovirhe korjattua jotenkin. Minun kierosilmäinen kaurajättiläiseni, ihana aurinkoinen Jaska. Ei se haittaa, silminglaseja on yhdellä jos toisella, ja voihan se olla että laseja ei edes tarvita. Malliksi kuitenkin tällättiin lasit päähän, ensin kuitenkin vaan äidin lasit. Hyvältä näyttää eikö?
Neuvolan täti kysyi, millä asteikolla arvioisit perheesi onnellisuuden asteikolla 1-10, jos 1 on huonoin ja 10 on paras. Sanoin suoraan yhdeksän, sen enempää miettimättä. Aikatauluja voisi olla vähemmän, ilman niitä olisi ehkä 10, mutta se nyt ei onnistu, ei pitkään aikaan. Neuvola siis meni hyvin ja kaikki oli hyvin, pitkä pikku-ukkeli meillä elelee, osaa mitä pitkääkin, ja vieläpä taitavasti tekee hommat. Rokotuskin annettiin, olen huono äiti, lapseni saa rokottaa, ja olen siitä hyvilläni. Reipas rokotettava olikin, vielä huonompana äitinä ostin palkaksi jätskit. Koko porukalle!
Sitten se iski. Kiukku ahdistus, surumielisyys, kaikki mahdollinen... Oli tulossa jo kauan ja sitten tuli hankaluuksia esikoisen kanssa, sitten tuttavani avautui kertomalla taas hankalasta miehestään, joka ei tee kotitöitä, muistipa vielä mainita että olen onnellinen koska olen löytänyt Samin ( tästä olin kyllä samaa mieltä) ja jos ei Samin kaltaista miestä olisi niin olisi hyväkin olla Leskenä koska saa eläkettä ja voi olla omillaan. Taaskaan en vastaavaan idiotismiin osannut sanoa mitään fiksua, tälläkään kertaa. Kuuntelin vaan, onhan ihmisillä oikeus mielipiteeseen. Haluan kuitenkin sanoa kaikille yhteisesti, en usko että yksikään leski haluaa kuulla "kannustavaa" kommenttia siitä miten hienosti asiat hänellä on kun ei ole sitä toista puoliskoa hankaloittamassa elämää. Toivonkin että sellaista älykkyyttä ei kukaan enää päästäisi suustaan ulos. Haluan kyllä että minua kohdellaan samalla tavalla kuin ketätahansa ihmistä, saa kertoa huolia ja murheita, haluan auttaa, mutta kadehtia ei saa. Ei edes nyt kun elämäni on onnellista ja toivoa täynnä. Se tie mikä on pitänyt kulkea ei ole helppo, ja sen polun varrella on ollut monta syvää kuoppaa ja mustaa päivää ennen kuin onni vihdoin pikkuhiljaa paistaa sisään.
Nyt siis varmasti jokaiselle on selvää että Sami ei ole alakuloisuuteni takana, vaan väsymys, stressi koulussa, elämäntapahtumat ja fiksut ihmiset. Joskus vaan ottaa pattiin. Sami on se ihminen jolle taas kerran olen kuitenkin purkanut tätä. Onneksi on ihminen jolle voi purkaa, lisäksi olen tietylle tiiviille ystäväporukalle asiasta maininnut, onneksi hekin ovat olemassa, ja nyt sitten tänne.. siinä se on TILITYS minun huono päiväni kaiken keskellä. Ulkona sataa ja ukkostaa, silloin on hyvä päivä ei niin hyvälle päivälle.
Lisäksi haluan korjata yhden asian, kirjoitin aiemmin että itkin onnesta ensimmäisen kerran Jannen kuoleman jälkeen vasta hetki sitten. Se oli virhe. Minua vuolaampaa Niagaran putousta sai hakea kun Sami kosi minua, silloin siis itkin ja puhtaasti onnesta.
Minulla on siis huono päivä, tai on ollut jo muutama, mutta niin meillä kaikilla. Minulla ei ole mitään hätää, minulla on edelleen pojat, Sami, ja perheeni sekä ystäväni. Asiat ovat ihan hyvin, joskus vaan ei oikeen lähde , ja mikä parasta SELLAISTA SATTUU se on ihan normaalia. Huomenna on taas uusi päivä ja parempi sellainen. Toivottavasti sinullakin on!
