"Isi taivaassa, minulta lähti hammas, näetkö?"

Keskimmäiseltä pojalta, Jerryltä lähti eilen illalla hammas. Olipa minulla ylpeä viisivuotias joka kehui olevansa jo isopoika. Piti soittaa heti Samille, mummille, mammalle ja isotädille lähti kuvaviesti, Jerry hyppi ja pomppi ja oli iloinen. Oli ihana seurata Jerryn iloa, minun iso poikani, syksyllä jo esikoululainen, ilman hammasta. Voi kun olisi ollut mukava kun Janne olisi ollut näkemässä. Janne osasi olla itsekkin kuin pieni lapsi, osasi mennä mukaan iloon, olla onnellinen. Tiedän että Janne olisi ylpeänä kertonut töissä oman esikoisensa hampaan lähdöstä, vähän vitsaillen, mutta tunsin Jannen niin hyvin että tiedän että hänen isän sydän olisi haljennut ylpeydestä.

Nukkumaan mennessä Jerry asetteli hampaan huolella tyynyn alle, muistaahan hammaskeiju varmasti hakea hampaan pois.. Kyllä muistaa vakuuttelin. Sitten tuli iltarukouksen aika. Meille on tullut jo tapa. Ihan ensin sytytetään "tuohuskynttilät" palamaan. Kummaltakin pieneltä pojalta omansa. Joskus kun liekki ei meinaa saada voimaa palaa, pojat kannustavat "isi sytytä se nyt, älä anna sammua, älä puhalla" pojat kokevat vahvasti isän läsnäolon kynttilöiden palaessa. Ne ovat Jannen kynttilät, isin kynttilät. Sitten on perinteisen iltarukouksen vuoro, sen minkä minäkin opin lapsena, minkä äitini opetti "Päivän säde pienoinen..." , sitten on isin rukouksen vuoro, siitä tuli tapa Jannen kuoltua, kerrotaan mitä on tapahtunut päivän aikana, onko jotain uutta, tai suurta tapahtunut, onko jotain mitä muuten haluaa kertoa. Pojilla menee sekaisin varmasti sanat taivaan isä ja isi taivaassa, mutta onko sen niin väliä.. saa mennäkkin. Jerry kertoi isille, "minä olen jo iso poika, näitkö isi, minulta lähti hammas, menen jo eskariin syksyllä, katsotko sinä minua kun menen.." Jerry oli innoissaan äidin sydän meinasi särkyä. Puhallettiin kynttilät, haleja ja suukkoja, laulu, haleja lisää ja suukkoja. Sitten hyvää yötä, huomiseen.

Tulen alakertaan, Sami on vielä lenkillä.. sitten se iskee hyökyaallon voimalla. IKÄVÄ, haluan kertoa sinulle Janne, missä sinä olet, sinun pojastasi, meidän pojastamme tulee iso, miksi sinä et näe sitä. Miksi en voi puhua sinulle, miksi en voi jutella ja taas kerran kerrata, muistatko kun Jerry syntyi, muistatko sitä muistatko tätä.. Missä ihmeessä sinä olet, tule takaisin. Kurkkua kuristaa tätä kirjoittaessani, ja kyyneleet vierivät. Silti tuntuu hyvältä kirjoittaa. Ikävä yllättää voimalla yhä uudelleen ja uudelleen. Satuttaa ja aiheuttaa katkeruutta. Haluaisin niin jakaa nämä hetket Jannen kanssa, vieläkään en suostu uskomaan että kaikki on toisin. Onneksi Sami tulee, halaa ja antaa itkeä. Kerron miten epäreilua on ettei Jerry voinut kertoa isälleen, kerron että surettaa poikien puolesta. Sami sanoo sen minkä tiesin jo, mitä olen ajatellut monesti aiemminkin. Suru on minussa, minä suren enemmän, Jerry oli innoissaan hypystä isoksi pojaksi, Jerry kertoi iltarukouksessa innoissaan isille.. Minä suren, ja suren vielä pitkään.. On eskariin lähtöä, kouluun lähtöä, rippijuhlia ja synttäreitä. Joka kerta muistan Jannen ja muistelen. Jokakerta kysyn miksi? Ehkä se ei vuosien päästä enää satu, mutta nyt se vielä sattuu, ja tuntuu hirvittävän epäreilulta, vaikealta hyväksyä. Enkä minä hyväksykkään, en ihan vielä, ehkä joskus, kun järki pakottaa sydämmen hyväksymään, mutta en vielä, nyt on liian aikaista ja ikävä on käsin kosketeltavissa. Jos voisi edes soittaa, jos toinen vaikka vastaisi..



Mukavaa alkavaaviikkoa, ja muistakaa taas.. Jokainen päivä on lahja, huomenna kaikki voi olla toisin. Älkää pelätkö tulevaa, mutta muistakaa arvostaa elämää.