Onko kaikki hyvin? Onko varmasti?

Olen ollut hiukan haljulla mielellä, päätin että en anna kritiikin masentaa, minun elämäni, minun päätökseni. Silti se satuttaa, vaikka miten yritän. Olen viime blogin jälkeen miettinyt todella paljon, olenko ollut huono vaimo, olenko tunteeton ihminen. Toisaalta taas olen viimeisen vuoden ajan taistellut enemmän ja vähemmän mutta taistellut jokapäivä kivun, surun ja tuskan keskellä. Milloin suru on saanut oksentamaan, milloin salpaamaan hengityksen, milloin vaan itkemään tunnin toisensa perään. En minä voi täysin tunteetonkaan olla. Olen pohtinut paikkaani elämässä nyt, tässä hetkessä ja ennen. Olen vuoden aikana löytänyt itseni uudelleen ja oppinut tuntemaan sen Sallan joka olen ehkä aina ollutkin tai joksi muutuin tämän kaiken myötä. Olen rauhassa tutustunut itseeni, ja päässyt hiukan jyvälle siitä mitä minulle kuuluu ja mitä minä haluan elämältäni.

Nyt sitten yritän saada itseni ymmärtämään, että siinä mitä teen tai tein ei ole mitään väärää. Minä TIEDÄN sen mutta en kuitenkaan edes itse aina muista uskoa siihen. Tuntuu pahalta saada viestejä joissa sanotaan "Kiva kun olet onnellinen ,,,, mutta ,,,, " Niitä on tullut muutamia, ja jokainen niistä on loukannut minua. Saa minut uudestaan miettimään valintojani ja elämääni, josta en kuitenkaan ole yhdellekkään tilivelvollinen. On raskata huomata että aina löytyy ihmisiä jotka ovat parempia, omasta mielestään, kaiken muun yläpuolella ja oikeutettuja arvosteluun. En halua kirjoittaa tästä asiasta, ja aina kuitenkin kirjoitan. Lopetan varmaan vasta sitten kun ensimmäisen kerran en oikeasti välitä tai kun viestit loppuvat.

Yhteenmuuttokaan ei ole ollut helppoa. Minun pelkoni kaiken menettämistä kohtaan on hankaloittanut sitä. Pojat riehuvat, ovat vihaisia, kiukkuavat, niin kuin kukatahansa lapsi tekee. Minua pelottaa, entä jos toista kaduttaa, entä jos ei haluakkaan tätä, tai meitä tai minua, entä jos en kelpaakkaan, entä jos olen kohta taas tyhjän päällä. Kysyn kymmenennen ja sadannen kerran "Onko kaikki hyvin" ja saan yhtä monesti saman vastauksen, " On kaikki on hyvin, erinomaisesti", kauankohan toinen jaksaa vastata, koska lopetan kyselyn. Koska tulevaisuus ja menettäminen ei enää pelota?

Onneksi osaan myös haaveilla tulevasta, osaan suunnitella kesää YHDESSÄ, on ihana kun on ihminen jolle jutella, ja joka jakaa huolet, murheet ja ennen kaikkea haaveet. On arjessa paikalla, ja tukee kun oma päättäväisyys ei riitä. On käsittämätöntä että sellaisen ihmisen löysi. Elämä on ottanut minulta paljon, vetänyt maton jalkojen alta uudestaan ja uudestaan ja silti minä olen joka kerta noussut, pyyhkinyt polvet ja jatkanut eteenpäin. Nyt se ei saa enää tehdä minulle sitä. Luulen että minun jaksamiseni taakan kantamisessa alkaa olla huipussaan. Jos kuitenkin niin käy, jos elämä heittää vieläkin kapuloita rattaisiin luulen että taas kerran nousen ylös ja jatkan eteenpäin. Jos niin käy toivon kuitenkin että tällä kertaa en joudu tekemään sitä yksin, toivon että Sami on kanssani ja auttaa minua, ja minä häntä.

On päiviä jotka ovat hyviä, ja on päiviä jotka ovat huonoja, mutta ei ole päivääkään jona en rakastaisi Samia. En koskaan unohda Jannea, olihan hän vierelläni vuosia, ja häntä minä rakastin koko sydämmestäni, on kuitenkin päiviä kun en muista surra, on päiviä joina menen eteenpäin, enkä itke. Niitä on jo enemmän kuin alkuvuodesta tai ennen merkkipäivää 19.3., ja siltikään en ole unohtanut. Muistan Jannen naurun, ilmeet ja eleet, mutta pikkuhiljaa tietoisuus on alkanut saada minusta vallan. Enää hän ei ole täällä, mutta minä olen. Minun on opittava suodattamaan ihmisten ilkeät ja arvostelevat puheet. Tämä on minun elämäni, ja meidän elämämme.

Toivoisin niin kovasti, että jokapäivä jokainen teistä muistaisi niitä ihmisiä jotka ovat rakkaita ja tärkeitä juuri nyt. Kertoisi heille sen ja näyttäisi. Toivoisin että ihmiset puhuisivat tulevaisuudesta ja tajuaisivat tämän kaiken ainutkertaisuuden. Ei tehdä huomenna tai ensiviikolla, tehdään nyt tänään heti. Kerrottaan että välitettään ja jätetään lähettämättä se arvosteleva viesti tai soittamatta se puhelu. Annetaan rakaudelle ja elämälle mahdollisuus ja onnelle tilaa <3 ! Minä tiedän että itkut eivät ole lopullisesti poissa, kaipaus ei ole ikinä poissa, mutta minä tiedän että tällä hetkellä minulla on mahdollisuus onneen ja minulla on ihminen joka on hyvin Rakas.

Ihanaa alkavaaviikkoa kaikille ja Jannelle " Terveiset sinne taivaaseen <3 !"