Halusin aina perheen, miehen joka välittää ja joka rakastaa ja näyttää sen. Olen saanut matkan varrella monta kolhua, niin henkistä kuin fyysistäkin. Olen pettynyt ihmiseen joka on ollut rakkain ja tärkein ja oppinut uudestaan rakastamaan ja luottamaan samaan ihmiseen. Olen menettänyt kaiken ja alottanut alusta, enemmän kuin kerran olen sen tehnyt. Olen kaatuntu maahan ja joskus on ollut vaikea nousta ja jatkaa. On tuntunut että haluaisi vaan jäädä siihen makaamaan, ei ole voimia eikä halua. Joka kerta olen kuitenkin noussut, kerännyt itsetuntoni, ja voimani ja aloittanut uudestaan. Rakentamaan uutta elämää itselleni ja pienelle pojalleni, rakentanut perheen uudelleen, saanut kaksi ihanaa poikaa lisää ja rakentanut luottamusta parisuhteeseen ja rakkauteen uudelleen, ja olen saanut sen, rakkauden, ihmisen joka välittää ja joka haluaa kaikkea hyvää ja parasta minulle. Olen menettänyt sen kaiken ja aloittanut taas alusta. Tällä kertaa syvemmältä kuin ikinä ennen, jostain niin syvältä pohjalta että aurinkoa ei näy vaikka miten ponnistelisi. Ensin keskityin vaan hengittämään, keskityin ymmärtämään, keskityin sietämään fyysistä kipua joka tuli menettämisen tuskasta. Keskityin siihen etten katkeroidu, vaikka katkeruus ajoittain olikin läsnä, ja kuin ihmeen kaupalla taas minä selvisin, ja voitin. Kaikki uudet alut elämässä ovat kuitenkin onnistuneet ja olen tässä tänään. Edelleen luotan tulevaan ja osaan olla onnellinen, menetykset ja vastoinkäymiset ovat tuoneet minua kokoajan lähemmäs unelmaani.
Minä olen aina unelmoinut siis tavallisuudesta, turvallisuudesta ja arjesta. Minä olen unelmoinut siitä että kotona on paras olla, ei ole halua lähteä joka viikonloppu juhlimaan, tai harrastaa jotain eksoottista ja vaarallista. Kuitenkin olen elämäni aikana oppinut että vaikka luulisi että minun unelmani on helpoin mahdollinen saavuttaa, kukapa nyt ei saisi tavallisuutta jos ei muusta unelmoi. Ei se vaan olekkaan niin helppoa. Tavallisen turvallisen arjen saavuttaminen ei olekkaan niin helppoa. On asioita jotka saattavat tuhota sen, on erilaisia luonteita, on kaikkia muuttuvia tekijöitä.
Minä olen saanut tavallisen elämän, juuri sen mistä olen haaveillut. Olen saanut sen pitkän kaavan mukaan ja todellisten vaikeuksien ja vastoinkäymisten kautta, ja ehkä siksi juuri se tuntuu uskomattomalta onnenpotkulta ja valtavalta saavutukselta. Ehkä juuri siksi ajattelen asiaa jokapäivä , ehkä juuri siksi osaan arvostaa sitä suuresti. Tuntuu uskomattomalta, koska kokoajan tuntuu hyvältä ajatella omaa elämäänsä, voiko olla totta että tätäkö tämä nyt sitten on koko loppu elämän? Arkea, johon mahtuu hienoja hetkiä ja juhlia, turvallisuutta, iloa, ja rakkautta. Riitojakin, mutta turvallisia riitoja, ei tarvitse pelätä, ei tarvitse lähteä.
Suurin tuska Jannen kuollessa tuli siitä arjen menettämisestä. Siitä että isä ei enää pelaa palloa tai grillaa lasten kanssa. Surin sitä että menetin ihmisen jonka tiesin ehdoitta rakastavan minua, joka koskaan ei olisi satuttanut minua. Joka oli kiltti ja hellä ja kertoi rakastavansa. Jannen kanssa oli monia vaikeita hetkiä, ja aikoja, mutta olimme selvinneet niistä ajoista. Olimme selvinneet menneisyydestä, meillä oli arki joka oli lämpöä ja rakkautta täynnä ja sen menettäinen tuntui hirvittävältä, ja tuntuu edelleen surulliselta. Kuitenkin olen kiitollinen ja onnellinen siitä että kaikki oli hyvin, ja luotimme toisiimme. Rakastimme <3 ! Luulin että en koskaan tule kokemaan mitään vastaavaa.
Sitten tuli Sami, tutustuimme hitaasti, emme kumpikaan ottaneet riskejä, emmekä luvanneet liikoja. Päätimme kokeilla, tulisiko tästä jotain, pikkuhiljaa tosissaan, mutta hitaasti. Kuitenkin asiat alkoivat edetä nopeasti. Toinen sanoi jotain, jota toinen oli jo ajatellut samaan aikaan. Ajatusmaailmat kohtasivat, ja huomasimme että ajatukset elämästä olivat hyvin samanlaisia. Meillä on eromme, Sami on tarkka, minä taas "huithapeli", arjessa on asioita joita minä teen toisin kuin Sami, mutta ei mitään suurta. Pääasia on että arvot ja ajatukset ovat samat. Kumpikin pitää kotonaolosta, ja mökkeilystä, yhdessä olemisesta ja tekemisestä. Arvostaa toista ihmisenä, ja osaa arjessa auttaa. Opetellaan elämään yhdessä ja opetellaan olemaan onnellisia yhdessä. Joka ei ole vaikeaa. Minä olen onnellinen, minä olen saanut taas perheen, olen hyvin onnellinen, rakastunut ja luotan tulevaan.
Olen ajatellut sanoa sinulle, kuka sitten ikinä oletkin: älä ikinä luovuta! AINA jossain kohtaa asiat kääntyvät parhain päin. Jossain kohtaa huomaat olevasi onnellinen nauti siitä silloin, koska aina välillä sattuu ikäviä asioita. Ikinä älä syyllisty toisen arvosteluun, ulkonäön, taustan tai elämäntilanteen takia, tai minkään muunkaan syyn takia. Kukaan meistä ei ole toista parempi. Olet onnellisempi tavoitellessasi omaa onneasi, kuin silloin kun arvostelet muiden valintoja tai asioita joille he eivät voi mitään. Ja huomaa ajoissa kun olet saanut onnen. Joskus ei tarvitse enää tavoitella, joskus tarvitsee huomata miten onnellinen on. Aina ei tarvitse olla paremmin joskus onni on tässä ja nyt. Niinkuin minulla! Asiat järjestyvät aina, tavalla tai toisella. Ihmiset eivät vaan aina huomaa sitä.
Minä ja esikoinen Jonni 14v, paljon on nähty ja yhdessä ollaan selvitty <3
Minä ja pienet pojat (vas.) Jerry, ja Jaska <3
Minä ja Sami <3
