Tutustun elämääni ja siskooni.

Olen paljon miettinyt tätä kirjoittamista. Onko se fiksua tai pitäisikö lopettaa. En kuitenkaan ihan vielä ole valmis lyömään hanskoja tiskiin tämän suhteen vaikka enää ei niin pakottavaa tarvetta olekkaan kirjoitella. Kuitenkin tämä toimii jonkinlaisena kanavana purkaa omia olojaan ja tuntemuksiaan ja jäsennellä elämäänsä. Pidän kirjoittamisesta, miksen siis jatkaisi. Tiedän että se mitä kirjoitan on minun ajatukseni, minun tunteeni ja minun elämäni. Olen saanut paljon kannustusta ja paljon kritiikkiä. Kuitenkin positiivisia viestejä on huomattavasti enemmän kuin negatiivisia. Kiitos sittä teille kaikille. Ei minun kirjoitukseni, ole se lopullinen totuus, eikä ainoa oikea tapa ajatella elämästä. Jokaisella on omansa. Se on kuitenkin oikea tapa minulle, ja siksi toivon jatkossakin että, kun joku kirjoitukseni ärsyttää tai loukkaa, anna palautetta, mutta ennen kuin sen teet, mieti vielä, miten sen teet ja mieti, onko sinun kantasikaan se "oikea" vai onko se vaan sinun ajatuksesi. Sen jälkeen kritiikin antaminen on rakentavampaa ja reilumpaa. Kysymyksiä mitä haluaisin että mietit ennen kuin tyrmäät ajatukseni, tai ennen kaikkea tekoni, ovat : Tiedätkö todella minun elämästäni mitään, tiedätkö todella minun ja Jannen elämästä mitään ja sitten toivoisin sinun vielä miettivän omaa elämääsi ja tekemisiäsi. Kun olet nämä asiat selvittänyt olet varmasti valmis kritisoimaan minua sillä tasolla miten minut tunnet tai miten tunsit minut ja Jannen.

Siskoni oli perheineen viime lauantaina luonamme grillaamassa ja saunassa. Oli tosi kiva ilta, ja se venyi yhteentoista asti ja muksutkin saivat valvoa. Ihme kyllä lapset eivät järjestäneet väsyneenä mitään katastrofia vaan ilta oli kaikinpuolin onnistunut. Siskoni lähdettyä mietin miten hyvältä tuntui. Juteltiin edellisenä iltana grillailusta ja sitten he olivatkin jo siinä. Olen kaivannut siskoni seuraa ehkä enemmänkin kuin olen tajunnut. Pitkä välimatka esti yhteiset lounaat, kahvittelut, kyläilyt ja juttelut. Nyt hän onkin ihan lähellä ja se on vieläkin vaikea sisäistää. Hyvästit eivät ole koskaan pitkaikaiset, tuskin menee viikkoa kun nähdään seuraavan kerran. Ennen meni, viikkoja ja kuukausia. Tapaamiset olivat pikaisia, toisen täytyi aina läheteä muutaman päivän päästä. Enää ei tarvitse, nyt on aikaa. On ihana opetella tuntemaan siskon perhe paremmin, olla läsnä poikien serkkujen elämässä, läsnä oman perheen elämässä. Mahtava tunne! Siskoni sanoi saunassa minulle jotain mikä jäi vahvasti mieleeni. Pieni lause, johon hän ehkä ei itse kiinnittänyt huomiota, mutta minun mieleeni se jäi. " Mietin juuri, että olisinkohan koskaan saanut sinua tänne, jos asiat eivät olisi menneet näin..." Siskoni ei tarkoittanut että oli hyvä että Janne kuoli, päinvastoin siskoni suree ja ikävöi kovasti, mutta hän mietti asiaa sillä hetkellä, ehkä siskoni ajattelee asiaa juuri kuten minä, hänkin oli iloinen että voimme olla enemmän yhdessä. Sillä hetkellä iloinen, ei iloinen siitä miten asiat ovat menneet. Kaikessa kovin ikävässä on se valoisampikin puoli joka on vaan nähtävä. On ajateltava iloisia ja onnellisia asioita surunkin keskellä. Sitä siskoni ehkä tarkoitti, juuri kuten minäkin olen ajatellut. Minulle tuli hyvä mieli, parempi kuin aikoihin.

Siskoni vierailu ja viimeaikaiset tunnemyrskyt ovat saaneet minut miettimään kovasti asioita. Menneitä asioita. Olen ollut hyvin vihainen Jannelle, monestakin asiasta, mutta eniten siitä että en voi olla vihainen ihmiselle joka ei ole täällä enää. Ihmiselle jonka tapaan toivottavasti vasta vuosien ja vuosien päästä. Olen ajatellut aikuisuuttani ja elämää mitä olen käynyt läpi ja ollut pettynyt itseeni. Siihen mitä olen jo aikaisessa vaiheessa aikuisuuttani antanut tehdä itselleni. Asioita joita on käytävä läpi, mietittävä miksi niin tein. Kuitenkin olen tajunnut että olen selvinnyt niistä ja monesta muustakin asiasta. Tiedän silti että paljon on vielä selvitettävää itselleen ja puhuttava läheisten kanssa. Asioita joita en voi puhua enää Jannen kanssa, asioita jotka vaikuttavat minuun, jotka vakkuttavat koko elämääni. Nyt olen kiitollinen että asun täällä ja Jenni on lähellä, minulla on joku jolle voin rehellisesti luottamuksella puhua ja joku joka vastaa yhtä rehellisesti takaisin, tuntee historiani ja elämäni, ja on itse kokenut myös paljon asioita, jotka ovat kasvattaneet häntä ihmisenä. Minun lähelläni on yhdessä paketissa sisko, ystävä ja psykologi. Voimme ostaa pullon tai kaksi kuohuvaa ja parantaa maailman. Olen iloinen tästä uudesta vanhasta ihmisestä elämässäni.

Näissä ajatuksissa tulevaan viikonloppuun. Kaikkea pitää miettiä ihan meidän jokaisen, asioista pitää puhua ja jossain kohtaa ne on jätettävä taakseen ja katsottava tulevaan. Ikäviin ja surullisiin asioihin ei saa hukuttautua. Toivon aurinkoa jokaisen viikonloppuun. Nautitaan elämästä ja läheisistä.