Sairastamassa kotona, minä ja Jonni. Onneksi oli koulusta vapaa, tämä välipäivä tuli enemmän kuin tarpeeseen. Olen istunut vaan nojatuolissa täkin kanssa. Nukkua ei oikein voi, päähän koskee, mutta muuten voi olla rennosti. Tekee tosi hyvää. Minulla on takana kiva viikonloppu mahtavien mammojen kanssa, syöden, juoden, jutellen ja nauraen. Tosi kiva oli nähdä kaikkia ja viikonlopusta jäi hyvä mieli. Piristävää nähdä ihmisiä joiden kanssa pääsääntöisesti yhteyden pito jää netin välityksellä käytävään keskusteluun. Hiukan tunnelmaa laski että olin tulossa kipeäksi jo viikonloppuna, ja voimat olivat hiukan pois. Kunnolla tämä sitten iski sunnutai-iltana ja maanantaina. Nyt varovaisesti jo toivon että olen voiton puolella.
Reissussa ollessani huomasin taas millainen ihminen minulla on kotona ja millainen perhe. Mietin Samia tosi paljon, ja minun oli ikävä. Kun olin matkalla kotiin, tajusin että mitä lähempänä olin sitä kovempi ikävä taas kasvoi. Mietin matkalla että olen täällä ja Sami on poikien kanssa kotona, ei olisi velvollisuus, ei olisi pakko... Sami olisi vuosi sitten voinut valita toisin, olisi voinut valita ehkä helpomman reitin, ja kaikki olisi jäänyt siihen. Onneksi ei valinnut, minun on turha väittää että en ole koskaan voittanut mitään, koska olen saanut Samin. Kyllä asiaa pohdittiin ja mietittiin, ajateltiin vähän joka kantilta, mutta joka kerta tultiin samaan lopputulokseen, katsotaan kuitenkin, mennään rauhassa.Mitä minä Samissa rakastan? Sitä että hän pystyy olemaan vahva kun minä en pysty, hän osaa vakuuttaa miten kaikki järjestyy, ja se kaikkein suurin, hän sanoi "Anna minun pitää teistä huolta, koska haluan." , se kuuluu yhteen niistä hetkistä jotka ovat jääneet mieleen, eivätkä koskaan unohdu. Sillä hetkellä ymmärsin, Sami haluaa oikeasti olla osa meitä, ei vain joku ystävä joka silloin tällöin piipahtaa, vaan aidosti osana tätä perhettä, joka ei ehkä ole helpoin vaihtoehto kenellekkään. Muistan paljon muitakin merkki hetkiä, muistan milloin kaikki muuttui, ei oltukkaan enää ystäviä, pienessä hetkessä kaikki olikin toisin, muistan ensimmäisen kerran sanat " Rakastan sinua", muistan miten Sami kosi. Upeita hetkiä joita kukatahansa odottaa ja toivoo ja jotka ovat salamana ohi.
Me tutustuimme 1.6.2012 ja nyt olemme käyneet läpi sellaisia asioita elämässä joihin jokainen pari ei törmää ikinä elämänsä aikana. Olen kuullut monesti ihmisiltä, kun olen kertonut miten onnellinen olen, "odottakaas vaan kun olette olleet yhdessä niin ja niin kauan ja kaikki onkin arkipäivää..." Olen kuullut miten käytän Samia hyväkseni, enkä ole enää jaksanut selittää kenellekkään raha-asioitani, ja meidän menoja ja tuloja kuka hoitaa mitäkin. Tiedän kuitenkin jos hyväksikäytössä on kyse rahasta, minä en käytä ketään hyväkseni. Miksi ihmiset ajattelevat aina pahinta, miksi aina mietitään miten toista käytetään, miten toinen on uhri, miten kaikki muuttuu tylsäksi ja arkipäiväiseksi. Siskoni juhli 10v hääpäiväänsä keväällä, heillä asiat eivät ole tylsiä ja arkipäiväisiä, heillä rakastetaan ja ollaan onnellisia, minä en ainakaan aio pitää sitä itsestään selvyytenä että kaikki hyvä loppuu aikanaan. Arjessa ei ole vikaa, aina ei jaksa, mutta ei Rakkaus häviä arkeenkaan. Meidän yhteiselämämme on alkanut edellisen suhteen raunioista, surusta ja tuskasta ja muuttunut joksikin kauniiksi, hyväksi ja onnelliseksi. Me olemme selvinneet yhdessä ensimmäisestä isänpäivästä ja joulusta, nauttineet siitä kun elämä saa taas sisältöä ja siitä miten pojat ovat rauhoittuneet ja oppineet elämään suruajan jälkeen. Meidän parisuhteemme on alkanut kaaoksesta, silloin arki ja tasaisuus saa tulla.
Minä Rakastan Samia ja tuntuu että en osaa ja pysty hänelle tarpeeksi kertomaan miten hieno ja hyvä ihminen hän on. Miten itse tunnen löytäneeni oman täydellisen vastakappaleeni, kaiken kaaoksen keskeltä, miten elämä on ottanut paljon ja antanut tilalle valtavasti. Miten voi kertoa ihmiselle joka on enemmän kun uskalsi elämältä enää toivoa, miten tärkeä hän on? Sami on avainasemassa siihen että pojat ovat saaneet normaalin turvallisen elämän, en itse olisi jaksanut yksin niin paljon. Sami on syynä siihen että minä hymyilen ja odotan elämältäni paljon, hän saa minut pysymään vahvana kun on heikko hetki. Liittyy se sitten lasten kasvatukseen tai omaan surun kanssa elämiseeni. Hän antaa minun kuitenkin surra ja osaa tukea siinäkin. Miten kerrotaan ihmiselle että hän on juuri sellainen josta lapsena haaveilin. Se joka minun pitikin tavata juuri nyt. Ei nuorena, tai opiskelijana, ei yhtään aiemmin, eikä yhtään myöhemmin. Kohtalo johdatti meidät yhteen, ja niin minun kuin hänen elämänsä pienemmät valinnat ovat saaneet aikaan sen että olemme tässä hetkessä perheenä yhdessä. Näitä ihmisiä on oikeasti vähän, ja jos sinulla on sellainen ystävä, puoliso tai läheinen joka on sinun täydellinen vastakappaleesi, muista kertoa se hänelle , jos suoraan kertominen on vaikeaa keksit varmasti keinon.
Mukavaa viikkoa kaikille, minulla on hyvä olla juuri tänään juuri tässä hetkessä.
Ilman sinua! Miksi sinä lähdit ja minä jäin? Tiesit kyllä että halusin lähteä ensin, sillä minulle ei ollut milloinkaan epäselvää miten kehnosti kestäisin arkea ilman sinua, koko elämää ilman sinua. Etkö olisi voinut edes yhden ainoan kerran olla vähän vähemmän jääräpää ja kuunnella mitä minä sanoin?
