Onnen avaimet ja kaiken kieltämistä.

On mennyt viikko viimeisestä tekstistä. Olen meinannut kirjoittaa lähes joka ilta mutta sitten taas hylännyt ajatuksen. Minusta on tullut oikea itkupilli. Aivan hirvittävä pillittäjä!! Vaikka asia olisi iloinen itken sitä, itken väärää tai oikeaa kappaletta radiosta, itken väsymystä, itken onnea, itken nykyään ihan joka päivä. On hirveästi isoja asiota tapahtunut ja on myöskin ahdistavia asioita ollut ja on tulossa. Olen joutunut käsittelemään hirveästi menneisyyden murheita jotka ovat tehneet minusta sellaisen mikä olen, olen murehtinut tulevaa isänpäivää ja huomasin eilen ahdistuvani myös tästä viikonlopusta. Välillä pelkään että olen ahdistumassa taas niin etten pysty toimimaan ja välillä huomaan kaiken olevan hyvin. Onneksi pääsääntöisesti huomaan juuri sen, että asiat ovat ihan hyvin. Kuitenkin minun on tullut aika kasvaa elämässä eteenpäin. On tullut aika kohdata peikkoja ja haamuja menneisyydestä ja "taisteltava" niitä vastaan, etteivät ne pääsisi vaikuttamaan siihen elämään mitä minulla on tällä hetkellä. Etten "syyttäisi" vääriä ihmisiä jostakin, joka on jonkun toisen aikaansaannos. On opittava taas luottamaan ja uskomaan, olemaan pelkäämättä ja lopetettava pirujen maalailu, unohdettava ajatusmaailma "jossa jotain kuitenkin sattuu.." ! On, taas kerran, muistutettava itseään siitä että elämälle on annettava mahdollisuus, minun on annettava itselleni mahdollisuus.

Pyhäinpäivä on tänään, on lupa kaivata, vein hautausmaalle kynttilän Jannelle, sytytin keittön pöydälle kynttilän, tänään sitä sytyttäessäni ajattelin Jannea, vaikka kynttilä palaa siinä lähes joka ilta, juuri tänään se oli Jannelle ja Jannen muistolle. Viimeaikoina minun on ollut vaikea ymmärtää tapahtunutta. Janne on siis poissa, ymmärrän, Janne ei tule taikaisin, ymmärrän, Janne on kuollut, EN YMMÄRRÄ, miten niin on kuollut?? Olen huomannut että edelleen kun puhun Jannesta, miellän kaikki asiat vahvasti elävään Janneen, niinkuin pitää ollakkin, mutta en oikeen usko kuolemaan vieläkään. Vasta viimepäivinä olen tajunnut sen.. Jannen kuva olohuoneessa ja yöpöydällä, siinä hän on, miten joku voi sanoa että Janne on kuollut, hänhän on hyvin elävänä kuvissa, toissakesäiset kuvat huokuvat lämpöä ja onnea, miten niin se ei ole enää totta. Ei Janne hävinnytkään hetkeksi, Janne lähti pois, kokonaan ja lopullisesti, ihan oikeastikko?? On kuollut, en ymmärrä sitä vieläkään.. ajatus siitä ahdistaa, en halua että Jannella on haudassa kylmä, vaikka eihän Janne siellä ole, ei ollut enää silloinkaan kun ensikerran näin sairaalan kappelissa, Janne oli poissa, mutta voisiko joku kuitenkin varmistaa että ei ole kylmä.. on tullut syksy ja kelit ovat koleat, onhan Jannen lämmin? Olen ajatuksissani luopunut Jannesta, ja olen jatkanut elämääni ilman Jannea, kuitenkaan vielä en ole valmis uskomaan että Janne on kuollut eikä voi koskaan palata, se on liian vaikeaa...vielä. Joskus sitten.. ei tänään, eikä huomenna, mutta joskus ymmärrän, Janne on kuollut, vielä kuitenkin on huoli siitä, onhan nyt hyvä, eihän ole kylmä?

Olen kuitenkin myös hyvin onnellinen. Olen löytänyt viereeni ihmisen jota rakastan ja kunnioitan, jonka seurassa on hyvä olla, jolle voi kertoa jos on paha mieli, ja jonka kanssa haluan tulevaisuuteni ja elämäni jakaa. Ihminen jota minulla on ikävä kun hän on poissa, ja kun hän on paikalla tuntuu että mikään ei voi mennä väärin. Minulle on annettu se kovasti puhuttu toinen mahdollisuus ja olen siitä enemmän kuin kiitollinen. Päivä päivältä olen rauhallisempi, ja luotan tulevaan. Tiesittekö että on olemassa oikeasti hyviä ihmisiä, sellaisia jotka rakastavat ehdoitta, juuri sinua, juuri sellaisena kuin olet, ja sinä kelpaat ja riität juuri niinkuin olet, ja kaikki on hyvin <3. Minä sain sellaisen ihmisen ja hän on avain kaiken selviämiseen, ollut jo pitkään. Osaan olla onnellinen ja osaan haaveilla, ehkä jopa liikaakin viimeaikoina, joskus ahdistan itseänikin kun maalailen niin paljon tulevaa. Mutta minä ajattelen, meillä on kaikki vielä edessä ja minulla on uusi mahdollisuus. Se on iso lahja, josta olen kiitollinen.

Minusta tuli äiti 14 vuotta sitten. Jonnilla on synttärit tänään. Olen kiitollinen esikoisestani, joka on ollut seuranani, minulla ei ole ollut yksinäisiä iltoja, eikä hetkiä ilman juttukaveria. Minulla on Jonni <3. Onnea Jonnille syntymäpäivänä <3 ! Minulla on siis pojat, minulla on Sami, minulla on siskot ja perhe, minulla on ystävät, minulla on kaikki mitä tarvitaan onnelliseen elämään ja sen aion saada. Muistelkaa tänään pois nukkuneita, sytyttäkää kynttilä ja itkekää muutama kyynel tai vaikka vuolaan joen verran, kunhan muistatte että avain onneen on teillä itsellänne, käyttäkää sitä! Ihanaa viikonloppua kaikille !!