Joskus se yllättää, vaikka saunassa, ikävä ja suru.

Perjantai-ilta.. joko siitä pystyisi kirjoittamaan, vai onko se vielä liian hankalaa. Kokeillaan kuitenkin, josko saisin sen ulos itsestäni, ja pois päästäni. Olen ollut nyt muutaman päivän kotona, ihan perus sairasloma, ei mitään ihmeellistä, mutta kotona kuitenkin. Perjantaina en viitsinyt viedä poikiakaan hoitoon, saavatpa pojatkin pitkän viikonlopun kanssani. Oli "laiska" päivä, ei tehty juuri mitään.. Olo oli muutenkin vähän halju, Sami lähti reissuun, kai minun oli ja on ikävä. Se on kuitenkin aika normaali olotila ja kertoo siitä että välittää, hyvä niin, voin ikävöidä. Haluankin, koska se kertoo uudesta paremmasta elämästä näiden kaikkien kuukausien jälkeen. Tuntuu hyvältä ajatella tulevaa, tuntuu hyvältä ikävöidä jotakuta jonka saa takaisin, ikävä häviää ja saa olla taas lähellä. Aivan toisenlaista kuin se mitä tapahtui perjantai-iltana.

Laitoin pojat nukkumaan normaaliin aikaan, hiukan kahdeksan jälkeen. Mietin laittaisinko saunan päälle, kysyin asiasta Jonnilta, menisikö hän jos laittaisin. Jonni sanoi menevänsä, joten mietin, miksipä ei, laitetaan sauna päälle. Mietin miksi niin outo-olo, miksi saunan päälle laitto voi tuoda levottomuutta ja ahdistusta. Mietin että tosissaan en ole käynyt saunassa kun neljä tai viisi kertaa Jannen kuoleman jälkeen.. ennen rakastin saunomista, kävin monta kertaa viikossa, mutta en enää.. en ole mennyt, käyn suihkussa. Yksin olen käynyt kerran, kun Ninnu ja Mishka olivat meillä, silloin he kylvettivät lapset ja minä kävin yksin, en huomannut silloinkaan ongelmaa, mutta minulla oli ystäviä kylässä jotka odottivat alhaalla kun tulin saunasta. Otin lasin viiniä, ja laitoin kynttilät palamaan, odotin että sauna lämpeää. Menin saunaan sekavalla mielellä kun se oli ollut päällä jo yli tunnin.. En halunnut mennä, miksi en.. ?? Olin itsekkin hämmästynyt. Lauteilla se sitten iski, TÄMÄ OLI MINUN JA JANNEN JUTTU, me kävimme yhdessä, illalla kun pojat olivat nukahtaneet.. ainakin kerran viikossa kahdestaan. En ikinä yksin, aina Jannen kanssa tai poikien, mutta en yksin.. Juttelimme päivän ja viikon tapahtumista, se oli meidän kahden juttu, miksi minä olen täällä nyt yksin. Sitten se tuli, itku ja ikävä. Miksi minä, miksi nyt, miksi näin? Juttelin Jannelle ääneen, hiljaa kuiskaten.. "Sinä sanoit vielä päivää ennen kuolemaasi, sinä sanoit että kaikki muuttuu hyväksi, ja kaikki järjestyy, sinä halasit ja sanoit niin, miksi sinä valehtelit, ei niin tapahtunut" , itkin kauan ja surin, surin sen kaiken pahanmielen sisältäni.. tuli huono-olo ja oksetti, mutta en antanut periksi, annoin surun tulla. Kyselin onko kaikki nyt hyvin Jannella, onko minun elämäni sellaista kuin sen pitäisi olla.. Sitten tajusin sen, tarkoitti Janne mitä tahansa lauseella että kaikki muuttuu hyväksi ja järjesttyy, se ehkä kuitenkin piti paikkansa. Minun elämäni on muuttunut hyväksi, ja minun elämäni on järjestynyt. Ei ehkä niin millätavalla sitä mietin silloin maaliskuussa , ei ehkä niin miten sinä sen ajattelit mutta niin siinä kävi, minun ja poikien elämä järjestyy, me voimme olla vielä onnellisia. Sinä järjestit paljon asioita ennen kuolemaasi, niin että meillä olisi kaikki paremmin, ja nyt meillä on.

Ikävä on yllättävä, samoin ahdistus, juuri kun luulet että kaikki on koettu ja pahin on takana ja tulevaan voi varautua, huomaat että ei se ollutkaan niin, ikävä ja suru on läsnä, on vielä tilanteita, tuoksuja, asioita jotka satuttavat ja tekevät kipeää. On annettava aikaa, oltava yksin jotta ne tunteet voivat tulla, ja taas vahvempana jatkettava eteenpäin. Kaikkeen ei edelleenkään pysty varautumaan, nyt olen saunonut yksin, nyt se on tehty, tästä lähtien meillä lämpeää sauna kerran kaksi viikossa, ja se ei aiheuta pahaamieltä enää, se tunne on koettu ja kohdattu, nyt niin voi taas tehdä. Minähän rakastan saunomista.

Sitten tämänhetkiseen elämään, kävin saunassa läpi koko tunneskaalan laidasta laitaan, mietin myös tunteitani Samiin, mietin että jos kerran rakastan niin miksi tämä ahdistus, suru ja kipu tulee niin voimakkaana Jannea kohtaan. Siihenkin sain rauhan.. Minä todella rakastan Samia, tämä ei vaikuta siihen mitenkään, se on mahdollista se on elämäni nyt. Ei minun tarvitse valita, minä rakstin Jannea, rakastan yhä muistoa Jannesta, sitä millainen isä ja mies hän meille oli, mutta se on mennyttä, se on otettu minulta pois, ainoa mitä ei voi ottaa pois on rakkaus ja muistot. Niitä ei saa pois edes ne ilkeimmät ihmiset jotka arvostelevat ja tuomitsevat uutta suhdettani, ne ovat minun ja vain minun, kukaan ei voi niitä tietää eikä vähätellä. Mutta Sami on taas tässä ja nyt, meidän elämässämme tänään ja huomenna, ensiviikolla ja jouluna.. Minä rakastan Samia koko sydämmestäni, en voi verrata näitä kahta tunnetta keskenään, rakastan kumpaakin Samia ja Jannea ja aivan yhtä kovasti. Jannesta on päästettävä irti, rakkaudesta ei. Samista haluan pitää kiinni ja rakkaus on ja pysyy. Aika paljon asiaa yhdelle saunareissulle <3 mutta olen taas vahvempi surussani ja ihmisenä. Olen ottanut taas askeleen kohti ehjempää elämää ja olen onnellinen. Edelleenkään kaikkeen ei voi varautua eikä tarvitsekkaan.

Nyt haluaisin Samin kotiin sieltä reissulta, siihen menee vielä muutama päivä mutta haluan silti, aina ei saa mitä haluaa, en edes minä :) mutta se päiväkin tulee, kun saan Samin kotiin. En ehkä sitten päästä enää ikinä pois, en ainakaan noin kauaksi enkä pitkäksi aikaa. Hyvää sunnuntaita rakkaat lukijat ja ystävät.