Tässä ja nyt, ei huomenna tai eilen.

Mitähän sitä kirjottaisi , asiaa olisi hirvittävän paljon, sen jäsentely on vaan hyvin hyvin vaikeaa. Sitten tullaan taas siihen kysymykseen, mitä haluan kertoa täällä ja mitkä ovat minun "omia juttuja" mitkä haluankin pitää sellaisina, mitkä ovat juttuja jotka jaan täällä. Haluan kertoa niin paljon, mutta toisaalta taas en hirveästi. Toivon että lukijoille on edelleen selvää että täällä käsittelen asioita surun ja menetyksen näkökulmasta, en kerro kaikkea mitä elämässäni on tai mitä sinne kuuluu. Kerron miten minä selvisin ja selviän surun kanssa, miten elämä tuo uusia asioita eteen, en kuitenkaan puhu aivan kaikesta. Blogista saa kuvan minusta ihmisenä, ja se kertoo selviämisestä, mutta minä olen paljon enemmän mitä tästä voisi ajatella, minun elämässäni on niin paljon muutakin, henkilökohtaisia asioita. Tämä blogi kertoo siis paljon mutta ei kaikkea. Perheeni ja ystäväni, lähellä olevat ihmiset tuntevat minut sitten syvemmin, ja niin se pitää ollakkin. 

Tämä on ollut ihan hurja viikko.. Taas tulee kuvaan ne tunteet.. Minä olen valtavan tunteellinen ihminen, koen kaiken hyvin vahvasti, ja kaikki tunteisiin liittyvä vaikuttaa minuun vahvasti. Juttelin Jonskin kanssa juuri eilen tästä, miten ihminen voi olla hyvin mustavalkoinen vaikka tiedostaa että asioilla on niitä sävyjä, olen todella onnellinen TAI olen maassa ja maahan lyöty. Minun on opeteltava tajuamaan että kaikki asiat eivät ole maailman vakavimpia että niille pitäisi uhrata aikaa , jopa niin että koen että maailma kaatuu ympäriltä. Tätä siis opettelen, jäsentelemään ja asettamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Siinäkin minä onnistun vielä.

Tällä hetkellä en valita, olen onnellisempi kuin pitkiin aikoihin, todella onnellinen.. Minusta todella tuntuu että elämä järjestyy parhainpäin, tai oikeastaan en ajattele edes niin.. Minun elämäni on jo järjestynyt parhain päin. Minulla on kaikki hyvin, surusta ja ikävästä huolimatta, minun elämäni ON asettunut raiteilleen. Miksi puhun kokoajan että se tapahtuu kohta ja se on tapahtumassa, kun se tapahtui jo. Se alkoi tapahtua jo kuukausia sitten, se alkoi asettua pikkuhiljaa niihin uomiin mihin oli tarkoitus, silloin en ymmärtänyt sitä, mutta nyt ymmärrän. Nyt niin on tapahtunut ja minä lopetan puhumisen siitä että jotakin on tapahtumassa.. Minun elämäni on raiteillaan ja minun itseni on ymmärrettävä se.

Jos on menettänyt jonkun hyvin rakkaan, aiheuttaa hyvätkin asiat mukanaan surua. Palaa hetkellisesti menneeseen, saattaa jopa pelästyä. Se ei kuitenkaan ole paha asia. Olen huomannut että aina kun tapahtuu jotakin hyvää, palaan katselemaan Jannen kuvia, mielessäni juttelen Jannelle ja käyn läpi sitä miten Jannen kanssa vastaava asia meni. Mietin mitä Janne ajattelisi ja ikävä kouraisee ihan joka kerta, ja lähes joka kerta itkukin tulee. Näin tapahtui myös eilen. Minä itkin paljon, mutta minä itkin ilosta, olin niin onnellinen että tuntui että koko sydän pakahtuu. Minulle sanottiin jotain niin kaunista ja jotain sellaista mikä merkitsee koko maailmassa eniten, silloin viimeistään ne kaikki pienimmätkin palaset loksahtivat paikoileen ja hirmuinen rauhallisuuden ja onnen tunne valtasi minut kauttaaltaan. Minä itkin.. en olisi halunnut, mutta ilosta itkeminen olikin jotain aivan toisenlaista, itkin koska olin onnellinen, minä joka luulin etten tee enää koskaan niin, minä joka luulin että kaikki tunteet kuolivat Jannen myötä. Minä itkin paljon, ja aiheutin melkoisen päänsäryn itselleni, mutta se ei haitannut minä olin onnellinen ja olen sitä yhä.

Katselin Jannen kuvia, siinä oli Janne yksin, ja poikien kanssa. Eniten surua aiheuttaa kuvat jossa pojat ovat isin kanssa. Surettaa mitä Janne menetti kun joutui lähtemään, surettaa mitä pojat menettivät, mietin Joonasta Jannen veljeä, pitää soittaa, pitää pyytää käymään, siinä pojat näkevät millainen heidän isänsä oli. Miten hieno isä. Joka kerta kun ajattelen Jannea isänä, palaan päivään ennen päivää jolloin perheemme rikottiin, muistan yhä elävästi sählypelin takaterassilla, muistan Jannen ja muistan iloiset pojat. Se muisto tuntuu pahalta vaikka kaunis sellainen onkin, se muisto kouraisee syvältä ja vielä pitkän aikaa. Mutta se on se muisto joka itkettää sen takia että se on hyvä ja kaunis muisto ei sen takia että siihen liittyisi surua. 

Tämä on ehkä sekavin blogi ikinä.. mutta sekaisin olen ollut itsekkin tässä muutaman päivän. Joten ei se varmaankaan ole yllätys. Ja itseäni hämmensi miten valtavan voimakkaita tunteita voi tulla yhä edelleen. Myös niitä hyviä, ja miten valtavan voimakkaasti ne hyvät tunteet saavat muistelemaan mennyttäkin ja miten kovasti joku hyvä asia saattaa pelottaakkin. Silti olen onnellisempi kuin valovuosiin , ainakin se tuntuu siltä. Minulle on sanottu että olen rakas, ja niin on hänkin.. tällaisen ihmisen kuten minä, saa suistettua raiteiltaan sanomalla sen, ja kun sitä oikeasti tarkoitetaan, se saa minut sekaisin, ja sitä minä olen ollut eilisestä asti. Mutta minä olen onnellinen, pitkästä aikaa onnellinen, kaikki järjestyy niin kuin pitääkin. 

Mukavaa viikonloppua kaikille, pidetään läheisistä huolta <3