Mietin kirjoitanko.. mietin sitä että kiinnostaako ketään oikeasti kun kerron mitä on sanottavana. Pohdin sitä ysätävällenikin.. Mutta tässäpä minä kirjoitan kaikesta huolimatta. Minulla on hyvä olo. Pikkuhiljaa elämässä alkaa palaset loksahdella, jos ei ihan paikoilleen asti niin ovat edes liki.. tai että näen niitä palasia. Minulla on tulossa ihan hyvä elämä. Tiedän huonojen päivien vielä seuraavan toisiaan, mutta samalla tiedän että hyvätkin päivät tekevät niin. Ja nyt minulla on ollut sellainen. Eilenkin oli..
Mikä tekee päivistäni hyviä.. Ihan ensiksi olen saanut tehtyä ison päätöksen tulevaisuuttani ajatellen, ja olen ylpeä päätöksestäni ja siitä että sen pystyin oikeasti tekemään ihan itse ja vielä seison tekemäni päätöksen takana. Toiseksi olen tutustunut "uudestaan" ihmiseen jonka luulin tuntevani, mutta en oikein saanut otetta hänestä, tuntui että hän tietää kaiken ja minä en mitään. Eilen kuitenkin tajusin, ja ymmärsin asioita, ja minulle tuli valtavan hyvä mieli, opin tuntemaan uudestaan jonkun jonka luulin jo tuntevani ja uudella tavalla enkä ole ollenkaan pettynyt siihen millaiseen ihmiseen tutustuin. Olen iloinen ja hyvilläni, enkä enää niin epävarma kaikesta mitä hän ajattelee.. ei tarvitse varmistella niin paljoa kokoajan. Kolmanneksi olen vihdoin näyttänyt ikävälle ihmiselle että olen tosissani. Tein vihdoin sen mitä olisi pitänyt tehdä ajat sitten. Hän huomasi että rajansa kaikella, joskus kun mitta tulee täyteen sanon että NYT riittää, en enää olekkaan niin mukava. En anna enää terrorisoida millään tavalla, enkä anna hänen vaikuttaa mielialaani tai pilata päivääni. En voi olla kokomaailman ystävä, enkä voi ajatella kokoajan "mitä minusta ajatellaan" "en kai vaan ole suututtanut.." "Voinko tehdä näin.." HITTO OIKEESTI.. minun elämäni, minun päätökseni, minun tahtoni.. Paljon kuuluu muille..
Tällä hetkellä olen siis suht onnellinen ja iloinen. En ole unohtanut Jannea, edelleen muistan joka päivä ja varmasti tulen muistamaan koko loppuelämäni. Mutta olen alkanut muistaa millainen Janne oli. Iloinen, positiivinen elämässä kiinni oleva ihminen, joka olisi nyt varmasti iloinen jos/kun näkisi minut. Janne toivoisi että minä olen onnellinen, ja toivoisi myös että voin suhtautua luottavasti tulevaisuuteen. Tiedän.. kuun lopussa on meidän hääpäivä.. sen piti olla kuudes. Tiedän että romahdus tulee, mutta olen varautunut siihenkin ennakkoon. Sitä en tiedä miten kovasti sattuu.. siihen ei voi ennakkoon varautua, mutta näinä ilon ja onnen hetkinä voi kerätä voimia sitä varten kun kaikki kaatuu hetkeksi. Ja joka kerta olen valmiimpi vastaanottamaan pahan olon ja tiedän sen menevän pois. Lisäksi minulle sanottiin taas kerran hienosti mikä lämmitti sydäntä.. aina joku onnistuu niin tekemään sanottiin että "olen kerännyt voimia, luulen että loppukuusta tarvitset taas tukea" TOTTA en ajatellut asiaa itse.. tiedän että tarvitsen, mutta miten hyvätä tuntuu että joku muukin on asian tiedostanut. Jopa ennen kuin minä olen koko asiaa sisäistänyt.
Jokatapauksessa elämä on tässä hetkessä nyt ja huomenna, ei viikonpäästä tai kuukauden, jos sinulla on hyvä olla, niinkuin minulla on nyt NAUTI, älä mieti mitä sitten kun pahamieli iskee. Opetellaan nauttimaan hetkestä pelkäämättä mitä seuraavaksi tapahtuu. Kuunnellaan toisiamme, kerrotaan asioita, puhutaan ja puhutaan. Halataan ja välitetään. Siitä on hyvä taas alottaa seuraava aamu. Mieti voitko sinä sanoa jotain sellaista jollekkin että se ilahduttaa häntä. Ei kliseistä vaan jotakin aitoa. Minä olen oppinut arvostamaan niitä sanoja ja lauseita, ne lämmittävät ja saavat luottamaan seuraavaan päivään ja viikkoonkin.
Ihanaa torstai päivää rakkaat kaikki <3! Muistakaa kertoa jos välitätte, se on tärkeää!!