Oltiin TYKSissä Jonnin kanssa tänään. Eilen illalla kun katselin lähetettä siinä olivat sanat "diagnoosin varmistaminen" mietin sitä paljon. Yön aikana mietin hirveästi asioita joista yksi oli tämä.. diagnoosin varmistaminen.. Jotenkin se vaan iski kovasti tajuntaan. Taas uusia diagnooseja taas uudenlaisen elämän opettelu ja TAAS meille. Ei ole kovinkaan reilua minun mielestäni, mutta minkäs teet.. Tämä(kin) oli nyt sitten meidän ristiksemme tullut joten sen me sitten kannamme, emmekä asialle mitään voi. Emme kulje pää painuksissa marttyyreinä, kyllä asenne on nyt se että "leuka pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä" jossain kohtaa sen on aivan pakko helpottaa, ja uskoa tulevaan löytyy kuitenkin niin minulta kun Jonniltakin. En ihan aina muista että Jonnilla on aika rankkoja kokemuksia myöskin, ei ainoastaan minulla. Moni ei koko elämänsä aikana käy läpi asioita joita Jonni on kohta neljääntoista vuoteen kokenut. Voi kliseitä olisi vaikka kuinka paljon heittää "mikä ei tapa, se vahvistaa" suosikkini on kuitenkin nyt "liika on liikaa" jos joku valopää sanoisi minulle nyt että "kaikki saavat vain sen minkä jaksavat kantaa" en olisi varma vetäisinkö turpaan vai alkaisinko kiljumaan. Kyllä NYT riittää , niin pienille pojille, minulle kun Jonnillekkin. Suomi on tulvillaan kaikkia ihania ja vähemmän ihania sananlaskuja jotka saavat minut kohta raivon partaalle. Niin TYKSin reissu meni kuitenkin hyvin, ja nyt sitten varmistellaan sitä diagnoosia epilepsiasta.
Toinen juttu.. Oma elämäni on aika sekaisin, tai ei ehkä ihan sekaisinkaan.. On vaan isoja muutoksia tapahtunut, ja myöskin positiiviseen suuntaan. Varovasti ja pikkuhiljaa.. Nyt käytämme sitten sitä yhtä kestosuosikkia "paistaa se päivä joskus risukasaankin" voi elämä näitten kaikkien kanssa.. vaikka itsekkin niitä olen viljellyt. Minä lähdin eilen illalla oluelle, yhdelle vaan.. Tosin menin siiderille , join kylläkin vain sen yhden. Ei keritty olla kauaa, valomerkki tuli ihan turhan aikaisin, mutta kappas se olikin sunnuntaipäivä, ei ne baarit vissiin yötä myöten auki ole. No niin.. ajelulle siis.. ja rannalle.. istuskelemaan kallioille ja juttelemaan. Tässä on käynyt niin että ihminen joka maaliskuun 19. päivä oli minulle täysin tuntematon, on muuttunut yhdeksi tärkeimmistä voimavaroistani jaksaa arkea ja kaikkea, ihmiseksi joka saa minut puhumaan ja nauramaan ja ihmiseksi joka tietää kaiken tästä hetkestä, ja tuntemuksistani. Monesti olen asiaa ihmetellyt, miten niin vieras tuntuu kaikkein tutuimmalta, miksi on niin helppo puhua? Tämän ihmisen voin päästää lähellekkin, saa halata, eikä tunnu pahalta, päinvastoin, saa pitää sylissä ja sekin tuntuu pelkästään hyvältä. Eniten pidän siitä että voi päästää lähelle ja toinen haluaa siinä olla.. ei ole kiire eikä ahdista tai pelota. Kumpikin on hukassa enemmän tai vähemmän, mutta kumpikin haluaa antaa elämälle mahdollisuuden, minkään suuren aika ei ole nyt, mutta kuka sanoo että pienistä asioista voisi nauttia ja katsoa tuleeko niistä suuria. Olla vaan ja saada pahamieli ulos, saa olla oma itsensä ja itkeä tai nauraa, miltä tuntuu. Hyvää mieltä ei liikaa ole jaossa, onneksi on edes vähän, onneksi on ihmisiä jotka välittävät ja haluavat auttaa, onneksi on rohkeita ihmisiä. Kiitos sinulle siitä, tiedän sinun tämän kuitenkin lukevan. Niinkuin aina ennenkin. Kiitos että tässä hetkessä olet se ihminen joka kantaa eteenpäin, tänään ja huomenna, viikon päästä ja ehkä vielä kuukausienkin päästä, siitä ei kukaan tiedä. Tämä hetki on kuitenkin se joka auttaa jaksamaan ja tässä hetkessä olet olemassa minulle ja minua varten jos vain tarvitsen. KIITOS <3
Olen miettinyt muutenkin paljon ihmisten kiirettä. Kiirettä saada kaikkea, tehdä kaikkea, saavuttaa kaikkea.. Mihin kaikilla on niin kiire? Minä olisin voinut jäädä sinne kalliolle, ei minulla ollut kiire, tosin ne miljoona itikkaa pitivät huolen että sinne ei sitten jääty, onneksi jokapaikassa ei ole itikoita.. :)! Entäs jos koitettaisiin elää tässä hetkessä, nauttia pienistä asioista ja elämästä, tarviiko aina olla niin hirveästi listalla mitä pitää saada ja saavuttaa.. odotan lomaa.. odotan töitä.. odotan lottovoittoa.. odotan odotan odotan.. mitenkäs olisi jos miettisi mitä on jo saanut mikä tässä hetkessä on hyvää , ei sitä mikä ehkä joskus tulevaisuudessa tulee olemaan hyvää, EHKÄ, odotamme niin kovin jotakin että unohdamme nauttia asioista jotka saimme ja joita ehkä jossain kohtaa myös odotimme. Voisimmeko ihan oikeasti ajatella että asiat ovatkin hyvin ehkä jopa hienosti ja nauttia siitä.
Minä olen nyt pysähtynyt.. tottakai odotan vaikka ja mitä mutta opettelen nauttimaan hetkestä, hyvä mieli on häviävä luonnonvara, nautitaan siitä kun se on läsnä. Unohdetaan kliseet ja korulauseet ja aletaan elää tätä päivää eikä eilistä tai huomista. Olette ihania kun jaksatte lukea.
Ettei se totuus pääsis unohtumaan :D mukavaa loppuviikkoa kaikille teille!!
