19.3. moni heiniksistä näki naamakirja sivujeni täyttyvän osaanotoista.. kukaan ei tiennyt mistä on kyse. Yhdeltä tuli viesti jossa kysyttiin, mitä on tapahtunut, kerrottiin että kaikki ovat ymmärtäneet että joku on kuollut, mutta kuka? Kaikki olivat surullisia ja peloissaan ja epätietoisia. Siihen yhteen viestiin vastasin, kerroin että Janne on kuollut sydänkohtaukseen, siinä kaikki.. Samalla viikolla yksi heiniksistä toi koko ryhmän tervehdyksen, osanotto kortin ja kukkasen, minulle ja pojille. Istuttiin ihan hiljaa.. En muista hirveän hyvin, tiedän että tämä ihminen tuli heinistyttönsä kanssa, muistan että korttiin oli kirjoitettu jokaisen nimi ja lasten nimet. Ei vaan Heinikset, vaan kaikkien nimet lukivat siinä. Hassu juttu miten paljon asia merkitsi ja merkitsee edelleen, ihan hölmöä, ajattelisi että ei sellaisella ole merkitystä, eikä varmaan olisi ollutkaan jos kortissa olisi lukenut vaan ryhmän nimi se olisi ollut ok, ihanaa kun muistivat, mutta siinä ei lukenut siinä oli pitkä lista nimiä, äitejä ja lapsia. Itketti, ja itkettää edelleen. Kortti on tallessa kaikkien muiden korttien kanssa. Se on toinen niistä korteista joilla on valtavan suuri merkitys minulle. KAIKKI kortit ja osanotot ovat tärkeitä, mutta minulla on kaksi erityistä korttia, joista toinen on näitten ihmisten. Rupesi tulemaan runoja ja tekstejä naamakirjaan etusivulle, ja lisäksi yksi heinis jolla oli tuoreessa muistissa läheisen kuolema laittoi yksityisviestiä kun olin menossa katsomaan Jannea, hän kertoi mitä kannattaa tehdä, ettei kaduta myöhemmin. Muistan vastanneeni viestiin ehkä viimeviikolla. Tein kuten hän neuvoi ja olen hyvin onnellinen siitä nyt. Ehkä joskus voin kertoa samaisen neuvon jollekkin toiselle, joka ei itse pysty arvioimaan järkevästi tilannetta. Yksityisviestejä tuli kuukausien mittaan paljon, tulee edelleen, ja kaikki heinikset tietävät elämäntilanteeni, tietävät mitä minulle ja meille kuuluu.. Kaikki jaetaan ja kaikessa tuetaan. Neljäkymmentä erialaista ja kuitenkin samanlaista naista.. Meni muutama viikko.. alkoi tulla postia.. Jokapäivä kahden viikon ajan jotakin, kortteja, pieniä lahjoja, tervehdyksiä, tsemppauksia jotta jaksaisin.. nykypäivänä kun ketään ei kiinnosta mitä toiselle kuuluu.. minun ystäviäni kiinnosti.. ympäri suomen tuli kortteja joista jokainen on tallessa. Ilahdutti ja liikutti minua mutta myös äitiäni. Nettiyhteisö sai uudet kasvot, ihmiset oikeasti välittävät ja ajattelevat.
tässä pojat istuvat sohvalla Vipsun tekemät pipot päässä.. nekin tulivat postin mukana <3 ja pojat olivat niin onnellisia. Ilahdutti äitiäkin kovasti.
Nyt nämä samaiset naiset ovat eläneet elämäämme, tsempanneet ja tukeneet kun on tuntunut että ei tiedä mihin mennä ja mitä tehdä. Monilla on ollut rankkoja kokemuksia elämässä. Ja uskon että jokaisen ryhmän jäsenen empatiakyky on kasvanut huippuunsa. On eletty toisten suruja ja yritetty puolittaa niitä, samalla taas oltu mukana toisten onnellisuudessa, ihasteltu uusien vauvojen kuvia, onniteltu raskauksista, seurattu ja kuunneltu, nähty useat häät ja muutamia eroja, nähty miten vaikeuksien jälkeenkin aina ja jokaiselle tulee se parempi aika. Itse olen näitten kokemusten myötä oppinut luottamaan tulevaan enemmän, joskus se päivä paistaa AINA.
Kiitos siis teille kaikille heiniksille, te olette mahtavia, olette aina olleet ja tulette aina olemaan. Teidän tukenne on auttanut minua eteenpäin, tosin te sen tiesittekin, kuinka voin kylliksi kiittää. Olette ihania ihan jokainen, ja jokainen teistä on ansainnut onnea elämäänsä.Halauksia kaikille ja lapsukaisille myös!
