Onnellista !

Blogin kirjoitus on vähän jäänyt.. olen huomannut että oman olon parantuessa ei ole niin kova tarve kirjoittaa. Kirjoitan kuitenkin kuulumiset ja tuntemukset säännöllisesti, vaikken ehkä niinkuin ennen. Ennen kirjoitin jokailta tai vähintään joka toinen ilta, tai yötähän se aina taisi olla. Nyt kuitenkin olen saanut solmuja availtua ja asioita järjestymään ja elämää raiteilleen ja tarve kirjoittaa ei ole niin suuri, mutta kirjoittaa haluan edelleen. On niin paljon kaikkea mitä haluan kertoa, vaikka sitten jollekkin sellaiselle joka joskus tulevaisuudessa taistelee samanlaisten asioiden kanssa. Itse en vielä reilu viisi kuukautta sitten uskonut että tästä voi selvitä. En edes neljä kuukautta sitten. Raumalle muuttaessani järki sainoi että tänne on tultava, ja tottakai ikävä oman perheen luokse oli kova, sydän kuitenkin itki kun viimeisen kerran lähdin Varkaudesta Annen ja Samin pihalta tietäen että nyt sitten koti on jossain toisella puolella Suomea. Mietin että voin palata ja varmasti palaankin Varkauteen vielä. En ajattele enää niin. Minä olen kotona, enää Varkaus ei tunnu kodilta vaan Rauma. Minun on hyvä olla ja käydessäni jossain kaipaan tänne.

Eilen oli todella hyvä päivä. Töissä oli mukavaa, sain paljon tehtyä. Tuntuu kivalta tehdä taas Lauran kanssa töitä, samalla tulee muutenkin pidettyä enemmän yhteyttä. Olen siitä tosi iloinen, ihana saada "takaisin" ystävä joka ei koskaan mihinkään kyllä hävinnytkään. Jenni on ollut pesemässä meillä pyykkiä viimepäivinä sillointällöin kun oma kone on rikki. On ollut kiva että käy, asustelinhan minä monta päivää heidän luona muuttaessani ja pojat ovat jatkuvasti olleet hoidossa Jennin ja Kallen luona, voimpa vähän auttaa takaisinkin. Eilen kun tulin töistä kotiin odotti keittiön pöydällä kimppu ruusuja, viinipullo, kortti ja pojille Angry Birds limpparit. Voi miten ilahduin, tuntui mukavalle, ei olisi tarvinnut tuoda, Jenni varmasti tiesi sen, mutta toi silti, ihana Jenni <3 ! Illalla kävin pizzalla, oli tosi kivaa ja pizza oli hyvää. On hassua huomata tämän ikäisenä ja tällaisessa elämäntilanteessa, että voi löytää jonkun jonka kanssa on kokoajan hyvä olla ja on aivan samalla aaltopituudella ihan kaikessa. En tiennyt sen olevan edes mahdollista mutta niin se vaan on. Loppuilta oltiin meillä, ei tehty mitään, kateltiin telkkaria ja pidettiin Jonnille seuraa. Luulen että kaikilla oli ihan mukavaa. 

Minun elämäni on kääntynyt kokonaan ympäri. Kaikki mitä oli on muuttunut asioiksi joita ei enää ole. Menneisyydessäni on valtava nippu kipeitä asioita, jotka vaikuttavat paljon nykyisyyteenkin. Enää ne eivät kuitenkaan hallitse nykyisyyttä, alan uskaltaa elää elämääni. En voi muuttaa sitä mitä tapahtui, en kuitenkaan voi unohtaakkaan mennyttä, en voi unohtaa Jannea, enkä sitä mitä meillä oli. Ei minun kuulukkaan unohtaa. En kuitenkaan koe enää niin valtavaa huonoa omaatuntoa siitä kun olen onnellinen. Minulla on oikeus olla onnellinen, ei se tarkoita että olisin unohtanut tai haluaisin edes unohtaa. Janne tulee olemaan läsnä koko loppuelmäni, muistoissa ja kuvissa sekä pienten poikien kasvoilla. Minä olen kuitenkin tajunnut viimeviikkojen aikana isoja asioita.. minulla on vahvoja tunteita, niin vahvoja että ne ovat sotkeneet jopa ajatuksiani, ja olen pohtinut ja surrut asioita joissa ei ole pohtimista tai varsinkaan suremista. Miksi käytän niin paljon energiaa miettimällä asioita jotka ovat aivan hyvin, suorastaan hienosti. Olen päättänyt olla tekemättä niin, olen päättänyt että alan luottaa tulevaisuuteen. Minulla on valtava menettämisen pelko, en uskalla täysin heittäytyä tai luottaa koska pelkään taas kerran menettäväni. Tiedän että olisi helpompaa elää "yksin" poikien kanssa,, mutta sellainen elämä ei olisi elämisen arvoista. Tiedän että tämä tuli nopeasti, mutta se tuntuu oikealta, ja hyvältä. Saa minut nauramaan ja olemaan iloinen, saa minut taas tuntemaan. Minä olen alkanut ajatella tulevaisuutta positiivisena asiana. Jostain kumman syystä minun ja tämän ihmisen tiet risteytyivät, se on hirvittävän monen sattuman summa, jopa niin monen että mietin usein voiko sellaista sattumaa edes olla. Jostain kumman syystä tämä ihminen olikin täysin samalla aaltopituudella lähes alusta alkaen ja jostain kumman syystä hän on myös rohkea. Ei ole helppo tilanne varmasti kenellekkään jos ei ole minulle ja pojillekkaan, on tajuttava että myös se toinen osapuoli tarvitsee paljon rohkeutta tullakseen mukaan tähän kuvioon. Onneksi sitä rohkeutta on ollut, meillä kummallakin, askel ja päivä kerrallaan, ja juuri kun luulet että paremmalta ei enää voi tuntua tulee se seuraava hetki joka tuo taas jotain uutta ja hyvää tullessaan. Uskon että tulevaisuus näyttäytyy minulle ja meille hyvänä. Haluaisin kertoa niin paljon enemmän, mutta haluan samalla antaa aikaa hänelle, meille ja meidän läheisille . Kerron taas kun on uutta kerrottavaa. 

Tämä sunnuntai aamu valkeni auringonpaistaessa, ja hyvällä mielellä. Heti aamusta asti tuntui hyvältä ja tuntuu edelleen. Edelleen olen sitä mieltä että tästä tulee hyvä elämä. Pelkään kovasti kun 19. päivä taas lähestyy, ja puoli vuotta on kulunut. Siihenkin on kuitenkin jo alettu varautua, ja siitä selvitään, ei ole mitään hätää. Ihanaa sunnutaipäivää kaikille kanssakulkijoille <3 nauttikaa syksystä ja olkaa onnellisia. Niin minäkin aion tehdä.