Kiveen hakattu nimi.

Kirjoittelu jää näköjään kokoajan harvemmalle ja harvemmalle.. se on varmasti hyvä asia koska se tarkoittaa samalla sitä että olen käsitellyt tuntemuksiani toisten ihmisten kanssa kasvotusten ja saanut puhuttua olostani ja asioista jotka vaivaavat. Ei ole niin kova tarve kirjoittaa niitä "ulos päästä". On kuitenkin asioita joista haluan kirjoitella, ihan vaan etteivät ne unohtuisi. Viimeviikolla tuli hautakivi. Olin odottanut sitä kovasti ja kun ystäväni soitti että se on vihdoin saapunut , ilahduin hirveästi. Sekin on nyt paikallaan, mahtavaa.. MUTTA tähän en osannutkaan varautua. En osannut kuvitella sitä tunteiden sekamelskaa mitä yksi kivi voi tehdä. En osannut edes kuvitella että nimi kivessä saisi kaiken kääntymään hetkeksi ympäri. Kun sain tiedon oli lähdössä ystäväni luokse kylään. Olo oli "halju" ja levoton. Mietin mistä se johtui. Vilkaisin nopeasti puhelimesta kiven kuvaa.. kaunis, juuri sellainen kuin halusin, sellainen minkä Janne olisi varmasti halunnut. Lähdin kyläilemään. Kun tulin kotiin sain otettua vaan kengät jalasta ja oli pakko päästä koneelle. Avasin kuvan suurempana. Siinä se oli sukunimi ylinnä ja sen jälkeen etunimet, syntymäaika ja kuolinaika. SATTUI, sydäntä kouraisi ja ahdisti, alkoi oksettaa.. Seuraavaksi iski paniikki.. palaanko tähän elämään, muistin kun olin valitsemassa kiveä, muistin myös kun olin valitsemassa arkkua. Kaikki palasi kuin eilispäivä mieleen, pahimmalta tuntui se että tunsin sen musertavan ahdistuksen ja kivun uudestaan. Kiraimellisesti kaikki tulvi sisään ja syvälle minun sisälleni. Ajattelin että tätä tämä nyt sitten taas on, se tuli takaisin eikä lähde pois. Minulla meni tunti tai jopa kaksi tai kolmekin.. en tiedä.. katsoin kuvaa, en voinut olla katsomattakaan, halusin kääntää pääni pois, mutta en pystynyt, kyyneleet valuivat poskille. Sain laitettua muutaman viestin, läheiset tiesivät miltä minusta tuntui, halusivat auttaa, kuitenkin minä tiesin että minun itse on selvittävä siitä, kasattava itseni.

Luulen että tämä pääsi yllättämään koska en ollut varautunut siihen, en ollut ajatellut että tämä olisi vaikeaa. Minä haluaisin varautua kaikkeen, kuten varauduin hääpäivääni. Se meni "helpolla" koska pelkäsin pahinta ja varauduin siihen. Tähän en osannutkaan ja asiat eivät menneetkään helposti. En voi varautua kaikkeen elämässäni, en millään, tulee vielä näitä yllättäviä asioita jotka romahduttavat kaiken. Kuitenkin huomasin että näin tapahtuu enää vain hetkeksi. Ei se pelkäämäni olo tullutkaan jäädäkseen. Se kesti aikansa, ja "hävisi" kun olin käsitellyt tilanteeni. Voi olla vaikeaa nähdä kivi oikeasti, kun menen seuaavaksi Varkauteen, mutta toisaalta siihen voin taas varautua. Toisin kuin tähän. Myöhemmin olen jutellut ihmisten kanssa asiasta ja mitä ilmeisimmin tunne joka minulle tuli oli hyvin tavallinen, moni sanoo samaa. "Kiveen hakattu" sai uuden käsityksen elämässäni. Minulle se tarkoitta nyt todellakin jotakin lopullista. Jotakin josta on pakko päästää irti. Jotakin mitä ei enää ole kuin muistoissa. Ei ainakaan tässä elämässä mitä minä täällä elän. Joskus sitten, toivottavasti pitkän ajan päästä, kun olen elänyt minulle annetun elämän loppuun, palataan siihen kun näemme taas, mutta ei vielä, minulla on paljon vielä kesken ja elettävänä.

Tämä oli yksi pieni hetki elämääni taakseppäin, ja taas olen valmiimpi kohtaamaan uusia "haasteita" ja tilanteita. Ei ole huono asia ettei kaikkeen pysty varautumaan. Sellaista elämän pitää ollakkin, ennalta-arvaamatonta. Sellaista se on tässä asiassa ja sellaista se on hyvissäkin asioissa. Olisin halunnut kirjoittaa tästä jo viimeviikolla, mutta tiesin että se olisi saanut oloni todella kurjaksi uudestaan. Nyt kuitenkin kun asiat ovat taas hyvin oli aika palata tähän. Vielä kun tunnetilat ovat tuoreessa muistissa. Minulla oli eilen hyvä päivä, minulla oli oikein ihana viikonloppu. Eilinen ilta oli taas kerran erityisen hyvä ja mukava. Minun nykyinen elämäni, antaa voimia kohdata menneisyyden "haamuja" ilman että ne kaatavat maahan tai järkyttävät oloani useiden päivien ajaksi. Nykyinen elämäni, rakentuu paljolti hyvänolon ja turvallisuuden varaan. Minä alan uskaltaa taas luottaa ja elää, minä alan taas hymyillä ja minulla on voimia olla rehellinen itselleni ja toisille. Asiat eivät koskaan ole mustavalkoisia vaan kaikki vaaleat ja harmaat sävyt löytyvät myös.

Tämä oli etappi jonka en tiennyt edes sellainen olevan. Nyt se on kuitenkin käsitelty ja sen aiheuttamat tunteet seuraavat taas kerran minua elämässäni. Kiitos Sinulle joka autat tekemään tästä kaikesta niin paljon helpompaa, kiitos että hymyilen taas ja tunnen että selviän. Tunnen että tulevaisuus on hyvä ja elämä on elämisen arvoista. Kiitos että sait sen aikaan <3 !

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille lukijoille <3 !! Muistakaa elää elämäänne, älkää tyytykö seuraamaan sivusta kun se menee teiltä ohi. Halauksia <3