Viikko numero 38 tänävuonna

Minulla on tänään syntymäpäivä.. täytän jo 37 vuotta. Ihan ikäloppu, siltä tuntuu, mutta ei kuitenkaan. Olen vasta 37 vuotta ja leski jo.. siihen ikäni todellakin on vasta, ei jo. Olen miettinyt sitä paljon ja se on ahdistanutkin jonkin verran. Miten tässä näin pääsi käymään? On ollut kysymys päässäni heti aamusta alkaen. Olo on ollut "jännä", ei itketä, mutta ei ihan mukavakaan olo ole. Sellainen kalvava epämukavuus kokoajan taka-alalla.

Keskiviikkona Jannen kuolemasta tuli kuluneeksi 6kk. Edellinen ilta oli jo hirveä, ikävöin ja itkin. Eniten itkin poikia joilla ei ole isää. Pojat reagoivat vahvasti minun pahaan olooni ja Jerry toi albumin jossa on kuvia kesältä 2009. Sydäntä rutisti kasaan kun Jaska katsoi kuvaa jossa Jerry iskän kanssa ajaa nurmikkoa isäni luona, istuttavalla leikkurilla. Miten nopeasti aurinko tulee lapsen kasvoille "Minäkin haluan ensi kesänä isin kanssa" ja miten nopeasti varjon lailla se ilo on poissa.. tulee itku "Minä en ikinä voi isin kanssa" otin syliin.. siinä sitten itkettiin molemmat. Minä mielessäni kirosin Jumalan ja kaiken, MIKSI? En ahdistunut olosta, mutta ei se kovin mukavaakaan ollut. Inhoa itkeä, se helpottaa mutta se että pidättelee itkua ettei pojille tulisi kurja olo, tekee pään kovin kipeäksi. Aika raskas ilta 18.9. ja paljon mietin mitä juuri siihen ja siihen aikaan tapahtui puolivuotta sitten, kaikki oli niin totaalisesti toisin.

19.9. keskiviikko aamu valkeni yhtä raskaana. Jerry oli kipeä yöllä, nukkui levottomasti. Minä en toduuden nimissä tainnut nukkua edes tuntia.. Katsoin kelloa, tähän aikaan juttelimme viimeisen kerran ja rupesimme nukkumaan.. tähän aikaan heräsin.. sinä et ikinä enää herännyt.. kello on 5:55 nyt on mennyt tasan puolivuotta. Hyvästi rakkaani taas kerran <3 ! Sitten uni tulee.. hetkeksi.. Ja aamu valkenee aivan tavallisena, monille muille ihmisille, ei minulle eikä läheisilleni, eikä Jannen äidille, isälle, siskoille, veljelle heidän perheilleen. Mutta monelle muulle. Päivässä on kuitenkin jotain mitä odottaa. Minulle on tiedossa hengähdystauko. Äiti tulee poikien kanssa ja pääsen jo iltapäivällä lähtemään. Kotiin tulen vasta seuraavana iltana töitten jälkeen. Se tuli tarpeeseen, todellakin. Minulla oli hieno ilta, tuntui että kaikki järjestyy, ja on hyvin, elämä näytti taas kerran kaiken keskelle positiivisenkin kuvan. Siitä voin kertoa joskus enemmän, mutta en nyt. Se on minun iltani ja kuuluu vaan minulle. Oli ihanaa <3 ! Selvisin ja vieläpä hienosti. Tunteet menivät vuorokauden sisällä sellaista vuoristorataa että en olisi uskaltanut edes kuvitella. Lopulta kuitenkin jäi hyvä mieli. Silti usein katselen poikia ja mietin että mikä järki tässä kaikessa on.. miksi näin kävi minun rakkaille pojilleni, mitä he tai minä ovat tehneet sellaista että näin piti käydä.

Sani tuli perjantaina meille.. Sani ja lapset <3 heitä oli odotettu hurjasti. Miten mukavaa meillä oli ja miten aika kulki aivan liian nopeasti. Käytiin mammalla, mökillä ja oltiin vaan, maattiin sohvalla, juteltiin ja naurettiin. Sattumalta Sani oli tullut juuri sinä viikonloppuna kun  minulla oli synttärit, ja hyvä niin. Aamu olisi ollut todella vaikea ilman häntä. Hei, minulle oli tehty aamupala valmiiksi, minulle laulettiin aamulla, minulla oli hyvä olo. Ilman Sania aamu olisi mennyt itkuksi. Itku tuli kun Sani lähti ja pojat menivät päiväunille. Oli levoton olo ja ikävä. Itkin aika kauan, mutta sitten sekin meni ohi. Olen onnellinen, että minulla on Sani ja ennen joulua nähdään vielä, ainakin kerran. Ikävä on merkki siitä että sinulla on joku tärkeä.

Tänään oli siis syntymäpäivä, tai onhan se edelleenkin. Mietin etten halua kutsua ketään, mutta Jerrylle se olisi ollut liikaa. Niimpä päätin kutsua.. Äidin, Jennin ja Kallen sekä pojat, Marjan , Riikan ja Pasin, sekä tottakai "salarakkaan" joka ei niin salainen enää olekkaan . Riikka ja Pasi olivat reissussa, tulevat joku toinen viikonloppu sitten kahville ja pullalle, mutta muut pääsivät. Oli kivaa , mieli oli hiukan halju ja olo levoton, mutta mukavaa oli. Minun rakkaat <3 . Ihan kauheasti en tästä syntymäpäivästä pystynyt nauttimaan. Olo oli ristiriitainen ja välillä ahdistunutkin. Selvisin kuitenkin, ja tällä hetkellä mieli on ihan hyvä. Ikävä kalvaa, ja mielummin en olisi nyt yksin, mutta se ei ole huonokaan asia, on päiviä ja hetkiä jolloin on oltava vaikka en haluaisikaan. On opittava vaikka en tahtoisi oppia. On opittava olemaan yksin, mutta yksinäisyyteen en halua koskaan oppia. Haluan ikävöidä rakkaitani, läheisiäni, tärkeimpiä ihmisiä ja sitäkautta tuntea eläväni, ja tuntea välittämistä. Haluan että elämässäni on ihmisiä joita ikävöidä kun he eivät ole läsnä. Haluan oppia rakastamaan ja uskomaan tulevaan, haluan herätä aamulla ja ajatella, tänään on hyvä päivä, minä olen onnellinen ja minulla on vielä annettavaa elämälle, lapsilleni, läheisilleni, minulla on vielä päiviä ja vuosia jäljellä. Sytytin kynttilän hetki sitten Eerikalle, mutta sytytin sen samalla Jaskalle ja Jerrylle, Jonnille, itselleni, perheelleni ja Jannen perheelle. Maailmassa on paljon tragedioita joista kukaan ei koskaan puhu. Sytytä sinäkin kynttilä itsellesi, meille kaikille ja niille jotka sitä tarvitsevat.

KIITOS taas Sinulle, joka autoit minut läpi tämän viikon, kiitos kun sain itkeä ja olla heikko. Kiitos että sain olla "prinsessa", kiitos että taas kerran välitit ja välität. Niin minäkin sinusta <3 ! Elämä on ollut paljon helpompaa pitemmän aikaa jo, sinun ansiostasi <3. Kiitos, Sinun avullasi jaksan katsoa tulevaisuuteen luottavaisemmin. Jokapäivä usko vahvistuu siitä että kaikki järjestyy kyllä. On helpompi hengittää ja elämä tuntuu hyvältä. KIITOS <3 !