Hei hei mitä kuuluu.. kaikki on OK?

Päätin jo perjantaina että pitää viikonloppuna kirjoittaa. Perjantai oli aika raskas, ja minulla oli melkoista tunnemyrskyä puoleen ja toiseen viikonlopun aikana, ja siihen mahtui kivoja ja tylsiä asioita, itkua ja naurua PALJON tätä kaikkea. Meinasin että kirjoittelen aiemmin tänään.. Onneksi en kirjoittanut, koska tekstin sisältö olisi ollut melkoisesti toisenlainen jos olisin aloittanut tätä esimerkiksi kolmetuntia sitten. Nyt olo on sata kertaa parempi ja mieli positiivisempi joten tekstikään ei ole niin synkkää. Sitä on ehkä helpompi lukea, ja mukavampi.

Jonnin ADHD näyttäytyi taas perjantaina vahvasti, vaikka lääkitys onkin olemassa. Aamu oli todella raskas, minulle mutta myös tunteittensa ja tunnemyrskyjen kanssa painivalle Jonnille, lisäksi se oli raskas pikkupojillekkin, ja taisimpa tehdä siitä raskaan Samillekkin, ihan tahtomattani. Ahdistus iski kuin salama, yhtä nopeasti ja tyhjästä.. Tuli pakokauhu ja pelko "tähänkö taas palataan, tätäkö tämä nyt sitten on, ja minä olen yksin, Janne minkä teit AUTA NYT jos voit". Mielessäni todella pyysin Jannelta apua, mietin että jos nyt näet tee jotakin AUTA. Ahdistus kasvoi vaan, mietin mitä olen tekemässä, kaiken kanssa.. Mietin että olen sotkemassa jonkun tärkeän ihmisen elämäämme joka on äärimmäisen raskasta, ja että se ei ole häntä kohtaan reilua, mietin että on parempi jäädä täysin yksin taas kun kuormittaa toista niin tärkeää tällaisilla asioilla ja elämällä, kerroin sen, kerroin miltä minusta tuntuu ja miten on tärkeää että hänen ei tarvitse sellaista elää ja kokea. Totta sanoakseni mietin että lopetan kaiken kun voin sen tehdä, ennen kuin toinen huomaa tehneensä virheen. Sekosin ahdistukseeni, pahaan mieleeni, pakokauhuuni ja pelkoihini. Olin hölmö.. onneksi Sami ei ollut, onneksi asia ei ollutkaan minun päätettävissäni, en olisi halunnut edes sitä mitä ajattelin, se olisi ollut musertavaa ja ahdistavaa, jos olisin jäänyt aivan yksin, olisin varmasti seonnut, mutta minä en jäänyt, en silloin enkä myöhemminkään. Tajusin iltaan mennessä typerän ajatukseni, totaalisen järjettömyyden, ja sen että se on asia mistä puhutaan ja jutellaan, ei vaan ilmoiteta että olen ajatellut näin. Ei toisen ihmisen puolesta voi ajatella ja päättää jokainen päättää itse. Minulla ei ole valtaa sellaiseen. Lupasin itselleni että ikinä en enää tee niin. En koskaan ehdota mitään vastaavaa ja järjetöntä. Huomasin että takapakin jälkeen tulee kuitenkin taas se hyvä aika.. perjantai-ilta oli jo rauhallisempi ja lauantai ja sunnuntai menivät jo loistavasti. Näitä sattuu ja tapahtuu, ei aina tarvitse käydä niin että jokainen vastoinkäyminen tarkoittaa että elämä palaa johonkin ikävää ja ahdistavaan.. se voi oikeastikkin olla hetkellistä. Samalla tavalla kun ikävä kasvaa hetkellisesti ahdistukseksi ja sitten se kuitenkin häviää ja normaali elämä palaa taas, ja ikävän jaksaa paremmin ja antaa tilaa onnellisuudellekkin.

Jos olisin täysin sinut tapahtuneen kanssa jo nyt, se olisi outoa, siitä ei ole kuin puolivuotta. Olen edennyt paljon, olen itkenyt muutaman joen verran kyyneleitä ja minusta on päänsärkyjen myötä tullut panadolin suurkuluttaja. Silti pärjään ja menen eteenpäin, nautin syksystä ja kun saa taas laittaa kynttilöitä, nautin perheestäni, ja olen onnellinen niistä joita minulla on. Kävimme Jennin kanssa IKEAssa lauantaina, minulla on sisko, joka asuu samassa kaupungissa, ja minä voin lähteä hänen kanssaan ikeaan ostamaan "pari pikku juttua" voin syödä kymmenen lihapullaa ja lapsilta salassa ranskalaisia, voin syödä omenapiirakkaa ja pehmistä, senkin salassa, ja voin palata "ruotuun" taas seuraavana päivänä. Voin nauttia elämästä <3 voin kertoa Jennille miltä minusta tuntuu, kertoa miten ikävöin ja taas kuulla miten hän kaipaa myös. Voin olla minä itse ja se riittää.. voin olla onnellinen ilman syyllisyyttä, koska Jenni varmasti on vaan iloinen jos olen onnellinen, aidosti iloinen. Olen niin iloinen ja onnellinen että minulla on Jenni <3 sisko joka on sellainen jonka toivoisin jokaiselle <3, aidosti onnellinen toisen ilosta ja onnesta.

Tänään olo oli kurja.. olen alkanut pelätä tulevaa. Tiedän että se johtuu tunteitten vahvistumisesta, pelkään että menetän. Minulla jos kenellä on syytä pelätä menetystä.. olenhan menettänyt julmasti ja lopullisesti. Mutta pelkään että vajoan liian "syvälle" hyvään oloon, että jos en ole varuillani, minuun sattuu ja kovasti. Olen epävarma syyttä. Siitä tunteesta haluan eroon, haluan lopettaa varmistelun "onko meillä kaikki hyvin" tyyliin, haluan uskoa ja luottaa siihen mitä näen, koen ja kuulen, meillä ON kaikki hyvin <3 paremmin kuin monella muulla. Meillä on enemmän yhteistä kun monella muulla, meillä on kaikki palaset onnelliseen elämään ja minun on alettava luottaa siihen. Kukaan ei ole viemässä sitä minulta pois, vien itse itseltäni sen onnen ja ilon pois, jatkuvasti analysoimalla ja miettimällä ja pohtimalla. Sen on loputtava. Onneksi sen lisäksi että meillä on yhteiset ajatukset mitä elämästä mietiään on hyvä asia että ollaan myös erilaisia.. Jos minä leijailen pilvissä ja suistun kuiluun sekunnin sadasosan vauhdilla, Sami on se joka seisoo jalat maassa ja sanoo joka ainut kerta ne oikeat sanat. Palauttaa kaiken taas normaaliksi. Ja miten taitavasti.. yhden puhelinsoiton aikana oloni parani, ja tajusin taas oman mielettömyyteni. Se mitä minulle on tapahtunut, tai mitä minulle on joskus tehty, ei ole vähimmässäkään määrin Samin vika, ja mitään sellaista ei enää yksinkertaisesti tapahdu. Kaikki on hyvin.. pitää mennä peilin eteen ja sanoa itselleen "tajuatko sinä apina, kaikki on hyvin" .

Minä siis päätän hyvin raskaan viikonlopun jälkeen taas olla onnellinen, minulla on ihanat pojat, ihanat siskot, ihana äiti ja perhe, ihanat ystävät ja Sami. Minulla on kaikkea vaikka menetinkin kaiken, olen saanut niin paljon. Positiivisuus auttaa jaksamaan taas, ja ihmiset elämässäni tekevät paljon minun eteeni, silloin kun en jaksa. Toivon todella että voin joskus antaa takaisin, edes vähän siitä mitä he hyväkseni tekevät <3 ! Mukavaa alkavaa viikkoa ystävät, rakkaat.. KAIKKI !!