Tämä ei ole sopivaa!

Olen ollut Jannen kuoleman jälkeen eritavalla herkkä kuin ennen.. Olen kuitenkin pyrkinyt kuuntelemaan, ymmärtämään, jaksamaan ihmisten idioottimaisia tulkintoja elämästäni tai minun ja poikien elämästä. Monella puolitutulla ja ihan vieraallakin tuntuu olevan hirveästi kerrottavaa ja kommentoitavaa tekemisiini tai tekemättä jättämisiini. Eilinen kuitenkin sai vereni viimein kiehahtamaan niin että en enää hillinnyt itseäni. En viitsinyt kirjoittaa blogiakaan aiheesta koska tiedän että olisin kirjoittanut typeriä asioita. Piti hetki jäsennellä ja miettiä, pureskella asiaa. Kuitenkin asiasta on kirjoitettava, toivon että JOKAINEN miettii omalta kohdaltaan, onko oikeus lähteä arvostelemaan toisen tekemisiä, tiedänkö tarpeeksi, olenko kokenut saman ja vaikka olisinkin kuuluuko asia siltikään minulle..

Muutin eilen parisuhdetilaani, naamakirjassa tottakai, missä sitä nykyään kaikki asiat kirjoitetaan.. laitoin että olen parisuhteessa.. en kertonut kenen kanssa enkä kommentoinut asiaa sen enempää mutta ilmoitin vaan asiasta. Ihan vaan tiedoksi kaikille mikä on asian oikea laita. Ja olenhan minä. Ei ole ketään muuta, ei minulla eikä hänellä, ei etsitä ketään muuta, annetaan mahdollisuus meille. Helppoa se ei tule olemaan sen varmaan kumpikin tietää, mutta koska se olisi helppoa, olisiko se minkäänlaisessa elämäntilanteessa helppoa, ei.. joten tällekkin voi antaa mahdollisuuden koska kumpikin sitä kovasti haluaa. Paljon ihmiset pitivät siitä että tilanne on tämä. Parhaat ystäväni tietävät kenestä on kyse.. siskoni tietävät.. äitini tietää, Jannen sisko tietää.. ei se ole salaisuus, mutta ei sitä haluta vielä huudellakkaan sen enempää. Pitää antaa aikaa myös meille, ja meidän lähimmille ihmisille.  Tiesin tottakai että kaikki eivät ole onnellisia puolestani, kaikki eivät hyväksy, eikä tarvitsekkaan.. kunhan pitää asian omanatietonaan. Saa puhua mitä puhuu, mutta pitää muistaa katsoa peiliin, olenko minä sellainen ihminen että minulla on valta lähteä arvostelemaan jonkun toisen valintaa.

Illalla sain etusivulleni kommentin.. todella loukkaavan kommentin.. onneksi olin itse samaan aikaan paikalla ja sain poistettua sen hyvin nopeasti. Poistin siis kommentin ja poistin ihmisen ystävistäni. Varotoimenpiteenä että vastaavaa ei enää koskaan tapahdu. Jos ihminen antaa tunteiden kuohahtaa niin että lähtee julkiselle lynkkaus linjalle on parempi ettei tällainen ihminen pääse ollenkaan sivuilleni. Laitoin viestin jossa kerroin syyni siihen että poistin hänet. Hän arvosteli minua siitä että olen näin nopeasti Jannen kuoleman jälkeen löytänyt uuden, ja siitä että en surrut tarpeeksi, en antanut kohtuullista suruaikaa. Hän ei kuitenkaan osannut vastata kysymykseeni kohtuullisesta suruajasta, eikä siitä milloin olisi ollut sopivaa vai olisiko ikinä. Hän hoki vaan "JANNE oli hieno mies, hienoin kaikista, en voi hyväksyä tätä". Mitä sitten jos hän ei voi hyväksyä. Ihminen joka ei ole ollut minuun ja poikiin kokoaikana yhteydessä, ihminen joka ei joudu selittämään joka ilta pojille miksi isi ei tule kotiin, ihminen joka ei mene iltaisin yksin vuoteeseen jutellen valokuvalle päivän kuulumisia, ihminen joka ei elänyt päivääkään ennen eikä jälkeen Jannen kuoleman meidän elämäämme. Hän oli Jannen ystävä, mutta ystävyys oli puhelinsoittojen varassa ja harvojen tapaamisten. Silti hän oli ystävä, ja sellainen hän on edelleenkin. Tämä ystävä väitti tuntevansa paremmin Jannen kun uskonkaan. Voi olla, mutta miten se liittyy siihen että hän arvostelee minun valintaani. Väittääkö hän että 12 vuotta Jannen puolisona ei opettanut minua tuntemaan Jannea. Kysyikö hän edes olemmeko puhuneet asioista ja mistä olemme puhuneet. EI hän ei kysynyt hän tuomitsi ja arvosteli, koska hän kertoi välittävänsä. Mistä tai kenestä hän välitti? Minun ja poikien jaksamisesta, meidän pärjäämisestä ilman isää ja aviomiestä, vai Jannesta. Mistä kummasta hän välitti.. onko vastaus Jannen muistosta joka tahrataan kun olen löytänyt jotakin rinnalleni joka tuo onnea? Mielestäni se on pahemman luokan jeesustelua.

Ei minun uusi mahdollisuuteni onneen ole Jannelta pois. Se ei vähennä rakkauttani tai ikävääni Jannea kohtaan, se tekee siitä vaan helpommin kestettävää. Se tekee päivistäni iloisempia ja onnellisempia se tekee elämästä taas elämisen arvoista. Jokainen joka tunsi Jannen tiesi että Janne halusi kaikkien olevan onnellisia. Janne teki elämänsä aikana tyhmiä asioita, satutti minuakin kovasti, mutta koskaan Janne ei olisi halunnut satuttaa. Hänen oli vaikea kestää suruani ja pahaaoloani, tietäen että oli sen itse aiheuttanut. Se ei saa tehtyä tekemättömäksi, eikä se anna oikeutta sille, mutta se miten Janne reagoi ihmisten pahaan mieleen kertoo siitä että Janne kuitenkin välitti ja oli empaattinen ja lämmin ihminen. Nauroi aina ja laski leikkiä halusi saada kaikki hyvälle mielelle. Sellaisen Jannen minä muistan ja toivoisin että ystävätkin jotka nyt miettivät ja arvostelevat minua, ajattelisivat millaisen Jannen he tunsivat. Halusiko Janne että minä ja pojat olisimme onnellisia vai onnettomia, haluaisiko Janne että kuljen lopun elämääni yksin, etten vaan tahraa hänen tai meidän muistoa. Sitä Janne ei haluaisi. Minä tiedän mitä Janne halusi.. se kuuluu niihin asioihin joita juttelimme kuukautta ennen Jannen kuolemaa. Se kuuluu asiohin jossa minulle ei Jannen oma kanta ole epäselvä. Janne sanoi minulle vain hetkeä ennen kuolemaansa juuri näillä sanoilla, kun ensin oli kertonut rakkaudestaan ja siitä miten poikia rakastaa.. "Lupaathan että et ikinä jää yksin, jos jotakin sattuu lupaa että et sure loputtomiin, olet ansainnut niin paljon enemmän mitä olet saanut, lupaa että olet onnellinen.." Janne jatkoi vielä.. se ehkä jää ikuisesti minun tietooni mitä Janne sanoi, mutta minä tiedän että Janne halusi minun elävän elämääni eteenpäin. Siksi jonkun ystävän "parempi tieto asiasta" loukkaa. Se että ei tiedetä edes Jannen tahtoa. KUKAAN ei ollut tämän keskustelun jälkeen Jannen kanssa tekemisissä. Janne kuoli vain muutaman tunnin päästä tästä, ja nukkui vieressäni. Nämä kuuluvat viimeisiin asioihin joita Janne minulle sanoi, Janne helpotti tulevaisuuttani kertomalla oman kantansa asioihin eläessään. Samalla tavalla kun kertoi hautajaistensa ohjelman, kaiken. Juteltiin hirmuisesti toisen toiveista ja tahdosta jos jotakin sattuisi,, viimeisiet kuukaudet olivat todella outoja jälkeenpäin ajateltuna mutta ehkä Janne tiesi.. ehkä Janne tiesi ajan olevan vähissä ja Janne tunsi minut, kertoi ettei minun tarvitsisi murehtia.. Unohdettiin vaan kumpikin että olisi hyvä kertoa useammallekkin. Toisaalta moni ihminen on hyväksynyt asian nimenomaan sen takia että tunsivat Jannen oikeasti. Tiesivät miten Janne olisi halunnut minulle ja lapsilleen kaikkea hyvää. Jotkut taas katsovat olevansa sellaisessa asemassa että voivat lähteä arvostelemaan valintojani. He voivat sen tehdä, mutta he eivät tiedä MITÄÄN meidän elämästämme.

Mielestäni on tekopyhää muutenkin tällaisena aikana arvostella tekemääni ratkaisua. Ihmiset eroavat, aloittavat uusia suhteita ennen kun vanha on ohi, pettävät ja satuttavat jatkuvasti, kohtelevat sitä jonka pitäisi olla se kaikkein rakkain, huonommin kuin tajuavatkaan. Sitten suututaan kun joku jonka kaikkein rakkain on kuollut, löytää uuden onnen. Sitä ihmistä ei fyysisesti edes ole maanpäällä enää, sitä ihmistä ei enää voi satuttaa, uusi suhde ei tarkoita että pettäisi, ei tarkoita että unohtaisi, ei tarkoita että jättäisi menneisyyden jälkeensä kokonaan. Ikinä sellaista ei tule tapahtumaan. Mieheni seuraa rinnallani lopun elämääni, suhteessa tai en.. Onko kuitenkaan niin väärin löytää onnea arjen keskelle, tarvottuaan umpisuossa kuukausia, niin että valoa ei ole missään. ONKO SE VÄÄRIN, ja mikä olisi ollut sopiva aika. Miten kukaan voi sanoa sopivaa aikaa. Kohtalo ja sattuma toi tämän ihmisen minun elämääni, minulla on mahdollisuus olla onnellinen ja myös hänellä on, minun kanssani. Eikö se ole meidän asiamme, ei jonkun joka ei ole päivääkään elänyt kanssamme. Se joku/jotkut ei ole repineet minua sängystä ylös, suihkuun, pakottanut syömään tai toimimaan, kuunnellut itkuja ja puheita tuntikausia, auttanut selviämään edes elämän syrjään kiinni, jos sellaiset ihmiset kertovat miten minun pitää suruni käsitellä, kannattaa varmaan mennä vilkaisemaan peiliin. Minä rakastin ja rakastan edelleen Jannea, minä tiedän että Janne oli loistava ystävä, mutta minä aion myös nauttia tästä onnesta, se ei ole Jannelta pois, päinvastoin, Jannelle rakkaat pojat voivat paremmin kun minäkin voin. Hei meillä nauretaan nykyään, ja meillä hassutellaan. Meillä ollaan onnellisiakin. Me olemme sen ansainneet on sinun mielipiteesi mikä tahansa.