Joku päivä olen voittaja..

Taas kirjoitan.. ihmeen nopeesti edelliseen nähden.. Nyt vaan on pakko jatkaa siitä mihin jäin edellisessä tekstissä. Tai en minä siihen jäänyt vaan haluan alkaa vaan purkaa tätä kertyneitten asioitten möykkyä sisältäni. Jatkan siis nyt kun pojat nukkuvat ja olen yksin.

Minulla on paljon hyviä päiviä.. tänäänkin oli mukava päivä ja olin hyvällä mielellä. Miksi ajattelen asioita liikaa, etten enää tunnekkaan hyvää mieltä ja ahdistun. On tapahtunut paljon "ylimääräistä" mielipahaa aiheuttavia asioita. Asioita jotka ovat saaneet minut käyttäytymään tavalla jollainen en oikeasti ole. Olen ollut aluksi tiukka ja myöhemmin jopa ilkeä että olen saanut ihmisen ymmärtämään asioiden todellisen luonteen. Minä en halua olla ilkeä, en oikeasti edes osaa.. mutta on ollut pakko, että saan ihmisen tajuamaan tilanteen. Luulin ystäväksi, olikin jotakin aivan muuta ja aiheutti minulle todella paljon pahaa mieltä ja ahdistusta joka jatkuu yhä edelleen.. Miksi se ystävyys muuttui, miksi asiat eivät vain voineet olla niinkuin ne olivat. Minulla on hyväksikäytetty ja ikävä olo koko teatterin jäljiltä, eikä se ole mukavaa, en tarvitsisi sitä enää tähän. Ajatukset ovat tosi sekavat, olen menettänyt ystävän. Suren menetettyä ystävyyttä joka ei tule koskaan palaamaan ennalleen.. Elämä jatkaa kulkuaan kuitenkin ja minä ja entinen ystäväni sen mukana. Asiat muuttuvat, välillä siten miten ei haluaisi, mutta ehkä kaikelle sillekkin löytyy selitys myöhemmin, joskus tiedän miksi tässä kävi näin.

Minua vaivaa valtavasti myös se salaisuus sisälläni, se mistä en vaan voi puhua, haluan ja yritän mutta en saa sitä ulos, ja se alkaa hallita tilanteita, aikoja ja paikkoja. Se on mielessäni jatkuvasti, sanat eivät vaan tule ulos. Minun olisi pystyttävä puhumaan, ensin yhdelle ihmiselle, sitten ehkä toiselle ja mahdollisesti myöhemmin täällä blogissakin, en vaan tiedä mistä aloittaa, ja miten kaikesta puhuisin ja kenelle. Olen valinnut ihmisen jolle haluan asian kertoa, silti se ei vielä toistaiseksi ole onnistunut, en vaan ole saanut sopivaa hetkeä ja paikkaa puhua. Sen aika tulee vielä, toivon kuitenkin sen tulevan pian..

Lisäksi olen hukassa omien tunteideni kanssa.. Joissain asioissa tunnen enemmän kuin tahdon, tiedän liikkuvani vaarallisilla vesillä, ihan jo itseni takia, ja silti haluan tehdä niin.. Elämäni kerääminen kasaan on kesken, ja tarvitsen siinä läheisiäni ja ystäviäni, joitakin ihmisiä tällä hetkellä enemmän kuin toisia, ja toisaalta taas minun olisi selvittävä myös yksin. Minulla on ikävä, mutta en tiedä enää mitä ja ketä eniten, mitä haluaisin, ja mitä on mahdollista saada, missä menee raja. Sydän on merkillinen elin, tunteeko sydän näitä tunteita apaattisuudesta - rakkauteen, surusta - iloon, ja kaikkea siltä väliltä, vai onko aivot se tekiä. Minun kohdallani tällä kaikella ei ole mitään tekemistä aivojen kanssa tai ainakaan järjen. En ole millään tavalla järkevä, kaipaan ja ikävöin Jannea jokapäivä, mutta huomaan kaipaavani ja ikävöiväni myös muuta, tiettyä seuraa, sitä kun saan olla vain minä, kaikkine huolineni ja murheineni ja suruineni mutta myös positiivinen minä.. tarvitsen seuraa joka haluaa olla vain minun kanssani juuri sellaisena kuin olen. Tarvitsen seuraa joka ei sano "muistan kun sinä ja janne.." tai "muistan kun janne.." , muistan itsekkin ilman muistuttamista, joka päivä.. kaipaan seuraan joka sanoo "mitä sinulle kuuluu tänään?" . Luulen että olen tulossa ensimmäiseen isoon muutokseen sitten alkuaikojen hyväksymään opettelun jälkeen. Kaipaan selvästi ihmisiä jotka eivät arvota minua Jannen kuoleman kautta, ja sen miten se tapahtui. Kaipaan seuraa MINULLE ja minua varten, haluan jutella arjen ongelmista ja olla "normaali" ! Minusta on ihana vitsailla ja nauraa.. se on se mitä tarvitsen nyt, tarvitsen että joku olisi läsnä ja normaali, tavallinen ihminen tavallisessa elämässä.. ilman syvällisempää draamaa, ja mietintää elämäntilanteestani. Senkin aika tulee taas, nyt kaipaan arkea niin että tulen epätoivoiseksi kun en sitä löydä.. Sen lisäksi minun on opittava selvittämään tunteitani, mihin pystyn ja mihin taas en.. Mikä on mahdollista ja mikä ei. Siinä on minulle iso työmaa tulevaan.. Ja mitä kun asiat eivät mene niin kuin haluan, mitä sen asian kanssa teen ja miten selviän.

Ilta oli vähän hankala, liikaa ajatuksia liian vähän rohkeutta kertoa mietteitään.. Jos nyt vaan voisi puhua tai vaikka olla hiljaa.. jos joku olisi vieressä ja antaisi olla lähellä, saisin aikaa parantaa haavoja ja voisin taas jaktaa hiukan ehyempänä kuin tänään. Ja minähän jatkan, jos en muuten niin itken ja jatkan, mutta jokatapauksessa jatkan. Elämä on vastoinkäymisiä täynnä, nyt on minun vuoroni rimpuilla itseni selviytyjien joukkoon, ja minähän teen sen, keinolla millä hyvänsä. Ikävä sydämmessä ikuisesti, mutta niin että opin sen kanssa elämään ja nauttimaan uudestaan kaikesta. On jo niin paljon hyvää elämässä, ei tämä ihan pahin mahdollinen elämä ole, ei edes tämä minun matkani. Ajatukset kun saan ulos voin taas jatkaa kohti maalia jossa aion olla voittajana.

Hyvää yötä rakkaat, erityisesti siskoille <3 ja ystävilleni <3 oikein kauniita unia. Olette parhaita ikinä <3 !