Katson jalkapalloa ja onneksi Espanja on voittamassa.. Hyvä espanja :D! Lievän "yleisön painostuksen" takia olen innostunut jalkapallosta.. MINÄ joka en ennen siitä pitänyt, olen huomannut että se voi olla uskomattoman mielenkiintoista ja viihdyttävää, olen alkanut seurata siis jääkiekon lisäksi jalkapalloa, outo minä :D ! Kuiskiikohan Janne minun korviini näitä kannatus puheenvuoroja jalkapallon puolesta nukkuessani vai mikä tässä nyt on.. ja kun en edes katso huvin vuoksi niin että peli on taustalla vaan SEURAAN SITÄ, ei voi vaan olla totta, Jannella on pakko olla sormet pelissä tässä asiassa. Jokatapauksessa 3-0 Espanja niin voittaa tän pelin :D!!
Muutama vaikea päivä on takana ja voi olla että edessä on myös vaikeita päiviä, kukaan ei tiedä jatkuvatko ne tästä vai joko nyt riitti tältä erää, mutta tässä sitä ollaan vaan, selvisimpä, voisimpa näyttää kohtalolle kieltä ja pitkää nenää, olen voittanut koska olen tässä, en luovuta vaan jatkan , vaikka välillä pää painuksissa niin jatkan ja kestän, minä olen voittaja tavalla tai toisella.
Tämä päivä ja jo eilinenkin on ollut erittäin merkillinen. Tunteet ovat menneet vuoristorataa , ylös ja alas, olen miettinyt ystäviäni, läheisiäni, sopinut välejäni kuntoon , ja huomannut olevani "mustalla listalla" vaikka itse en tiedä mitä olen edes tehnyt. Minua on naurattanut ja itkettänyt , on tuntunut tosi hyvältä ja äärimmäisen pahalta. Suru tekee työtä sisälläni, ja muuttaa olotilojani valon nopeudella. Elämäntilanteeni on sekava ja on vaikea ajatella huomista, seuraavaa viikkoa, kuukautta tai vuotta.. en tiedä.. Nämä muutamat päivät ovat saaneet pää parkani aivan sekaisin. Olen huomannut miten vaikeaa on surutyö, mutta jokupäivä olen suorittanut sen pitkän oppimäärän ja voin auttaa ehkä jotakuta muuta aikanai. Olen edelleen sitä mieltä että surutyöstä pitäisi saada raskaan ja vaarallisen työn lisää. Joka päivä tätä työtä aloittaa joku jossain Raumalla, Suomessa, Euroopassa, Maailmalla, joka hetki joku menettää jonkun tärkeän ihmisen, joka hetki surijoita on lisää. Mutta sen lisäksi on selviytyjiäkin, niitä jotka ovat polkunsa kulkeneet jo parempaan huomiseen, niitä jotka näyttävät mallia meille vielä tällä polulla oleville, niitä joiden kokemus ja selviytyminen luovat toivoa kaikille joiden surun käsittely on kesken. Olen kiitollinen Niina S:n ja Jonskin avusta ja kokemuksesta, taidosta elää surun jälkeen tai varmaan taidosta elää surun kanssa, nauttia keväästä, kesästä ja kaikesta, vaikka kummallakin heistä varmasti on ollut jo liikaa jaksamista, kummallakin omalla tavallaan, mutta molemmat ovat niitä selviytyjiä joiden joukossa minäkin haluan jokupäivä olla, kun suru on muuttunut taas kerran ja muutanut minuakin taas kerran.
Paljon olen edelleen miettinyt yksinäisyyttäni, sitä että olisi upeaa jos kanssani arkea olisi jakamassa joku, joku joka antaisi minun olla heikko, toisaalta mietin, onko sellaista ihmistä joka kestäisi minua tällaisena. Ystäväni kestävät, he kestävät minulta uskomattomat määrät ajatusten purkua, pahaa mieltä, ja itkua, ilman että vaativat vastineeksi tästä jaksamisesta mitään, jotkut kokevat minut uhaksi, ehkä omalle mielenrauhalle, en tiedä mille, mutta selkeästi olen "uhkaava" ihminen, johtuuko se siitä että kerron niin paljon asioita nykyään suoraan, kerron miten rakastan, välitän, miten tärkeitä läheiseni ovat, ehkä minua ymmärretään myös väärin. Olisin ehkä itsekkin ymmärtänyt sen kaltaista ihmistä väärin joksi olen kasvamassa, kerron tunteita avoimemmin kuin ennen. Pidän halaamisesta, halaan kaikkia, pidän läheisyydestä, haluan olla hyvin lähellä ihmisiä, se ei sovi Suomalaiseen kulttuuriin.. Tällainen minusta vaan on tullut, ja tällainen haluan olla. Silti haluaisin sen ihmisen jota voisin halata muutakin kuin ystävänä, ehkä joku on sellainen, ehkä joku on enemmän kuin ystäväni, ehkä joku on valmis, joskus on varmasti, minun on vain odotettava. Haluaisin niin kovasti että illalla kanssani telkkaria katselisi joku, en olisi niin yksin, ei tarvitsisi puhua, ei sanoa sanaakaan.. Haluaisin vain että olisi läsnä.
Halatkaa tekin, se auttaa, se auttaa teitä itseänne ja se auttaa halattavaa. Minua saa halata, ja minua pitää halata, älä säikähdä jos itken, tai nauran, minä vain elän. Älkää kantako turhaa pahaamieltä ja kaunaa mukananne, nauttikaa elämästänne, sellaisena kun se teille on annettu, oppikaa elämään hyvin ja arvostaen jokaista auringonnousua ja -laskua, jokaista päiväänne. Olette rakkaita <3
Ilman sinua! Miksi sinä lähdit ja minä jäin? Tiesit kyllä että halusin lähteä ensin, sillä minulle ei ollut milloinkaan epäselvää miten kehnosti kestäisin arkea ilman sinua, koko elämää ilman sinua. Etkö olisi voinut edes yhden ainoan kerran olla vähän vähemmän jääräpää ja kuunnella mitä minä sanoin?
