Leikitäänkö että isi on töissä?

Pari päivää on nyt ollut itku herkässä.. En tiedä syytä, ehkä se on tämä arki, ehkä se on se että pienet pojat ja Jonnikin tuntuvat kaipaavan isäänsä nyt tosi kovasti, tai ehkä se vaan kuuluu asiaan.. tähän elämän kiertokulkuun osana surutyöhön. Itku on ollut erilaista.. se tulee hetkessä jostakin mitä pojat sanovat ja ikävä tulee kovana. Jerry sanoi eilen että hän leikkii että isi on töissä ja että isin on käytävä kaupassa tänään kun sämpylät on loppu.. Jouduin ihan tosissani pidättelemään kyyneleitä, kun viisivuotias kysyy, "saanko äiti leikkiä hetken että isi on töissä" ! Saat rakas, leiki vaikka toinenkin hetki, tehdään niin että äitikin leikkii, leikitään kaikki, sydän meinasi rusentua kasaan ja taas olisin tarvinnut sen ihmisen lähelle jota halata ja joka olisi antanut minun hetken olla heikko. Pidän poikiani sylissä, suukotan, halaan, kuivaan kyyneleet, olen vahva ja jaksan, mutta entäs minä, kuka pitää minua sylissä ja antaa minun itkeä ja kertoo että kaikki järjestyy , entäs minä?? Olen ollut kamalan väsynyt viime päivinä, tietysti osa on univelkaa, mutta osa on ashdistusta joka kasvaa kokoajan. En kestä kohta yksinäni, vaikka tottakai kestän, mutta mietin paljon jos en kestäkkään. Tämä on huono hetki ja huono aika se menee ohi, tiedän, mutta olen huomannut että suru muuttaa taas muotoaan, ja minua pelottaa millainen se seuraavaksi on.

Suru ei ole varsinaisesti helpottanut vielä, se on muuttanut muotoaan sata ja tuhat kertaa, tuoden suruun aina uusia ulottuvuuksia. Paljon puhutaan vuoden surutyöstä, en usko että se minun kohdallani riittää, tosin sitä on vielä vaikea ennustaa mutta luulen niin. Se ei kuitenkaan tarkoita ettenkö menisi elämässäni eteenpäin, menen aivan varmasti, mutta surutyö vie aikaa. Surutyö on varmaan se aika mitä kestää oppia elämään surun kanssa joka ei koskaan häviä, se on kestettävä ja siedettävä ja se on hyväksyttävä osaksi elämää , niin kauan kun sitä ei hyväksy surutyö on kesken. Minusta on vaikea ajatella elämää niin että hyväksyn tapahtuneen täysin, se pieni "piru" olkapäällä käskee katkeroitumaan, olemaan vihainen ja olemaan hyväksmättä koko asiaa.. Sen äänen haluaisin vaientaa ja saada otteen elämästä eritavalla. En halua sääliä itseäni, enkä halua olla katkera, mutta välillä olen, niinkun nyt parina päivänä olen ollut, kuitenkin toistaiseksi olen selvinnyt voittajana. Ja koko "kisasta" aion selvitä voittajana maaliin, vaikka pää kainalossa ja jalka paketissa, mutta voittajana, jokupäivä jossain on se maaliviiva jonka ylitän ja huomaan että pahin on takana ja minä selvisin täysipäisenä ja omana itsenäni. En edelleenkään ole se sama Salla joka olin 18.3. muutuin 19.3. aamulla ja se muutos on kesken, minä voin vaikuttaa lopputulokseen, Minulla on hyvä mahdollisuus tulla ehjäksi ihmiseksi kiitos monien ystävieni ja perheeni. Kiitos sinulle joka jaksat joka ilta ja yö kuunnella murheitani ja huoliani, kellonajoista riippumatta, olet tärkeä minulle. Kiitos kaikille jotka auttavat minua tällä matkalla jonka voin tehdä vain yksin ja itse, mutta jossa ystävien apu on korvaamaton.

Jennin luota hoidosta tullessa leikittiin että isi istuu etupenkillä, Jerry komensi että isin pitää pistää turvavyö kiinni, ettei satu mitään, ja Jaska totesi että ei isiin enää satu IKINÄ. Surullista, mutta niin se on ei isiin satu IKINÄ, vain meihin sattuu kun ikävä on liian kova. Pieniä poikia itketti, ja minua itketti, Jerry hätääntyi ja sanoi, ei leikitä enää sellaista, sillon meihin sattuu oikeesti, tänne ja näytti sydäntään. Sanoin että leikitään vaan vaikka sattuu, se helpottaa ja voidaan halata toisiamme.

Haluan taas kerran muistuttaa.. RAKASTAKAA, älkää olko yksin, pitäkää toisia hyvänänne, kertokaa ihmisille jotka ovat tärkeitä, miten tärkeitä he ovat, älkää jääkö yksin, yksin ei ole hyvä kenenkään. Ottakaa kädestä, halatkaa.. Työkaverini, uusi sellainen sanoi tänään "olet sinä urhea nainen" kiitos hänelle niistä sanoista, merkkasivat paljon vaikean päivän keskellä. Muutama pieni sana, kun ne tarkoitetaan niin kuin sanotaan. Ehkä minä olen urhea nainen.. en reipas, mutta urhea. Olette rakkaita <3 !