Kolme kuukautta sitten..

Se on sitten taas aivan nurkan takana.. kello on juuri nyt 00:45 kun kirjoitan tämän alkua.. kolmekuukautta sitten olit vielä elossa , tästä tasan kolmekuukautta taakseppäin tunsin vielä lämpösi ja läheisyytesi. Oli takana todella ihana ilta kaikilla, sinulla, minulla, pojilla, meillä, kaikki oli hyvin ja olo oli ihana. Minulla oli aivan kaikki, ja koko elämä edessä, sen ihmisen kanssa jota rakastan ja kunnioitan, sen joka oli minulle tarkoitettu. Kukapa meistä olisi silloin arvannut että menee vain viisi tuntia ja kymmenen minuuttia eteenpäin kun sinut on julistettu kuolleeksi. Tuntuu julmalta, pahalta, epäreilulta, ilkeältä.. jos tietäisin että se helpottaa kiroilisin nyt, tekisin mitä vaan, itkeä en haluaisi ja silti itken kokoajan. Aloitin tätä tekstiä monta kertaa ja aina pyyhin kaiken pois, aloitin uudestaan ja taas asiat menivät väärin. Yritin kirjoittaa toivosta ja tulevasta, en pystynyt, lueskelin kuukauden takaista kirjoitusta, ja pelästyin, se oli paljon toiveikkaampi mitä oloni on nyt. Onneksi päivissä on toivoa, tulevaisuudessa on toivoa, varmasti kaikki järjestyy, ihan varmasti, vakuuttelen itseäni, kun kukaan muukaan täällä ei ole vakuuttelemassa. Minun on pakko tehdä sitä jokapäivä, vakuutella ja uskotella itselleni, kaikki järjestyy, ihan varmasti. Tämä hetki on kuitenkin minulle, ja surulleni. Se menee taas kerran ohi, sitten helpottaa, mutta nyt sen on taas aika tulla. Se on päästettävä sisään, että sen voi sitten häätää ulos. Mutta sen voi häätää ulos olen sen nähnyt ja monesti kokenut, niin voi tehdä kun tarpeeksi yrittää. Silti on hyvä antaa surun välillä tulla , itkun puhdistaa mieli, ja ahdistuksen puristaa rintaa. Ne tulevat kuitenkin, ei voi estää, jos ne päästää sisään, antaa "kaataa maahan" ne voi sen jälkeen lakaista pihalle ja taas hymyillä.

Minulla on ihmisiä.. Ystäviä, perheeni, minulla on niin paljon tukiverkostoa että voin olla vain onnellinen siitä miten onnellisessa asemassa olen. Olen pärjännyt hienosti sanotaan, moni sanoo, minullekkin, ja se on totta, mutta olen miettinyt miten olisikaan käynyt jos olisin ollut aivan yksin, jos ei olisi perhettä, ei ystäviä, ei ketään, olisinko jaksanut ja selvinnyt? Tuskin olisin tässä nyt bloggaamassa, tuskin olisin näin pitkällä "uudessa elämässäni", surutyössä olisin varmaankin suht samoissa missä olen nytkin, koska se ottaa sen ajan mitä se ottaa riippumatta muusta. Jotenkin tuntuu että ollaan otettu aimo harppaus taaksepäin, mutta toisaalta, ihmiset saavat minut surunkin keskellä nauramaan hassuilla teoillaan, itkemään siitä että jostakin sanotusta tuli niin hyvä mieli.Vaikka olo siis on olevinaan kurjempi ja väsyneempi niin silti, nauran enemmän, olen iloisempi Salla kuin kuukausi sitten. Peitän suruni paremmin, ja sekään ei ole huono asia.. On huono peittää surua, tottakai mutta ei ole huono juttu että sen saa peitettyä sellaisilta ihmisiltä joille se ei kuulu ja joita ei se enää kiinnosta. Niille joita kiinnostaa ja joille se kuuluu ja jotka haluavat tietää, kerron pahasta olosta, itkusta ikävästä, ja se on hyvä niin, meille kaikille. Minä puhun kyllä ja kerron, en kaikille, vain muutamille, mutta asiat eivät jää sisälleni enää niin pahasti jumiin.Mielestäni kaikilla ei ole edes velvollisuutta olla kiinnostuneita minun surustani, eikä minulla ole velvollisuutta jakaa asiaa kaikkien kanssa. Olen koonnut sen tuiverkon ympärilleni minkä tarvitsen selvitäkseni, olen huomannut myös lisääväni siihen vieläkin ihmisiä, kaikki eivät ole niitä "alkuperäisiä" jotka olivat heti mukana. Ihmisiä on tullut lisää ja jäänyt pois.Kuitenkin minulla on vahva tukiverkko joka tekee minusta itsestänikin vahvemman. Aina on joku joka "ottaa kopin" kun itse on liian väsynyt jaksamaan.Kiitos heille siitä, MINUN ihmisilleni.

Nyt olen saanut oloni purettua, rintaa ei purista ja sydän ei ole pakahtua enää.. itken vielä tänään ja itken vielä huomenna, mutta itken itkuni ja jatkan taas kaikkien ystävieni,perheeni, tukiverkkoni avulla, minä jatkan, ja niin jatkavat kaikki muutkin. Maailma jatkaa kulkuaan, ja elämä jatkuu. Tänään on huono ilta, mutta huomenna on taas parempi. Kohtahan se on juhannuskin.. Elämä jatkuu!!

"Toivon sinulle, ystäväni,
että elää taas uskaltaisit,
että surujen suurten jälkeenkin
ilon siiville nousta saisit.

Toivon sinulle ystäväni,
ettet lakkaisi luottamasta,
vaikka vielä on aivan hämärää,
kevään pelto on roudassa vasta.

Toivon sinulle, ystäväni,
taivaan raikkaat ja lempeät tuulet,
että kaikkina elinpäivinä
levon löydät ja lohdun kuulet.

Toivon sinulle, ystäväni,
mitä kauneinta on elämässä,
että rakkaus puhdas, ikuinen,
sinut ympäröi juuri tässä."
- Anna-Mari Kaskinen-


Toivon sinulle ystäväni, kaikkea tätä ja toivon sitä itsellenikin. Pidetään huoli toisistamme <3