Hirmuinen halipula...

On ollut oikein mukava päivä, ja oikein mukava viikonloppu. Nyt illalla iskee pienimuotoinen haikeus, olisi hirmu kiva että olisi joku muukin aikuinen illoissa mukana, olisi hirveän mukava jos pääsisi syliin ja saisi olla lähellä. Minä olen alkanut hirmuisesti halailemaan ihmisiä, uusia tuttavuuksia, vanhoja ystäviä, läheisiä.. On kova tarve olla lähellä ja pitää kiinni eikä päästää irti. Ihminen tarvitsee läheisyyttä, yksin ei ole hyvä olla. Minulla on hirmuinen halipula ja haluaisin että joku jaksaisi pitää minua lähellä ja sylissä, haluaisin että voisin itkeä itkuni ja nauraa nauruni, turvassa sylissä. Ehkä tämän halipulan oikea nimi on yksinäisyys. Onneksi se ei ole niin valtavaa ja kaikkensa alle peittävää niinkuin se oli vielä kuukausi tai puolitoista kuukautta sitten.. mutta se on olemassa ja aika-ajoin se ilmottautuu ja tekee sen ikävän olon sisälle. Toivon että joku kaunis päivä joku ottaa minutkin vielä syliin ja saan jäädä siihen. Sitä odottaessa turvaudun ystäviini, perheeseeni, läheisiini.. Jokupäivä joku ottaa syliin eikä lähde pois vaan jää, jokupäivä olen valmis siihen. Jossakin on joku jolla on yhtä kova tarve olla lähellä kuin minulla, jossakin on joku joka tekee minut onnelliseksi. Ihan varmasti.