Mietin että kirjottaisin vielä tänään miten meidän ensimmäinen päivä on mennyt, mutta siitä ei hirveesti kirjotettavaa ole.. Se meni niinkuin moni muukin päivä. Oli ihan kivaa, aurinko paistoi, oltiin leikkipuistossa ja kahvilla ja syötiin jätskiä. Illalla oli leffan vuoro, ensin pienillä pojilla ja sitten oli minun ja Jonnin vuoro. Saatiin just leffa loppuun, oli ihan hyväkin, pelottava tosin. Ei siis mitenkään erikoinen päivä, hyvä kylläkin.
Itkin kuitenkin tänään aikapaljon, olen alkanut itkeskelemään muutenkin melko paljon. En edes ehdi tajuta asiaa kun kyyneleet valuvat jo pitkin poskia. Itku tulee tyhjästä, laulusta, tuoksusta, tilanteesta, ikävästä ja ehkä kuten Sanin kanssa tänään juteltiin, puhtaasta väsymyksestä. En tunne itseäni väsyneeksi mutta minun on pakko olla, en nuku kuin muutaman tunnin yöllä, ja siitä alkaa kohta olla kolme kuukautta kun olin normaalissa unirytmissä. Tilanne korjaantuu aina hetkittäin, saattaa mennä yö, jopa kaksi hyvin ja sitten unettomuus taas iskee. Välillä uni ei tule , välillä taas herään aamulla kukonlaululta enkä saa uudestaan unta. Yleensä olen kuitenkin aamuisin niin väsynyt että en jaksaisi nousta sängystä kun pojat heräävät, ja ihmekkös tuo jos olen mennyt muutamaa tuntia aiemmin vasta nukkumaan. Olen jutellut kavereille että jossain kohtaa sen unen on pakko tulla.. Nyt alan itsekkin olla huolissani, koska se ei tule, ja pelottaa hiukan paljonko unettomuutta ihminen kestää. Näköjään aika paljon kun saa sen muutaman tunnin unen joka yö. Mietin kuitenkin olisiko tästä asiasta työterveydessä mainittava.. Jätän sen kuitenkin vielä mietintään josko uni hyvinkin palaisi..
Minulla on tullut kylmä.. jopa konkreettisesti kylmä ja paleltaa.. mutta sillätavalla sisältä vilu, se sellainen joka tuntuu luihin ja ytimiin eikä sula millään. Siihen ei auta edes kuuma suihku, vaikka siellä seisoisi tunnin, edelleen vaan paleltaa. Villasukat jalassa ja vaatetta monessa kerroksessa alkaa olla mun tavaramerkki iltaisin. Olen huomannut ilta toisensa jälkeen pukevani Jannen vanhan hupparin päälle.. sen suosikki hupparin.. välillä pidän myös työhupparia, mutta aina iltaisin minulla on päällä jotakin mikä oli Jannen. Tunnen oloni hyväksi Jannen liian isossa hupparissa. Minulle sanottiin että Jannen tavarat pitää hävittää, laittaa pois ja pakata muualle. Se olisi ollut iso virhe, minä tarvitsen ja haluan Jannen hupparin ja jos joku on sitä mieltä että se on takertumista menneeseen sen hänelle suon. Minun rakkaani kuoli pikkuista vajaa kolmekuukautta sitten ja minä saan pukeutua hänen huppariinsa vaikka vuoden jos haluan ja jos se saa oloni paremmaksi. Taas itkettää.. Miten ikävä voi olla näin kova, miten kovasti sitä on rakastanut, ja miten sen yli voi päästä??
Hirveästi asioita risteilee mielessäni, pelottaa tulevaisuus rahallisesti ja omien voimavarojeni takia, pelottaa että me emme selviä, vaikka minkälainen taistelija olisin, pelottaa että elän vielä 50 vuotta tai enemmän, ja joudun odottamaan niin kauan että näen taas Jannen, pääsen hänen kanssaan lepäämään. Tuntuu uskomattoman pitkältä ajalta.. Mutta kuolema ei pelota, eikä maailmanloppu, eikä mikään mikä ennen aiheutti epämukavaa oloa, se ei pelota, mutta pelkään hälytysajoneuvojen ääniä kun Jonni ei ole kotona, pelkään että pienet pojat jäävät auton alle pyöräillessään, pelkään että heille sattuu jotakin Jonnille, Jerrylle tai Jaskalle, sitä minä pelkään, pelkään että jollekin ystävistäni ja perheestäni sattuu jotain.. Pelkään että olen yksin lopullisesti ja loputtomasti, ennen kuin näen Jannea, minua pelottaa monet asiat ja uskallan myöntää sen. Minun elämä on kamalan hankalaa tällä hetkellä, on vaikea luottaa tulevaisuuteen niin kauan kun ei luota itseensä. Mutta jokupäivä tämäkin on turhaa, jokupäivä katson taakseni, mietin tätä iltaa ja huomaan, pelkäsin turhaan. Jokupäivä sireenit eivät saa ihoani kananlihalle ja jokupäivä olen rauhallinen ja rento. Ihan varmasti jokupäivä joskus.. Siihen asti olen pelokas ja teen töitä pelkojeni hälventämiseksi.
Hyvää yötä <3 kaikille kanssakulkijoille <3 muistakaa välittää ja rakastaa ja olla pelkäämättä <3
Ilman sinua! Miksi sinä lähdit ja minä jäin? Tiesit kyllä että halusin lähteä ensin, sillä minulle ei ollut milloinkaan epäselvää miten kehnosti kestäisin arkea ilman sinua, koko elämää ilman sinua. Etkö olisi voinut edes yhden ainoan kerran olla vähän vähemmän jääräpää ja kuunnella mitä minä sanoin?
