Jannen kuollessa, minun ystäväni tulivat luokseni, itku silmässä, mutta pelkäämättä minun kohtaamista. He tulivat heti ja jäivät. En edes muista kuka milloinkin oli, mutta tiedän että he kaikki olivat, he uskalsivat kohdata meidän suuren surumme, he uskalsivat olla läsnä. Paljon puhutaan että tosipaikan tullen jää usein yksin, minä en jäänyt, en hetkeksikään. Minulla oli aina joku lähellä, juttelemassa, keittämässä kahvia, välittämässä, kuuntelemassa. Ja minä puhuin, me puhuimme, pitkälle yöhön, aikaisesta aamusta. Sääli että keskustelut ja päivät ovat pyyhkiytyneet mielestäni, toivon että ne palaavat, mutta taaskaan tunnetilat eivät ole hävinneet, muistan sen tunteen kun joku ottaa kantaakseen osan taakastasi, ja vielä vapaaehtoisesti. Sellaisia ystäviä minulla on, ja voimpa väittää että moni heistä kantaisi enemmänkin jos vain pystyisivät. Nyt he eivät pysty, mutta he eivät ole hävinneet, eivät vaikka iso osa heistä on Varkaudessa, kaukana minusta, olemme päivittäin tekemisissä, tai ainakin useamman kerran viikossa.
Minulla on myös "hiljainen tukiverkko" joka lukee tätä blogia, ja kulkee kanssani tätä matkaa. Aina välillä he kommentoivat jotakin lähettävät terveisiä, kauniin runot tai jotakin, jokainen niistäkin asioista ilahduttaa minua. Jossain on hetken joku ajatellut ja miettinyt meitä, siitä saa hirveästi voimaa jatkaa taas eteenpäin. Kiitos että te puolitutut tai aivan tuntemattomatkin välitätte, otatte osaa ja elätte kanssani tätä.
Erityisesti haluan mainita nimeltä taas kerran Sanin, minun rakkaan Sanin joka on jokapäivä ollut elämässämme mukana, auttanut lasten kanssa ja auttanut aivan kaikessa. Lisäksi haluan kertoa Annesta, joka on tehnyt kaikesta helpompaa.. aivan elämän perusasioista, ajanut kanssani Mikkeliin useasti, vienyt Jerryä lääkäriin, järjestänyt aikaa ja ollut läsnä, samoin Annen mies Sami avullaan on auttanut minua, eteenpäin. Talvella sain puita, Sami järjesti, auto tuli korjattua, ja paljon muitakin juttuja. Viimeisen viikon Varkaudessa kun asuin heidän luonaan, tunsin oloni kokoajan tervetulleeksi, oli kotoisaa. Sitten tulee Ninnu ja Mishka, ihana Ninnu joka tuli heti aamulla otti pojat, ja otti useasti sen jälkeenkin, minun ollessa tosi väsynyt tai kipeänä, auttoi teki ruuan vei pojat heille yökylään. Sitten on vielä Jape, Jannen toinen bestman, Jape oli alusta asti mukana, istui hautajaisissa vieressä, lukin minun sanani Jannelle kun en siihen kuitenkaan pystynyt itse, järjesti muuttoa, tuli hakemaan kuormaa ja ennen kaikkea oli muuttokuorman tekoa edeltävän päivän, illan ja yön kanssani, näki että ei ole helppoa, oli läsnä tukena ja turvana. Aivan valtavana apuna. On suuri lista nimiä vielä, kaikkia en voi tähän edes laittaa.. On Riikkaliina, on Päivi ja Make, on Hanna ja Joonas, on Laura, on toinenkin Laura, on Eve, on Jose, on Vera ja Esa, on Heidi ja Markku, on Sami, on Niko, on Heinikset, on Heidi, on Anne, on Minna, on Ninni, on Tiina ja Ville, on Riikka ja Tomi, on Juhve, on on on on on.... lista on aivan loputon.. näettekö minä en ole yksin minulla on hirvästi ihmisiä jotka välittävät ovat läsnä ja ennen kaikkea ovat hyvin tärkeitä , nämä siis kaikki minun ydinperheeni lisäksi. Minä en ole todellakaan yksin, ja kun epätoivo iskee, voin aina soittaa, joku tulee käymään, nämä ovat niitä "enkeleitä" oikeassa elämässä, jotka auttavat jaksamaan.
Tässä haluan kiittää teitä kaikkia jotka olette saaneet minut pysymään järjissäni, laittaneet runoja, kuvia, kappaleita, kauniita sanoja, vitsejä, kaikkia mahdollisia ja mahdottomia seinälleni naamakirjaan, soittaneet, käyneet halanneet, itkeneet nauraneet, te kaikki olette VÄLITTÄNEET! Minun ympärilläni on paljon rakkautta. Kiitos teille siitä, toivottavasti voin joskus korvata siitä edes pienen murusen.
Te olette kaikkea tätä minulle!! Olette ihania ja rakkaita kaikki omalla tavallanne. Varkauden ystävien kanssa nähdään ensiviikolla ja useat muut tapaan sunnuntaina tai viikonlopun aikana. Rakastan teitä <3
