Tästä puhuin eilen siskoni kanssa.. Nykyään rytmitän elämäni "ennen Jannen kuolemaa" ja " Jannen kuoleman jälkeen". Kaikki päivämäärät, laskut, kirjeet, jopa ihmisten naamakirja profiilit jaottelen, tuo tapahtui ennen, tuo jälkeen Jannen kuoleman. Toinen siskoni oli linkittänyt meidän omille sivuille kuvan jouluenkeleistä joita lapsenlapset ja lapset äidilleni tekivät, itsekkin tein, ja huomasin tuijottavani kellonaikaa.. 18.3.2012 23:57 , silloin meillä oli kaikki vielä hyvin, suorastaan loistavasti, meillä oli ihana ilta ja muistelen että saatoimme olla tuohon aikaan vielä hereillä. Seuraavana aamuna 19.3.2012 klo 5:55 kaikki oli toisin, Janne oli lähtenyt. Tässä välissä tapahtui jako ennen jälkeen ajatteluun. Teen sitä jatkuvasti, lasken päiviä ja viikkoja. Koko elämäni rytmittyy ajatukseen, oliko Janne silloin vielä vai oliko Janne kuollut. Luulen että tätä tarkoitetaan sillä kun puhutaan vuoden mittaisesta kovan surunajasta, varmasti senkin jälkeen näitä ennen jälkeen ajatuksia tulee useastikkin, mutta nyt ne ovat kovin konkreettisia. Huomaan jonkun laittaneen jonkun hassun päivityksen 16.3.2012 ja mieti että miten meillä kakki oli silloin sitä tavallista arkea, arkea jota rakastin. 20.3.2012 olin ollut päivän verran leski ja tavallista arkea ei enää ollutkaan.. KÄSITTÄMÄTÖNTÄ ja julmaa. Voiko itseään luokitella ennen jälkeen kaavalla.. Mielestäni voi.. Se Salla joka olin sunnuntai-iltana 18.3.2012 on kadonnut lopullisesti, ei kokonaan mutta osittain se oli se "ennen" Salla. Nyt on "jälkeen" Salla joka ei ole varmasti yhtään sen huonompi kuin se entinenkään, vaan erilainen, haavoittuvampi, ei aina niin iloinen ja positiivinen se joka kantaa surua sydämmessään tavalla tai toisella aina, koko lopun elämää. Onko se huono asia, ei todellakaan ole, elämä on kasvamista muuttumista joko pienin tai suurin askelin, joskus se ottaa aimoharppauksen vasemmalle, sitten oikealle ehkä etteen ja jopa taaksekkin, kuitenkin tämä koko elämä on täällä muuttumista, itse valitsemme sen muutoksen suunnan.
Pitkään aikaan vielä en voi ajatella että tämän kanssa voisi elää ihan normaalisti. Ajattelematta kaupassa, tietääkö tuokin, miksi se katselee minua noin, kuiskutteliko tuokin tuolla vai oliko se vaan mielikuvitusta. Varmaan osa on täysin oman mieleni tuottamaa toiset asiat taas totisinta totta. Sen kanssa on opittava elämään. Välillä mietin onko minun otsassani leima LESKI ja sitten tajuan oman naurettavuuteni, ei ihmisiä kiinnosta, ehkä nyt kiinnostaa mutta ei kauaa, tulee uusi tragedia, uusi asia mitä päivitellä ja ihmetellä, uusi asia josta keksiä juoruja, ei minun asiani kauaa kiinnosta , siinä ei ole mitään jännittävää, vaan surullista. Surulliset asiat unohtuvat, traagiset perhesurmat, onnettomuudet ja itsemurhat jäävät elämään, ihmiset haluavat mässäillä toisten surulla, saavat sairasta nautintoa voidessaan juoruta tällaisista asioista. Janne kuoli nuorena , traagista ja puhuttelevaa, mutta kauaa ihmiset eivät kiinnostu, Janne kuoli "luonnollisesti" ei tapaturmaisesti, tai oman käden kautta, tylsä normaali kuolema, iän takia jaksaa kiinnostaa hetken. Onneksi näin, minä pääsen jatkamaan elämääni kun tulee seuraava kiinnostavampi asia. Osa on jo alkanut unohtaa , loput unohtavat pian, minulle jäi kuitenkin elämänmittaiset arvet sydämmeen, tai tällä hetkellä voi varmaan puhua sirpaleista arpien vuoro on sitten kun sirpaleet kasaantuvat sydämmeksi ja arpeutuvat. Kuitenkin on huojentavaa tietää että ihmisten kiinnostus loppuu, minulle jää varmasti ihmisiä jotka haluavat jakaa suruni vielä kuukausien jopa vuosienkin päästä, he ovat minulle tärkeitä, mutta yhtä tärkeää on että ne ulkopuoliset unohtavat ja antavat olla, ei enää omituisia juoruja milloin mistäkin vaan tyyni rauha kun asia ei kiinnosta.
Olen aina arvostanut arkea, ja ollut onnellinen hyvin pienistä arkisista asioista. Olen varmasti tulevaisuudessakin. Tavallisessa arjessa ei ole mitään tylsää se on se mikä oli minulle tärkeää, ja sellaiseen haluan palata. Haluan käydä töissä, hakea lapsia hoidosta ja mennä kotiin, ja joku kerta kotiin palatessani huomaankin laittaneeni ruuan ja hoitaneeni kotihommat ennen kun kipu tuntuu sydämmessä, huomaan että arki on palannut, ahdistus, itku ja pelko tulevasta on väistynyt ja ikävä on siirtynyt sydämmeen, mutta ei enää hallitse elämää.. Sen jälkeen on uusi Ennen jälkeen tilanne.. ennen uutta arkea ja uudessa arjessa kiinni oleva Salla. Tiedän sen päivän tulevan, ei nyt, ei huomenna, ehkä jo kahdenvuoden päästä tai kolmen, mutta se odottaa minua ja sen huomaa vasta kun se on tullut kun elämä on uudessa ennen jälkeen tilanteessa.
Nauttikaa arjesta rakkaittenne kanssa, se on hyvä niin <3
Ilman sinua! Miksi sinä lähdit ja minä jäin? Tiesit kyllä että halusin lähteä ensin, sillä minulle ei ollut milloinkaan epäselvää miten kehnosti kestäisin arkea ilman sinua, koko elämää ilman sinua. Etkö olisi voinut edes yhden ainoan kerran olla vähän vähemmän jääräpää ja kuunnella mitä minä sanoin?
