Mulle iski oksennustauti.. onneksi pojat olivat ystävällä yökylässä niin sai äiti oksennella rauhassa viimeyön ja aamun kuumeilla. Kauhee tauti mutta selvisin siitäkin. Yön pimeinä tunteina oli olo epätoivoinen, oli paha olo, mutta fyysisesti paha olo.. Oli suorastaan mukavaa kun ei voinut keskittyä muuhun kun siihen että selviää oksentelusta. Nukuttua ei tullut viime(kään) yönä varmaan paria tuntiakaan, mutta ehkä jo ensiyönä.
Olen käynyt psykoterapiassa, voin sanoa että minun kohdallani todella toimii. Olo on ihmeen kevyt aina hetken aikaa käynnin jälkeen. Tuntuu hyvältä että saa puhua jollekkin jolla ei tunnetasolla ole sidettä Janneen vaan hän on kiinnostunut vain minun hyvinvoinnistani. Hän oli siitä jopa niin kiinnostunut että totesi minun olevan työkyvytön, vaikka itse pidän työtä terapiana. Jota se varmasti onkin, kunhan ensin nukkuu yössä enemmän kuin neljätuntia. Sovittiin että menen käymään tänään lääkärillä joka miettii lääkitystä uudestaa, samat joita sain Jannen kuollessa eivät enää tunnu toimivan eikä niitä ole edes tarkoitettu pitkäaikaiseen käyttöön. Lääkäri myös arvioi työkuntoni. Olin varmaan ihana ilmestys, hiukset sekaisin silmänaluset mustana ja kalman kalpeana.. Lääkäri sanoi että ulkoisesti näytän jo todella huonolta, kiitos vaan hänelle siitä kohteliaisuudesta. Tosin yöllisen mahatautini piikkiin meni paljon , ja lääkäri ehkä ajatteli että en ole aivan niin hirviön näköinen kun ensin luulisi. Tiedä häntä sitten. Puhuttiin mielialalääkityksen aloittamisesta, ei masennukseen vaan ahdistukseen.. Tuntuu ihan järkevältä idealta, ja juteltiin paljon muutakin. Lääkärillä ei ollut kiire mihinkään vaan jutteli ja kuunteli, välillä itkin ja välillä olo oli parempi. Päädyttiin tiettyyn unta antavaan lääkkeeseen, joka nostaa mielialaakin. Sitten mitattiin verenpaineet 190/110 hirmuinen lukema minulle jolla paineet on 110/60 tavallisesti!! Lääkäri kielsi kaiken liikkumisen, turhan sellaisen, ja huomenna uudestaan mittaukseen.. Lisäksi totesi että kaksiviikkoa kotona voisi olla enemmän kuin hyvä ajatus, ehkä minäkin häntä nyt uskon. Kumma juttu että korvissa on suhissut ja huimausta on esiintynyt. Nyt aion saada itseni kuntoon.. Katsotaan miten lääke auttaa ja miten verenpaineet alkavat muuttua.
Sitten lääkäri sanoi sen mitä en halunnut kuulla mutta tiesin kuitenkin olevan totta. Minun on alettava hyväksyä Jannen kuolema.. Jokainen muisto Jannesta ei saa aiheuttaa paniikkikohtausta ja oksentelua. Mutta jos aivot hyväksyvät ja ymmärtävät miten asia on ja sydän kieltää kaiken.. Melkoinen pattitilanne..
Ilman sinua! Miksi sinä lähdit ja minä jäin? Tiesit kyllä että halusin lähteä ensin, sillä minulle ei ollut milloinkaan epäselvää miten kehnosti kestäisin arkea ilman sinua, koko elämää ilman sinua. Etkö olisi voinut edes yhden ainoan kerran olla vähän vähemmän jääräpää ja kuunnella mitä minä sanoin?
