Ikävä

Nyt on tullut aika keskittyä tulevaan, halusin tai en. Hautajaisiin asti päätin olla tekemättä suuria ratkaisuja, siihen asti sain keskittyä niihin ja niistä aiheutuviin toimiin. Sen jälkeen oli aika astua seuraava askel.. Mitä teemme tulevaisuudessa? Minne minä ja poikani asetumme aloillemme, tähän kotiinkaan ei voi jäädä, jo käytännön ongelmien takia?! Päätös kypsyi varsin pian, kolmen lapsen yksinhuoltajan arki ei tule olemaan helppoa. Varsinkin kun kaksi lapsista on alle kouluikäisiä vielä. Minun on lähdettävä kotiseudulle takaisin, sinne missä on oma perhe. Tein niin tai näin ikävä on kova. En haluaisi lähteä, toisaalta taas minulla on kova kiire lähteä, saada sekin asia pois päiväjärjestyksestä. Hirveän suuria muutoksia elämässä pieneen hetkeen, kaksi kuukautta taakseppäin kun ajattelen niin kaikki oli hyvin, asuimme ihanassa talossa, joka piti ostaa kesän alussa omaksi, suunnittelimme kesää ja veneilyä, kaikki oli hyvin, arki oli rakkautta ja onnellisuutta täynnä, en todellakaan olisi uskonut miten kaikki kääntyy ympäri ja maa putoaa jalkojen alta.

Nyt meillä on uusi ihana koti Raumalla, ja muutto toukokuun lopulla edessä. Odotan sitä ja samalla pelkään. Olen käynyt joka ainut päivä Jannen haudalla, juttelemassa Jannelle, kysymässä miksi ja itkemässä.. Miten voin "hylätä" rakkaani toiselle puolelle suomea ja lähteä vaan pois?? Mihin minä sitten menen itkemään ja miten selviän kun en pääse viemään kynttilää Jannelle. Osaako joku kertoa. Minulle tulee hirveä ikävä, hautaa, rakastani siellä, vaikka tiedän että ei Janne enää siellä ole mutta silti, miten voin Jannen jättää, pystynkö sittenkään siihen, tuleeko tämä aivan liian pian?? Voin pyytää ystäviäni viemään kynttilän/kukan, minkä ikinä haluan, mutta silti, en pääse sinne itse, miten ikinä kestän sen. Jannekin olisi pitänyt uudesta kodistamme, miksi hän ei ole täällä iloitsemassa asiasta. Vielä jokuaika sitten osaisin olla onnellinen ja innoissani tulevasta käänteestä, nyt tilanne on ristiriitainen ja ahdistava.

Joka ainoa ilta toivon että Janne tulisi ja haksi minut pois, ei en ole tekemässä itselleni mitään, toivon vaan että minunkin aikani lähteä olisi ihan pian, ei vasta usean vuoden, tai kymmenien vuosien päästä vaan kohta, muutaman päivän tai viikon päästä. En halua olla itsekäs, jos olisin itsekäs, tekisin itse itselleni jotain, voin vaan toivoa että päivät jota minulle on annettu olisi jo käytetty ja minun aikani tulisi ja Janne tulisi minua vastaan ja voisimme taas olla yhdessä. En tiedä miten tätä kaikkea kestää täällä yksin, koska tämä helpottaa.. Tämä on niin kovin epäreilua, ja tänään on vaan todella huono päivä.