Matkalla hoitoon

Vein tänään poikia aamulla hoitoon, vaikka itse olenkin kotona, niin pojat ovat hoidossa. Kaikilla taisi olla vähän ikävä aamu, ikävä isiä, ikävä olo, huono olo, kaikkea mahdollista. Jaska sanoi jo kotona miten isiä kaipaa ja on ikävä, taisi siinä huulikin pari kertaa venähtää kun itkua pidätteli.. Hoitomatkalla kävimme Jerryn kanssa erikoisen keskustelun taas, joka sai minut yhä uudestaan miettimään, mitä kaikkea pienen lapsen päässä liikkuu, miten paljon viisaampia lapset ovat tai ajattelevampia, mitä me tiedämmekään.. Sanoin Jerrylle että "Äiti tulee sitten hakemaan" johon Jerry totesi "Älä sano äiti että sinä tulet, kyllä me jo tiedetään että aina sinä tulet" Hetken kaikki oltiin ihan hiljaa, ja ilmapiiri autossa oli käsinkosketeltavissa, sitten Jerry totetaa "Tai sano vaan äiti että sinä tulet tänään hakemaan, leikin sitten joskus että isikin tulisi". Itkukurkussa taas vein pojat hoitoon ja kotona vaan itkin ja itkin ja itkin, siitä ei meinannut tulla loppua millään. On niin ahdistavaa kun ei tiedä edes milloinka mikäkin ahdistaa. Välillä on paha olla lasten puolesta, välillä suren sitä mikä jäi Jannelta kesken, mikä jäi meiltä perheenä kesken, välillä suren itsekkäästi itseäni, miten ihmeessä selviän elämänmittaisen matkan ilman Jannea, tällä hetkellä luulen että en mitenkään, enkä usko muuhun kunnes toisin todistetaan. Elämä on julmaa ja vääryyttä täynnä.