Ystävyydestä!

Puhuinkin jo muutama päivä sitten että ystäväni ansaitsisivat tulla kuulluiksi, ihan jo sen takia, että ilman heitä en olisi tässä ja nyt. Siskoni mainitsinkin jo aiemmin, ja vielä tulee ihmisiä joista haluan kertoa yhdessä ja erikseen, mutta tällä kertaa vähän yleisemmällä tasolla. Toivon että kukaan ei loukkaannu sanoistani, tai tunteistani, tai siitä jos joku jää nimeltä mainitsematta, kaikki te olette yhtä arvokkaita ja palaan varmasti teihinkin , jos en blogissani niin mielessäni yhä uudestaan, te itse tiedätte mitä olette minulle tehneet, ja tiedätte että olen kiitollinen jokaisesta pienestä asiasta minkä joku on jaksanut vuokseni tehdä, kun en itse ole jaksanut. Tulen tarvitsemaan teitä myös tulevaisuudessa, ehkä jo huomenna, ehkä vasta kuukausien päästä, mutta tarvitsen, toivon että jonakin päivänä on minun vuoroni auttaa teitä, jotta voin jotenkin antaa takaisin edes osan siitä korvaamattomasta avusta jonka teiltä olen saanut.

Ympärilleni on muodostunut hyvin tiivis ystäväpiiri. Nyt puhun siis vain ystävistäni, en esimerkiksi siskoistani jotka muodostavat toisen kehän ympärilleni. On ollut hyvin hyvin erikoista huomata eri ihmisten asennoituminen tämänkaltaiseen suruun. Toisten on hyvin vaikea kohdata minua, on yhä edelleen ja tapaamiset peruuntuvat tai niistä puhutaan yleisellä tasolla "pitäisi nähdä" . Tällaisessa elämäntilanteessa pallo jää sille toiselle osapuolelle.. Minulla ei ole voimia soitella ja sopia tapaamisia, vaihdella aikaa tai paikkaa, luokseni saa tulla kun olen kotona, ja viimeviikkoina täältä minut on löytänyt. Ei pidä käsittää väärin, en ole vihainen kenellekkään, jokainen toimii tavallaan, ja se on aivan oikein juuri hänelle, se on tapa millä hän käsittelee tai on käsittelemättä asiaa. Minulle sanottiin jo alkuun että on vain harva jotka todella tulevat ovat ja tekevät.. Se piti paikkansa. Tulevaisuudessa toivon että pystyn olemaan jollekulle nykyisistä ystävistäni tai ehkä jollekkin uudelle ihmiselle, se ihminen joka oikeasti tulee, tekee ja auttaa. Onneksi on niin että muutamakin riittää. Olen onnellisessa asemassa että minulla ei ole vain yksi tai kaksi tällaista ystävää vaan voin sanoa että niitä on muutamia. Harvalla on oikeasti. Kiitos teille ystäväni.

Nimeltä haluan ehdottomasti mainita Sanin <3, Ninnun <3 ja Annen <3 jotka ovat lähestulkoon päivittäin yhteyksissä. Omista töistään, lapsistaan ja aikatauluistaan huolimatta ovat tulleet, olleet ja tehneet. Iso kiitos teille nyt ja tulevaisuudessa <3! Nämä ihmiset ovat kukin tavallaan jaksaneet tsempata, luoda uskoa tulevaan, ja antaneet olla surunmurtama, juuri niinkuin olen itse tahtonut. He eivät ole pelänneet tulla ja nähdä miltä tuntuu kun suru ottaa vallan, vaan ovat järjestelleet asioita ja istuneet sohvalla kuuntelemassa tunti toisensa jälkeen tuntemuksiani ja olojani, olivat ne hyviä tai huonoja. He ovat nähneet sen Sallan jolla kaikki ei ole ihan niin hyvin mitä ehkä ulkoisesti kahvipöydän ääressä saattaa näyttää ja he ovat osanneet iloita minun ilostani kun asiat ovat olleet hienosti ja on ollut onnensirpaleita matkassa. Heille kuuluu niin paljon kiitosta että sitä en pysty kyllin edes antamaan varmaankaan koko elinikänäni. Sellaisia ihmisiä on harvassa ja heillä tulee olemaan erityinen paikka sydämmessäni aina kuljetti maailma minua minne tahansa. Kiitos, olette kaikki todella rakkaita <3

Ei pidä unohtaa että minulla on isojoukko myös muita ystäviä ja kavereita. Paljon ihmisiä jotka ovat jaksaneet kuunnella ja jutella, eivät vain nämä kolme. Kuitenkin nykyään sosiaalisen median aikana kun naamakirjasta pystyy hetkessä selvittämään mitä kuuluu ja kuka käskee, saattaa tulla väärinkäsityksiä. Miten monesti olen kuullut että "ihana kun sinulla on niin paljon ystäviä ympärilläsi" ! Usea varmaan ajattelee että ne ihmiset ovat konkreettisesti täällä minun luonani, se ei ole totta, ensimmäisen kahden viikon jälkeen meillä kotona ei hirveästi ole ihmisiä ollut, tai on ollut mutta ne ovat olleet aina ne tietyt samat ihmiset. Ja se varmaan on ihan hyvä niin, en varmasti isoja joukkoja olisi jaksanutkaan, en ehkä edes aluksi, silloin vaan kaikki oli shokkia enkä edes itse tiennyt mitä halusin, miten sen olisin sitten ystäville voinut kertoa ja sanoa. Taaskaan ei pidä ymmärtää väärin, jokainen tsemppaus myös naamakirjassa, tekstiviestein yms keinoin on hyvä asia ja saa minut hyvälle mielelle, kiitos ystävät että olette jaksaneet sitä tehdä. Sekin merkitsee paljon.

"Pyydä vaan apua" on kamalan vaikeaa... en osaa pyytää apua, joten sitä ei osata minulle tarjota, ja onneksi on kuitenkin olemassa ihmisiä jotka osaavat sitä tarjota vaikka en pyytäisi.. Ennen en olisi itsekkään osannut nyt osaan, ja toivottavasti voin todella jotakin joskus auttaa.

Yhtäkaikki, jokainen on minulle rakas ja tärkeä juuri sellaisena kuin on <3 jokainen elää ja kokee asiat juuri niin kun ne on itselle parhaaksi. Kiitos tukijoukoilleni, missä ikinä olettekin ja miten ikinä olette minua tukeneetkin, olkoon se vaikka se sydän naamakirjan sivuilla. Meillä on vain yksi elämä käytetään se hyvin <3 !