Surutyö

Jokainen tulee elämässä kohtaamaan tilanteen jossa on tehtävä surutyötä. Milloin pitää luopua jostain tutusta elämäntavasta, milloinka kyseessä on avioero, tai niinkuin nyt kuolema. Surutyötä on monenlaista ja jokainen surutyötä tekevä tekee sitä omalla tavallaan. Oikeastaan aika käsittämätön sana kokonaisuudessaan. Surutyö, voisimpa väittää että sen voisi lisätä dokumenttien mukaan "maailman rankimmat työt" on surutyön aihe mikä tahansa.

Surutyö vie hirveästi voimia, ja minun tapauksessani se ei ole vielä näin vajaassa kuukaudessa saanut edes vielä kunnolla alkaa, olen ehkä edelleen jonkinlaisessa välitilassa, uskon ja epäuskon rajamailla. Minun voimavarani ovat jo loppu, vaikka surutyö ei ole varsinaisesti edes alkanut. Yhtäkaikki surutyö on aina luopumista. Minä en halua luopua rakkaastani, en halua uskoa sitä että niin on tehtävä, "kannettava sydämmessä" en halua sitäkään, haluan hänet kotiin. Oikeasti surutyö voi alkaa varmasti vasta kun hyväksyn tapahtuneen, silloin olen valmis luopumaan. Mutta en nyt, en huomenna enkä vielä ehkä ensiviikollakaan mutta joskus, ja silloin tiedän että olen astunut jo ison harppauksen kohti uutta, kivuttomampaa elämää.

Sitten se käytännön surutyö, ei sille ole ollut edes aikaa, valmis tai ei.. Janne kuoli maanantaina, tiistaina olin varaamassa siunausta, valitsemassa arkkua ja etsimässä miestäni, missä olet mihin sinut vietiin, kyllä se kerrottiin minä en vaan muista, kuka sen sanoi, poliisi, ambulanssimiehet, kothoito, kuka kertoi missä olet ja miksi en muista. Onneksi hautaustoimiston ihminen selvitti asian minulle. Se helpotti hetkeksi ja sitten siirryin seuraavaan ahdistuksen ja paniikin tilaan. Koska saan sinut "kotiin" koska voin vielä koskettaa, hiuksiasi, poskeasi, nähdä että enää ei satu, nyt saat olla rauhassa.. Sekin selvisi, kuolemaasi seuraavana lauantaina siihen on mahdollisuus. Siitä kirjoitan erikseen sitten kun on se asia aika käydä läpi. Sitten viikon sisään tulee paperiasiat kelaan, leskeneläkettä hakemaan LESKENELÄKETTÄ olen 36 vuotias. Perhe-eläkettä, yksinhuoltaja lapsilisää, kaikkia sellaisia asioita jotka eivät kuuluneet elämään vielä muutamapäivä sitten. Sitten kuulen että on tehtävä perunkirjoitus, täysin absurdia minulle, en halua enkä jaksa ajatella sellaista, hoida pankiin asiat, miestäni ei enää ole joten hänen tilinsä , korttinsa kaikki pitää "kuolettaa" miten oiva sana, miehenikin on kuollut joten hänen korttinsakin kuolivat. Pankin ihminen oli tyly ja kylmä, tai ehkä minä kuvittelin senkin , naurahtaen hän totesi kun avasin pojilleni tiliä että "normaalisti tähän tarvittaisiin molepien vanhempien lupa, mutta nyt sitten sinä saat tilin avata" . Jos ihmisen tilannetaju petti niin  nyt se petti todella. Minä en itkenyt koko tämän prosessin aikana, en seurakuntatoimistossa, en kelassa, arkkua valitessani itkin, hautaustoimiston ihminen oli aivan ihana mutta tilanne oli niin järkyttävä, millaisen arkun Janne olisi halunnut.. Pankissa itkin ja sen jälkeen, en eläessäni ole saanut niin tunteetonta ja kylmää palvelua, sattui luihin ja ytimiin asti. Virkailija voi sanoa että hän teki vain työtään mutta niin teki kaikki muutkin tahot, mutta tahdikkaasti.

Jatkuvasti oli hoidettava jotakin valitse hautajais kukat, valitse hautajaisvietaat, joka tässä tapauksessa tarkoitti todella valitsemista, ja joudun jättämään tärkeitä ystäviä pois koska tilat olivat rajalliset. Onneksi uskon ystävien ymmärtäneen tilanteeni ja tajunneen millaisen asian edessä olin. Jos joku ei ymmärtänyt ja pahoitti mielensä olen siitä pahoillani, en halunnut ketään loukata, mutta vieraita pystyin kutsumaan 80 ja se on paljon, silti jäi kutsumatta osa. Jokainen voi kuitenkin viedä Jannen haudalle kynttilän ja toivoisin että ihmiset tulisivat myös minun luokseni, ei vain Jannen, myös minulle on tärkeää tuntea ihmisiä joille Janne merkitsi paljon. Jos itkettää, itketään yhdessä, minä itken kokoajan, voin itkeä myös sinun kanssasi. Hirveä rumba koko kolme viikkoa ennen hautajaisia kokoajan jotain asioita, sille surutyölle ei ole aikaa ja sijaa, viimeiset voimanrippet on kerättävä ja lähdettävä hoitamaan asioita joita on pakko hoitaa.

Joten mielestäni Surutyö on sanana vielä aika kaukainen, en ole tämän kaiken keskellä pystynyt antamaan sille aikaa , hautajaiset ovat ohi, tehtävien asioiden lista on vielä pitkä, mitä tulevaisuudessa, missä asumme mihin muutamme, miten pärjäämme.. Kun olen nekin asiat saanut päätökseen ehkä sitten on aika surutyölle.. Mitä se sitten ikinä onkaan.