Se päivä muutti elämäni..

Se oli maanantaiaamu 19.3.2012 ihan vähän aikaa sitten, valovuosi sitten, vai oliko se toissapäivänä.. Mihin ovat menneet viikot sen jälkeen, mitä tapahtui, miksi et ole tullut kotiin?? Miten kauan menee ihmisen, aikuisen , suht järkevän ihmisen tajuta mitä tapahtui.. ja mitä tapahtuu sen jälkeen kun asian tajuaa. Pidin vihkoon päiväkirjaa ihan näihin päiviin saakka.. Ensimmäisen viikon tapahtumat mahtuivat yhdelle A5 ruutuvihon sivulle.. Pystyin hahmottamaan mitä söin tai en syönyt paremminkin. Tiedän että moni ystävä kävi ja useampi soitti, olen pahoillani etten muista puoliakaan. Mitä tapahtuu ihmiselle kun maailma romahtaa, tipahtaa sinne aivan pohjalle kirjaimellisesti, suru ja ahdistus tulevat fyysisenä kipuna, ainoa joka ei tule on uni, nukkumaan ei pysty millään ja jos kuitenkin nukahtaa pelkää herätä siihen ahdistukseen ja tietoisuuteen että toinen on poissa, lopullisesti, ei tule töistä kotiin, ei salilta, ei enää koskaan. Silti sitä odottaa, jos tämä olisikin vain pahaa unta jos rakas tulisikin kotiin, jos tämä olisi tosi huono vitsi josta voisin rakkaalleni suuttua silmittömästi ja sen jälkeen hän pyyhkisi kyyneleeni ja kertoisi miten kaikki järjestyy. Mutta hän ei tule, ja minä olen yksin. Minun lasteni isä on kuollut hän ei tule enää koskaan kotiin, saako olla vihainen , saako huutaa ja raivota, kaikki sanovat että saa, mutta mitään ei tule kurkusta ulos. Ahdistus , kipu ja suru saavat vallan ja olet vain kuori joka kulkee huoneesta toiseen, hymyilee joskus , vielä useammin kiittää osaanotoista, mutta sisin on tyhjä kipeä ja riekaleina, OLEN YKSIN joukossa ja se sattuu.