Kirjoitetaan nyt sitten kun asiaa tuntuu taas olevan mielenpäällä enemmän ja vähemmän.. Tännehän niitä on hyvä purkaa.
Tällä hetkellä ja lähes kokoajana minulla on ollut kova ikävä Jannen lähelle. Janne piti aina sylissä, halasi, ja oli lähellä. Se on jättänyt valtavan tyhjiön, ja varsinkin iltaisin ja öisin ikävä iskee aaltoina, ei ole ketään kuka halaisi keskellä yötä. istuisi sohvalla sylikkäin. Niinä kahtena kertana Jannen kuoleman jälkeen kun pääsin häntä näkemään, silittelin hiuksia ja juttelin niinkuin aina ennenkin. Siinähän hän oli, minun rakas Janneni. Se tuntui hyvältä, niin minä silittelin hänen hiuksiaan ja poskiaan vielä hänen eläessään. Aluksi pelkäsin että kavahdan sitä miten kylmä iho Jannella on, mutta ei se ollutkaan niin pelottavaa, koska Janne oli Janne, se sama rakas Janne. Näytti Jannelta, hiukset tuntuivat samalta, mutta sisin oli tyhjä.. Siinä oli Janne minulle ulkoisesti, mutta sisin oli jo tyhjä, Janne oli lähtenyt pois. Hän oli läsnä niissä tilanteissa mutta ei kuitenkaan siinä missä minä hänen ruumiinsa näin. Silti lohdun määrä oli valtava nähdä Janne, tuntea Janne ja nähdä miten hän oli saanut rauhan. Ei Jannella ole enää hätää, minulla on, meillä läheisillä on, eikä meilläkään hätä vaan ikävä. Minä kaipaan ihmisten läheisyyttä, voi kun voisin vaan olla ja joku pitäisi kiinni, antaisi itkeä tai nauraa tai olla hiljaa, pitäisi sylissä niin kauan että olo helpottuisi. Ajatuksena täysin käsittämätön, kukaan ei koskaan voi korvata Jannea, eikä pidäkkään, enkä halua, haluaisin kuitenkin että ihmiset uskaltaisivat tulla lähemmäs. Suomalaiseen tapaan kaikki pitävät tiettyä etäisyyttä toisiinsa, ja läheisyys tuntuu kiusalliselta, mutta pitääkö sen tuntua?? Onko ihmisiä jotka ovat valmiita kohtaamaan toisen surun konkreettisesti, ovat valmiita pitämään sylissä, kestämään surun ja pahanmielen, auttamaan kohti huomista?
Haluaisin että jokainen lukijoista muistaisi läheisiään, menisi halaamaan, lohduttaisi surevaa. Miettisi läheisyyttä, ja sen antamaa voimaa. Pitäisitkö juuri sinä hetken sylissä? Halaisitko sinä? Halatessanne läheisiänne, ystäviänne, lapsianne, rakkaintanne, muistakaa että se voi olla viimeinen kerta, halatkaa niinkuin se olisi <3. Auringonpaistetta sunnutaihinne !!
Ilman sinua! Miksi sinä lähdit ja minä jäin? Tiesit kyllä että halusin lähteä ensin, sillä minulle ei ollut milloinkaan epäselvää miten kehnosti kestäisin arkea ilman sinua, koko elämää ilman sinua. Etkö olisi voinut edes yhden ainoan kerran olla vähän vähemmän jääräpää ja kuunnella mitä minä sanoin?
